sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Yksityiskohtia





















Peili ja tarjottimet kirpparilta, vanhoja löytöjäni kaikki. Essee söi sanani, kuvilla mennään tänään.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Viisi kuvaa Joulusta














Joulupuuro syötiin perinteisesti kylässä, kuvat ovat sieltä. Kattaus on aina henkeä salpaavan kaunis, niin tänäkin vuonna. Puuro oli hyvää, mutta vielä enemmän siellä oli Joulua jokaisille aisteille. Visuaalisuus häikäisee ja kamera tallentaa siitä vain murto-osan, valitettavasti.

Joulu tuli ja meni, kuten koko joulukuukin kohta. Ohikiitävä näyttää tulevan tästä talvesta. Viihdytin itseäni joulukuussa lukemalla kahden viime vuoden jouluakalenteria ja panostin siivoukseen. Pölyä, varastohyllyjä, pölyä. Tulee se joulu remontinkin keskelle, vaikka ei ihan heti uskoisi.

Sulkeudun seuraavaksi kirjoittajakammiooni, palautettavan esseen deadline lähestyy yhtä lujaa kuin vuoden vaihtuminen. Ennemmin haluaisin tehdä joulukortteja, ideoita vilisee roppakaupalla ja jos nyt tekisi, niin kerrankin olisi ajoissa. 
Paitsi, että ei siitäkään mitään hyötyä olisi. En löytäisi niitä kuitenkaan mistään 11 kk:n päästä. Parempi pitää kiinni perinteistä, viimeisen illan raivopäistä askartelua ennen postituspäivää ei voita mikään.

Kuten ei sitä viimeisen päivän raivopäistä esseen kirjoitustakaan. Ja joku vielä väittää, että vanhemmiten viisastuu. Pah, sanon minä. Ylimainostettua.


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulun jäljillä


Oletko koskaan tuntenut olevasi ulkomailla Suomessa? Minulle kävi niin Turussa. Poikettiin pikaisella kyläreissulla ja halusin ehdottomasti käydä Tuomiokirkossa.




Ensimmäisenä tuli ovella vastaan  ryhmä japanilaisia ja ovea heille pitäessä sain miljoona kumarrusta kera "arigaton". Seuraavana kirkon sisällä puhuttiin italiaa.




Ihmiset vaelsivat kamerat kädessään, englantia, ruotsia, ja espanjaa puhuttiin. Samassa seurassa turistien kanssa kamera kädessäni hetken aikaa luulin olevani poissa Suomesta.

Rakastan kirkkoja, niiden suureellisuutta, pönötystä ja kauneutta. Sukupolvien välinen ketju linkittyy nykypäivään ja tunnen menneisyyden sielussani voimakkaana. Sama tunne tulee aina maasta ja kirkosta riippumatta.




Tutkijat kiistelevät siitä, että koska Turun Tuomiokirkko on alkujaan rakennettu. Mielipiteet vaihtelee 1200-1400 -lukujen välillä. Nykyisen asunsa se sai 1827 Turun palon jälkeen.




Tiesittekö muuten, että Turun kaupungin palo on osittain tamperelaisten vika? Turun porvareista suurin osa oli Tampereella markkinoilla ja siksi sammuttajia oli liian vähän.




Vanhalla suurtorilla oli vanhanajan joulumarkkinat. Brinkkalan talon parveketta on meillä tuijotettu televisiosta jouluaattona jo monta kymmentä vuotta. Joulurauhan julistus Turusta on SE juttu, mistä joulu todella meidän perheessä virallisesti alkaa.




Markkinoilla oli paljon myyjiä ja paljon ostajia. Tunnelma oli, no, jouluinen. Glögi lämmitti, tonttutyttö vilisti, joulupukki istutti lapsia syliinsä, joulukuuset tuikkivat ja laulu raikasi. En tiedä, että miltä tunnelma tuntuisi Rovaniemellä, mutta täällä tunsin hetken ajan, että olen todellisen joulun jäljillä. Markkinahumusta huolimatta.

Ihan paras koju oli Brinkkalan talon sisäpihalla. Joulukoristeiden vaihtopiste, hyvä idea.




Torilla kuljettaessa mietittiin, että onko päin prinkkalaa saanut nimensä siitä, että joku on ihan oikeasti mennyt päivä prinkkalaa. Ja niinhän se on mennyt:
Prinkkala-nimeä kantaa Turussa kaksikin historiallista rakennusta; Kakskerran saaressa sijaitseva kartano (ruotsiksi Brinkhall), sekä keskustassa sijaitseva Prinkkalan talo (Brinkalahuset), jonka parvekkeelta joulurauha vuosittain julistetaan.
Sanonta "päin prinkkalaa" (alkuaan "päin Prinkkalan muuria") on tiettävästi syntynyt 1820-luvulla, kun joku on ajanut vaununsa säpäleiksi lähtiessään Prinkkalan talossa järjestetyistä maaherran juhlista.


Kiitos poikanen, että saatiin yösija ja kiitos kirpparikierroksesta. :) 
[Niistä löydöistä sitten seuraavalla kerralla lisää.]

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sitku vai Mutku


Tunnen taas kaamoksen. Mikään ei innosta, mikään ei kiinnosta ja kaikki on taas sitku. Sitku on joulu, sitku on kevät, sitku remontti etenee. Sitku ja Mutku on vieraana ja ne ei lähde edes kulumalla kotiinsa. Ne ei vissiin ole kuulleet sitä, että vieraat ja kala alkaa haista kolmen päivän jälkeen.

Aloin laittaa joulua, kunnes muistin, että lähes kaikki joulukoristeet on remontin alta pois varastossa ja se varasto on toisella paikkakunnalla. Yksi vuosien takainen ja järjettömän suuri tekohavukranssi löytyi nurkista ja sen länttäsin oveen. En ole ihan varma, että pidänkö ledivaloista vai en. Kai niihinkin tottuu.




Ovikranssin leveys on noin 80 cm. Ameriikan meininkiä, siellä ja meillä kaikki on suurempaa you know.

En pidä itsestäni, kun olen valittava ja väsynyt. Kaamos iskee taas kerran lujaa ja siihen ei auta kynttilät, ei tsemppi, eikä mikään muukaan, paitsi auringonvalo. Sitä valoa ei ole tänä talvena tiedossa, sillä kaikki rahat on tässä.




Maanantaina on valu ja siihen betoniin valuu tämän vuoden (ja muutaman muunkin vuoden) Barcelona. Toisaalta olen järjettömän iloinen, että saunaprojekti etenee.




Olo on kuin ruusuilla tässä kimpussa. Nuutunut, puristuksissa ja kalpea. Ärsyttää myös kirjoittaa blogia, kun inhoan valituspostauksia. Jos ei hetkiin kuulu mitään, niin tiedätte missä olen. Puristuksissa kalpeana nuutunut.

Kyllä se tästä helpottaa vähän sitku kun lumi tulee, mutku vielä ei ole tullut.


torstai 15. marraskuuta 2012

Ruuhkaa


Viime viikonlopun yllätys oli todella hieno. Insinööri oli vaivihkaa selkäni takana ostanut kaksi lippua konserttiin.




Ilta oli ihan mahtava, vaikka bilebändille ei tuo Tampere Talo ihan hirmu hyvin esiintymispaikaksi sovi. Tapahtumarikkaan viikon jälkeen oli mukava rentoutua yhdessä.

Nyt tuntuu ruuhkaa pukkaavan joka suunnalta. Työkuvioiden vauhti kiihtyy ja sen kunniaksi päätin (ja pääsin) opiskelemaan työn ohessa. Lisäksi vielä ne Fransun paperit innostivat tutkimaan sukuni vaiheita. Sukututkimus on nykyään helppoa. Netti kertoo suvustasi enemmän kuin ikinä osaat edes kuvitella. Onnekseni veljeni oli aloittanut tutkimukset jo 20-vuotta sitten ja siitä oli helppo aloittaa ja jatkaa. Tällä hetkellä olen 1650-luvun puolivälissä Iitissä.

Kruununtilalliset, Isoviha, Suomen sota ja sotilaiden mukanaan tuomat taudit tanssivat päässäni ripaskaa ja kuolinsyiden selitykset risteilevät yhdessä torpparioikeuksien kanssa. Koppor on isorokko ja enka on leski. Olen uppoutunut historiaan (ja oi kuinka siitä nautinkaan!) ja ehkä se historian tutkiminen ja sen yhdistäminen sukuni vaiheisiin on kuitenkin paljon antoisempaa, kuin se omien juurien selvittely.

Jos jostain kumman syystä olet kiinnostunut Suomen sodan 1808-1809 vaiheista kerrottuna kansantajuisesti tarinoiden, niin kannattaa ehdottomasti kurkata tämä Ilkka Malmbergin juttusarja Hesarista. Loistava kirjoittaja ja käsittelee asiaa enemmän kuin kiinostavasti. Suosittelen! Päädyin sinne sen seurauksena, että yritin yhden sukulaisen kuolinsyyn vaiheita selvitellä. Se kuolinsyy oli röttfeber, pilkkukuume.


Tampere-talo Sorsapuistosta päin.

Edellisten lisäksi allekirjoitettiin remppamiehen kanssa pienurakkasopimus eilen ja tänään alkaa rivarin alakerrassa leka heilua ja ihan kohta meillä on saunassa lattia ja seinät. Wau, en olisi uskonut, että tämä päivä joskus vielä koittaa. VIHDOIN alkaa tapahtua!

Fiilistellään vielä vähän, pilkkukuumeesta huolimatta. ;D





maanantai 5. marraskuuta 2012

The Löytö, osa 2


Niinhän siinä kävi, että kirpparimyyjä otti yhteyttä ja papereita löytyi lisää. Myyjä itse oli keräilijätyyppiä ja oli aikoinaan löytänyt kansion jo vuosia sitten joltain kirppikselta, jossa oli myös Fransun paperit. Siinä kansiossa oli paljon muitakin erilaisia juttuja, jotka eivät millään muotoa liity meidän sukuumme. Ikuiseksi arvoitukseksi siis jää se, että mistä ja miten paperit kirpparille ovat kulkeutuneet.

Kipastiin Even kanssa myyjän luona ja kaikkiaan löytyi noin parikymmentä erilaista dokumenttia. Aikaisemmassa postauksessa ollut Sidorowin "vekseli" sai lisävalaistusta. Fransu on ostanut ompelukoneen!!!




J. Mähönen/Berkovits Porista on tilannut P.Sidorowilta Helsingistä Neulomakoneen R. F. K. Ystävä (ilmeisesti koneen malli) ja siinä 5 vuoden täydellinen takaus.
Oma uskomukseni on, että neulomakone tarkoittaa ompelukonetta. Neulekone on paljon uudempi keksintö.




Kuitin alareunassa on Tilaajan omakätinen nimi eli oikeaksi todistettu puumerkki, päiväys on 25 p. maaliskuuta 1907. Fransu osasi lukea ja kirjoittaa, joten kuitissa on allekirjoitus, ei puumerkkiä. Fransu on varmaankin tilannut ompelukoneen vaimolleen ja voisin kuvitella, että monessakaan torpparin mökissä ei sellaista ylellisyyttä ollut.

Fransu on ollut aikamoinen sissi eläessään. Tietojemme mukaan hän on ollut irtolainen siihen asti, kunnes sai torpparioikeudet jossain vaiheessa aikuiselämäänsä. Eipä se torpparin arki varmaan loistoa ollut, mutta se toi tullessaan aseman yhteiskunnassa. Se lienee ollut jonkinlainen "lottovoitto" aikoinaan. Luku- ja kirjoitustaito oli myös todella harvinaista silloin torppareiden keskuudessa. Miten Fransu on ne taidot opetellut, niin sitä emme tiedä. Lisäksi hän oli taitava kalustepuuseppä, maanviljelyksen lisäksi.Miten hän puusepäksi päätyi, on myös hämärän peitossa.

Jos ei oltaisi 1800-luvulla Suomessa, niin voisin sanoa Fransun elämää amerikkalaiseksi unelmaksi. Ei ihan ryysyistä rikkauteen, mutta lähelle. Vuosituhannen vaihtumisen jälkeen noin neljäkymmenvuotiaana osti vaimolleen ompelukoneen. Ei ihan huonosti entiseltä irtolaiselta.

***

Viime viikolla uhosin meneväni uudestaan kirpparille, kun ollut niin hyvä munkki löydöissä. Ei pettänyt onni nytkään. Löytyi sarvet tulevaan buduaariin. Aikaisemmat sarvet maalasin, mutta nämä saavat jäädä naturell. Siis jos ei mieli muutu. :)




En tiedä, että minkä elukan sarvet nämä ovat. Poro? Peura? Joku? Niin ja kaikkein kummallisin juttu oli niissä oleva kaiverrus. Tännäs 648 m.ö.h.




KVG toimi jälleen ja löysin Ruotsista kylän nimeltä Tännäs ja ensimmäinen lause sivuilla on tämä: Tännäs är Sveriges högst belägna kyrkby, 648 m.ö.h. Niin siis mitä?

Ahaa, 648 meter över havet (= m.ö.h.). Mulle ei avautunut sittenkään. Joo, 648 meren pinnan yläpuolella. Onko se jotenkin tärkeää? Tampere on noin sadassa metrissä ja mitä sitten. Ilmeisen tärkeää se on Tännäslaisille, koska kuollut elukkakin on saanut sellaisen tatuoinnin kalloonsa.




Mun tulevassa buduaarissa on paikka lipaston päällä näille sarville ja kuvasta löytyy käyttötarkoitus. Ja ihan vaan sen takia kun Nipsullakin on sellainen kylppärissä. ;D Kato vaikka, se on hieno!

Voi tätä maailman harmautta ja ankeutta. Tulis jo lumi.

Voikaa kaikki hyvin!

torstai 1. marraskuuta 2012

Tuolit löysi kotinsa, tunnustan


Kun kissa on Helsingissä, niin mitä tekee hiiri: syöksyy kirpparille ja ostaa neljä uutta tuolia ruokapöydän ympärille. No ei se ihan tarkalleen ottaen noin mennyt. Kerroin kyllä Insinöörille, että teen tuoleista tarjouksen ja jos se hyväksytään, niin sitten ostan.

Oli kyllä todella lähellä, etten ostanut samantien, kun ne näin. Maltoin odottaa kuitenkin viikkotolkulla (siis oikeasti odotin 5 päivää) ja käytin harkintaa ostoksessani. Olen ilmeisesti tulossa järkevämmäksi (lue vanhenen). Näiden kohdalla se oli kyllä käsittämätön juttu. Tassujalkojen kutsu kyllä kuului kovana kaikki ne harkintapäivät.

No, mitäs sanotte? Kannattiko?




Kuva on kyllä melkoisen kummallinen. Mun kännykkäkamera on ihan mottipäinen, kuvaa ei ole käsitelty mitenkään. Tollasia seepia-kuvia se ottaa ihan itekseen tavallisilla asetuksilla. Takana näkyy myös kirpparilta jo muutama vuosi sitten ostettu umpitamminen ruokapöytä. Sen tyyli ei ole lähellekään samaa kuin näissä tuoleissa, mutta minua ei asia haittaa.

Tuolien puuosien väri matsaa pöydän kanssa hyvin, mutta tuolien raidalliset päälliset on menossa vaihtoon. Niiden väri on oikeasti (toi kuva ei sitä kyllä kerro) aika kiva, raidat haaleaa vaaleanpunaista ja harmaaseen menevää valkoista. Ihan ok, muttei käy meille mitenkään. Vähän nuhrusetkin ne on ja ajattelin laittaa vähän pulleutta lisäpehmusteella.

Tuolit ovat hyvässä kunnossa. Ne ei nitise, keiku tai huoju yhtään ja maksoin niistä 25 €/kpl ja pöytä maksoi aikoinaan 68€. Koko ryhmän hinnaksi siis tuli 168€. En pidä hintaa pahana ollenkaan.

***

Sain Paulalta tunnustuksen, kiitos! Tunnustan siis muutakin kuin tuolien oston. :)



Aurinkoa totisesti tarvitaan tänne pimeyteen.

Tunnustuksen saanut vastaa 7 kysymykseen ja jakaa tunnustuksen eteenpäin.
Lempinumero:
5
Alkoholiton suosikkijuoma:
Tee ja vesi
Lempieläin:
Linnut
Facebook vai Twitter:
Ei kumpikaan.
Intohimoni:
Vaihtelee. Tuolit?
Suosikkiviikonpäivä:
Sunnuntai
Suosikkikukka:
Mummon pioni Talossa Maalla.

Tylsä olen, enkä laita eteenpäin, vaikka pitäisi. Tää on jo niin monta vuotta kiertänyt blogeja, että anti olla.
***

Tuhannet kiitokset kaikille teille edelliseen postaukseen kommentoinneille! Laitan vielä muutaman jutun tarkemmin tähän loppuun siitä koko tapahtumasta. Löytö oli käsittämätön sattumien summa.

  • Käymme melko harvoin kirpparilla Even kanssa yhdessä ja nytkin menimme vain siksi, että olin jättänyt puhelimeni Evelle aikaisemmin. Meillä oli autossa kesärenkaat, keli oli kamala ja Eve tarjoitui tuomaan puhelimen meille. Sanoin siihen, että tule vaan, poiketaan samalla yhdessä kirpparilla.
  • Ovesta päästyämme Eve kysyi, että mitäs me täältä sitten oikeasti haetaan? Vastasin, että mitä eteen tulee.
  • Samassa pöydässä, kuin The Löytö, oli laatikossa muutamia Arabian kermakkoja ja sokerikkoja. Mulla on Maalla yksi yksinäinen sokerikko ja olen etsiskellyt sille paria. Niitä menin siihen pöytään katsomaan.
  • Viereisessä laatikossa pöydällä oli sekalainen läjä postimerkkejä, kirjeitä, etikettejä ym. vanhoja dokumentteja. Päällä oli tuo kuitti ja jostain syystä otin sen käteeni ja huomasin nimen Rintala. Näytin Evelle sen ja se alkoi nauraa ja sanoi, että se on pakko ottaa mukaan kun kerran on sama nimi kuin Fransulla. Vielä siinä vaiheessa kumpikin oli sitä mieltä, että kyseessä on samanniminen mies, eikä sukulainen.
  • Eve luki kuitin tarkemmin ja siinä kohtaa vasta huomasimme kotipitäjän ja kylän ja silloin iski tajuntaan, että EI VOI OLLA TOTTA!

    Vielä muutama epätodennäköisyys kuitin löytämisestä:
    • Kuinka monta kirppistä on Tampereen seudulla?
    • Kuinka monta kirppismyyjää on Tampereen seudulla?
    • Kuinka suurella tödennäköisyydellä juuri tämä myyjä sattui juuri tälle kirpparille juuri silloin kun me menemme sinne yhdessä?
    • Kumpikaan ei koskaan meistä pöyhi kirppareilla muovitaskuja, joissa on postimerkkejä tai muita vanhoja kuitteja.
    • Sukumme on hyvin pieni ja Tampereen seudulla asuu vain kolme perhettä meidän sukua ja kukaan meistä ei heittäisi tuollaisia pois tai myisi niitä.
    • Miten tuo kuitti on kulkeutunut ylipäätään Tampereen seudulle?
  • Kirppari ei kerro ostajille myyjän tietoja (hyvä niin, mutta tässä tapauksessa vähän huono) ja jätimme yhteystiedot myyjälle, jos vaikka häneltä löytyisi lisää Fransun papereita. Nyt elämme toivossa, että hän ottaa yhteyttä.


Taidan mennä tänäänkin kirpparille, kun tuntuu tuo munkki käyvän noin hyvin. Olisin sittenkin, ehkä, kuitenkin ottanut sen 12,2 miljoonaa lotossa. No jaa, onhan tuo kuittikin aika kiva. ;D


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ei edes elokuvissa


...käy koskaan niin. Se on liian uskomatonta. Olen vieläkin ihan pöllämystynyt ja en usko sitä todeksi. Jos joku toinen kirjoittaisi blogissaan asiasta, niin en uskoisi kirjoittajaa.


Tein elämäni LÖYDÖN kirpparilta.




Eipä näytä kummoiselta löydöltä, mutta P. Sidorowin Suomalainen Kalustokauppa on kirjoittanut kuitin isäni isoisälle yli sata vuotta sitten. Vielä kummallisemmaksi asian tekee se, että olimme yhdessä Even kanssa. Se taas tarkoittaa sitä, että 4. polven ja 5. polven jälkeläiset yhdessä löysivät esi-isänsä käsissään pitämänsä asiakirjan. 
Sen hinta oli 80 senttiä.




Kuitti on päivätty 22/11 1907  ja toinen päiväys on Toukokuun 22 päivä 1907.

Isäni isoisä F.V. Rintala oli eläessään kalustepuuseppä, joka teki vähän "hienostuneempia" huonekaluja. Meillä on kotona valokuva hänen tekemästään kaluste-setistä. Kaikki ne olivat valkoiseksi maalattuja, ei siis talonpoikaistyylisiä tai -värisiä huonekaluja.




Ihan vielä minulle ei ole selvinnyt kuitista, että onko F.V. saanut vai maksanut 150,-. Veikkaukseni on, että hän on myynyt tekemiään huonekaluja ja saanut siitä rahaa.




Oikealla pystyssä näkyy F.V.:n omakätinen allekirjoitus. Kumpikin meistä tunnisti käsialan, se on samanlainen kun perintökirjoissa Even kirjahyllyssä.

Voitteko käsittää, miltä meistä molemmista tuntui? Eve meni kanalihalle ja multa lähti tunto käsistä. Miten tuo asiakirja voi päätyä lähikirpparille ja miten voi kaksi sukulaista yhdessä löytää sen? En tajua sitä ihan oikeasti vieläkään. Ei edes elokuvissä käy koskaan niin, koska on liian uskomatonta.


Olen sanaton.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lipasto vs. kaapit


Nelivuotinen sota on ohi. Kompromissi on saavutettu ja luulen, että taistetelevat osapuolet ovat molemmat tyytyväisiä. Ainakin minä olen. Kyse on Insinöörin ja minun siitä yhdestä ja ainoasta sisustusta koskevasta kiistasta, joka on jatkunut siitä asti kun tänne muutimme.

Minun lempihuonekaluni on lipasto. L-I-P-A-S-T-O. Oi mikä sana ja mikä huonekalu. Pikkutyöstä asti olen ollut hulluna niihin. Elämäni ensimmäinen ja toinen minulle (omasta valinnastani) ostettu huonekalu oli lipasto. Toinen kotiin ja toinen maalle, toinen oli uusi ja toinen oli pelastusarmeijan kirpparilta. Tuolit on hyvä kakkonen, mutta lipasto on ehdoton ykkönen.


Ihan uusi väri minun ulkokynttilävalikoimissa.
Violetti! Ounou, mitä tapahtuu? Violetti?

Makuuhuoneessamme on viehättävät 50-lukulaiset vaatekaapit. Ulkoapäin kauniit, mutta armottoman epäkäytännölliset ja hankalat käyttää. Huone on tilava ja sinne mahtuu reilusti uusi kaapisto sänkyä vastapäätä olevalle seinälle. Ja siitä se sota sitten lähti, Insinööri halusi kaappirivistön ja minä halusin lipaston. Ehto oli (ja molempien tahto), että vanha kaapisto säilyy entisellään. Kumpikin piti päänsä ja siitähän sitten kinattiin vuositolkulla. Taitaa muuten olla se yksi ja ainoa kina, missä kumpikin on pitänyt päänsä tiukasti ilman tuumankan periksiantoa.

Insinöörin mielestä kerrassaan kaameaa olisi lipasto ja kaappi vierekkäin. Minusta ei. Kummankin mielestä kaameaa olisi purkaa 50-lukulaiset kaapit. Loppujen lopuksi kompromissi löytyi ja nyt minulle tulee ihan oma pieni buduaari!
Buduaari tai budoaari (ranskaksi boudoir) tarkoittaa pientä huonetta tai salonkia, jossa nainen viimeistelee pukeutumistaan tai ottaa vastaan lähimpiä ystäviään. Lähde wikipedia

No ihan vieraita ei sinne mahdu, mutta viimeistely sujuu. Ratkaisu oli kuitenkin vanhojen kaappien purkaminen. Rauhoitu sinä fundamentalisti siellä! Puretaan joo, mutta siten, että vanhan kaapiston voi rakentaa tarvittaessa takaisin. Siihen kaapiston kohdalle tulee mulle ihan oma kolo mun ihan omalle lipastolle! Insinööri saa kaappirivistönsä ja valtakunnassa kaikki on hyvin. Vihdoinkin.

[Insinööri muuten kommentoi tähän, että meneillään oli viivytystaistelu. Voisin sanoa ihan samoin]


Löysin varastoista käyttämättömiä joulukoristeita. Ei sitten yhtään mitään tietoa,
että koska ne on hankittu ja miksi. Taidan laittaa ulos tuijaan roikkumaan,
sammalta tungen sisään ja siinähän niille on virka.
Voi tuota kaameaa sähkövaloa, voi valokuvia, voi.


Oli muuten jännä juttu, että kun perjantai-aamuna lähdin hakemaan postilaatikolta aamulehteä, niin maailma oli valkoinen. Illalla mutaa ja pimeää ja aamulla valkeaa ja kylmää. Ihan hetken ajan oven aukaisun jälkeen tuli mieleen, että kuinkahan monta päivää mä oikeastaan nukuinkaan. Hämmentävää. Ei sen lumen vielä pitänyt tulla. Kesärenkaatkin vielä.

Mukavaa lauantaita sinulle. Oletko sinä lipasto, tuoli, sänky vai pöytä vai joku muu? Mikä on sinun intohimokalusteesi?



sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Syksyn pakolliset kuviot


Pakolliset kuviot 6,0. Eikös se joskus ollut taitoluistelussa noin, kun oli paras? Taidan muistaa väärin. Tänään oli kyllä voittajafiilis, kun laitettiin viikonloppuna Talo Maalla talviteloille. 6,0 annan koko perheelle, jos ne on ne parhaat pisteet. Se on aina yhden sortin puristus ja helpotus.

Mieli on hyvänä, kun nyt on talovanhus kuosissaan, siisti ja puunattu. Suojattavat suojattu (muistin rodonkin), hiiren siemenpiilot tyynyn vierestä imuroitu (hyi!), vedet katkaistu (päähanasta asti), jääkaappi kuurattu (jo oli aikakin) ja pakastin sulatettu (suoritus sekin kun 2 henkilöä syö 2 litraa jätskiä yhdeltä istumalta).

Olen aivan kuittina, silmää painaa ja unta ei tarvi hakea tänä iltana. Kun ei jaksa jaaritella, niin kuvia sitten.

























Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin palataan taas keväällä. Nyt katse kääntyy kaupunkirivariin, remppaan ja muuhun sisustukseen täällä.

Reipasta viikkoa kaikille!


tiistai 16. lokakuuta 2012

Meditatiivista ajatusvyöryä, kirjoja ja kokkailua


No olipas otsikko. Siltä se kuitenkin tuntuu, ajatusryöppy vailla kontrollia tai suotimia. Useimmiten se tapahtuu töistä lähtiessä, bussissa tai vaikka kahvilassa. Ainoa ehto sille on se, että olen yksin ja vieraiden ympäröimänä. Aistini terävöityvät, mutta mieli pään sisällä menee automaattiohjaukselle. Kuulen keskustelun pätkiä, jotka joko jäävät mieleen tai eivät. Tunnen tuulen ja kylmyyden, mutta ne eivät haittaa. Haistan tuoksuja, jotka tavallisena päivänä jätän huomioitamatta.

Ajatukset virtaavat soljuen vailla päämäärää, poukkoilevat ja kimpoilevat siksakkia tullen yhtä nopeaan kuin häipyvätkin. Mieli ei jää niitä käsittelemään, mutta se havainnoi kaiken melkein yliherkistyneenä. Olen monta kertaa miettinyt, että miten päädyn siihen tilaan ja miksi se joskus tulee. Koskaan se ei tule pyytämällä. Tila muistuttaa vähän kuin unta, vaikka olen mitä suurimmassa määrin virkeä.

Sen jälkeen iskee aina kirjoitusvimma. Kuvittelen (ja ehkä toivonkin), että se on se kuuluisa kirjailijan inspiraatio, joka on silloin tuloillaan tai meneillään. Pettyneenä kuitenkin luen kirjailijoiden kuvauksia kirjoittamisesta. Asettuvat työhuoneeseen ja tekevät raakaa tavoitteellista työtä 8-16. Pah, siihen meni sekin kirjailijaura. Ja sitäpaitsi, niitä inspiraatioita tulee niin harvoin, että eipä niistä taitaisi kirjaa syntyä. Haikuun voisi jäädä, jos niiden varassa olisi koko tuotanto.


Kuva ei liity aiheeseen mitenkään, mutta löysin Arbian fasaanisarjan
tarjoiluvadin kirppikseltä Taloon Maalle pilkkahinnalla.
Muiden sinivalkoisten joukkoon, oi olen iloinen tästä.


En mun nyt oikeastaan pitänyt noista jutuista kirjottaa, mutta se on kato tää kirjoittamisen pakko. You know, sitä tekstiä vaan tulee, kun näin luova ihminen. ;D
Hymiöt on hyviä. Niillä on hyvä merkata sarkasmi erikseen, jos vaikka joku ei sitä huomaa. Niin voisi käydä vaikka uusille lukijoillekin, jotka eivät vielä ihan kovin hyvin tunne. Niin että, tervetuloa vaan kaikki uudet lukijat, ilolla otan teidät vastaan.


Eipä tämäkään liity aiheeseen, mutta tästäkin olen iloinen.
Olen koko kesän yrittänyt löytää mieleistäni amppelia rivariin etupihalle.
Muutama viikko sitten tärppäsi vihdoinkin.


Piti kirjoittamani teille kirjoista, uusista löydöistäni. Tilasin muutama viikko sitten Christopher Paolinin fantasiaromaaninsarjan viimeisen osan. Maanantaina tekstari piippasi ja Suomalainen kertoi kirjan tulleen. Malttamattomana ryntäsin töiden jälkeen kaatosateeseen hakeakseni omani pois. En päässyt ulko-ovesta kuin muutaman askeleen sisälle päin, kun juutuin ale-pöytiin, auts.




Joululahjojakin jo ostin, mutta näistä nautin ihan itse. Sisustusguruni Tricia Guildin viimeisin kirja A Certain Style, kovasti ihailemani ideanikkarin Katja Rinkisen Vintagen Viemää ja aikoinaan tilkkuompeluun johdattamani Grete Gulliksen Moen Värikkäät tilkkulahjat. En oikeasti osaa valita noista neljästä kirjasta suosikkiani. Eikä ehkä tarvitsekaan, kaikki ovat kovin mieluisia ja kaikkia tulen selailemaan innolla. Paitsi tietysti Paolinin Perillisen luen selailematta, kun siinä ei ole kuvia. 937 sivua silkkaa todellisuuspakoa ja uppoutumista. Siksi en sitä uskalla edes ajatella aloittavani ihan vielä. Siihen jää kaikki muu tekeminen, kun ei vaan voi lopettaa lukemista.




Sitä muuta tekemistä riittää. Sain ihanalta vanhalta rouvalta itsekasvatettuja vihanneksia ja juureksia mielettömän määrän ja niissä riittää puuhaa. Jo aiemmin työkaverini toi kesäkurpitsaa ja siitä tein keittoa aasialaiseen tyyliin, mausteina korianteri ja inkivääri.

Kuvassa näkyvä mangoldi (jep, ei siis raparperi) on hauska, kaunis ja monipuolinen lehtijuurikas. Siitä tein mangoldi-ricottajuusto-risottoa ja kaapissa odottaa melkonen pussillinen maa-artisokkaa ja puolikas talvikurpitsa. Keittoa teen kummastakin ja maa-artisokasta myös gratiinia. Kurpitsapain tein eilen, röyh ja nam. Sisäinen Martta-Muumimammani hyrisee tyytyväisyyttä. Täysluomua kylmäkaappi väärällään, oijoi mitä ylellisyyttä.

Mukavaa viikkoa sinulle. Laita kumpparit jalkaan jos sade ahdistaa. :)


maanantai 8. lokakuuta 2012

Viiden euron onni


On tullut huseerattua rautakaupoissa enemmän kuin vuosiin, laattaa, kiuasta, laudetta, kaappia, allasta, suihkua, hanaa, maalia, tapettia javaikkamitäkivaa muutakin. Pieni ihminen voisi vaikka hullaantua, ja on hullaantunutkin. Rautakaupat on kivoja paikkoja.

Sivelen laattoja, istun salaa mallisaunoissa ja mietin, että leppää vai kuusta, kun kuitenkin sen sävytän. Kaikkea kivaa olisi tarjolla ja mitä valitsenkaan: mustaa, valkoista ja harmaata. Hmpf.




Vaikeinta on päättää, että mihin tuhlaan rahani. Oletteko koskaan, tai ikinä, miettineet lattiakaivojen valintaa? Minä olen ja hartaudella. Ihan ensimmäisenä halusin unidrainin tuplasuihkun alle.

Kuva lainattu unidrainin kotisivuilta lehdistötiedotteesta


Haluaisin vieläkin, mutta rahapussi sanelee tässä kohdassa mieltä enemmän. Mielestäni n.300-500 euroa lattiakaivosta on aika paljon, valitsemamme kiuas maksaa hippasen alle 300. Toisella puolella vaakaa painaa tyylikkyys. Pystyisin hyvin pulittamaan silmää räpäyttämättä tyylikkyydestä 300, mutta tässä mitataankin tyylikkyyden kohdetta enemmän, kuin rahaa. Tyylikäs lattiakaivo ei kuullosta vakuuttavalta, kun esittelet ylpeänä uutta saunaa vieraillesi. Ellei vieras satu olemaan LVI-alalla. "Onneksi" kuitenkin asennus matalaan tilaan on tässä vaihtoehdossa melko kinkkistä ja siitä piti luopua. (tai ainakin siten haluan asian itselleni selittää...)

Seuraava vaihtoehto on tavallinen lattiakaivo metallirosterikannella ja -kehyksellä. Niidenkin hinta on n. 50-60 euroa kappale ja niitä pitäisi ostaa vähintään kolme. Miten ihmeessä pieni palanen peltiä voi maksaa niin paljon?

Kolmas vaihtoehto on tavallinen muoviritilä. Ei innosta yhtään. Ans kattoo ny, että mikä sinne loppujen lopuksi valitaan. Insinöörillä on siinä viimeinen sana ja veikkaan rosterikansia... huokailen kuitenkin unidrainin perään edelleen.

Mikäs siinä olis ollessa kun vaan menisi kauppaan ja osoittelisi sormella, että ton mä haluun. (en tiedä, että olisiko se ihan oikeasti kivaa, menettäisi kaiken suunnittelun ihanuuden) Onneksi kuitenkin saunaosastoa on tehty kuin iisakinkirkkoa ja suunta, värit ja pohjapiirustus ovat olleet valmiina jo melko kauan. Yhdessä Insinöörin kanssa mietimme, että mitä toimintoja, värejä ja materiaaleja haluamme. Matkan varrella olemme joutuneet luopumaan muutamasta ja kaksi niistä olivat minulle kynnyskysymyksiä: kylpyamme ja erillinen wc. Kun ei vaan voi, niin ei pysty. Vanhaan olemassa olevaan tilaan rakentaminen rajoittaa ja niillä mennään, mitä on. (vieläkin kaivelee se amme...)

Olemme kierrelleet tarjouksia sekä loppueriä ja hyödyntäneet kaikki ne, jotka sopii suunnitelmaan. Mielessä väripaletti (ja käsilaukussa mallilaatta) sekä määrät on helppo tehdä edullisia ostoksia heti-paniikin-ihan-hyvä-vaihdetaan-joskus- menttaliteetin sijaan. Opin taas tässäkin, että hiljaa hyvä tulee ja suunnitellen paras.
Ainakin rahapussille paras. :)

Lokakuun remppalista:
  • seinälaatat, on hankittu melkein kaikki
  • lattialaatat, on hankittu melkein kaikki
  • marmorimosaiikki, valittu
  • kiuas, valittu
  • suihkut, vielä hakusessa, mutta malli/tyyppi tiedetään
  • suihkuseinät, on hankittu (jipii, edes joku!)

On siis tuhannen ja kuusi asiaa vielä tekemättä/ostamatta/valitsematta. Kaikista näistä mietinnöistä, vertailuista ja  katseluista pökertyneenä löysin onnea pikkurahalla. Bauhaus myi kaikki loput syysasetelmat vitosella viime sunnuntaina.





Näyttää aika naurettavalta herkkä vaaleanpunainen näin syksyllä. Nyt pitäisi olla leiskuvaa punaista, syvää violettia ja muuta keliin sopivaa.
Mua ei haittaa lainkaan, vitosen vaaleanpunainen onneni sopii oikein hyvin uuden, melkein valmiin, terassin kaunistukseksi. Säilytyspenkki ja kaappi on jo hyvällä mallilla.

Mukavaa viikkoa sinulle, minä istun sohvan nurkassa ja neulon sukkaa (vanhoista tavoista on vaikea päästä irti), mutta kuulkaas tätä: huomenna aamulla kuuden jälkeen menen kuntosalille! ;)