Meditatiivista ajatusvyöryä, kirjoja ja kokkailua

No olipas otsikko. Siltä se kuitenkin tuntuu, ajatusryöppy vailla kontrollia tai suotimia. Useimmiten se tapahtuu töistä lähtiessä, bussissa tai vaikka kahvilassa. Ainoa ehto sille on se, että olen yksin ja vieraiden ympäröimänä. Aistini terävöityvät, mutta mieli pään sisällä menee automaattiohjaukselle. Kuulen keskustelun pätkiä, jotka joko jäävät mieleen tai eivät. Tunnen tuulen ja kylmyyden, mutta ne eivät haittaa. Haistan tuoksuja, jotka tavallisena päivänä jätän huomioitamatta.

Ajatukset virtaavat soljuen vailla päämäärää, poukkoilevat ja kimpoilevat siksakkia tullen yhtä nopeaan kuin häipyvätkin. Mieli ei jää niitä käsittelemään, mutta se havainnoi kaiken melkein yliherkistyneenä. Olen monta kertaa miettinyt, että miten päädyn siihen tilaan ja miksi se joskus tulee. Koskaan se ei tule pyytämällä. Tila muistuttaa vähän kuin unta, vaikka olen mitä suurimmassa määrin virkeä.

Sen jälkeen iskee aina kirjoitusvimma. Kuvittelen (ja ehkä toivonkin), että se on se kuuluisa kirjailijan inspiraatio, joka on silloin tuloillaan tai meneillään. Pettyneenä kuitenkin luen kirjailijoiden kuvauksia kirjoittamisesta. Asettuvat työhuoneeseen ja tekevät raakaa tavoitteellista työtä 8-16. Pah, siihen meni sekin kirjailijaura. Ja sitäpaitsi, niitä inspiraatioita tulee niin harvoin, että eipä niistä taitaisi kirjaa syntyä. Haikuun voisi jäädä, jos niiden varassa olisi koko tuotanto.

Kuva ei liity aiheeseen mitenkään, mutta löysin Arbian fasaanisarjan
tarjoiluvadin kirppikseltä Taloon Maalle pilkkahinnalla.
Muiden sinivalkoisten joukkoon, oi olen iloinen tästä.

En mun nyt oikeastaan pitänyt noista jutuista kirjottaa, mutta se on kato tää kirjoittamisen pakko. You know, sitä tekstiä vaan tulee, kun näin luova ihminen. ;D
Hymiöt on hyviä. Niillä on hyvä merkata sarkasmi erikseen, jos vaikka joku ei sitä huomaa. Niin voisi käydä vaikka uusille lukijoillekin, jotka eivät vielä ihan kovin hyvin tunne. Niin että, tervetuloa vaan kaikki uudet lukijat, ilolla otan teidät vastaan.

Eipä tämäkään liity aiheeseen, mutta tästäkin olen iloinen.
Olen koko kesän yrittänyt löytää mieleistäni amppelia rivariin etupihalle.
Muutama viikko sitten tärppäsi vihdoinkin.

Piti kirjoittamani teille kirjoista, uusista löydöistäni. Tilasin muutama viikko sitten Christopher Paolinin fantasiaromaaninsarjan viimeisen osan. Maanantaina tekstari piippasi ja Suomalainen kertoi kirjan tulleen. Malttamattomana ryntäsin töiden jälkeen kaatosateeseen hakeakseni omani pois. En päässyt ulko-ovesta kuin muutaman askeleen sisälle päin, kun juutuin ale-pöytiin, auts.

Joululahjojakin jo ostin, mutta näistä nautin ihan itse. Sisustusguruni Tricia Guildin viimeisin kirja A Certain Style, kovasti ihailemani ideanikkarin Katja Rinkisen Vintagen Viemää ja aikoinaan tilkkuompeluun johdattamani Grete Gulliksen Moen Värikkäät tilkkulahjat. En oikeasti osaa valita noista neljästä kirjasta suosikkiani. Eikä ehkä tarvitsekaan, kaikki ovat kovin mieluisia ja kaikkia tulen selailemaan innolla. Paitsi tietysti Paolinin Perillisen luen selailematta, kun siinä ei ole kuvia. 937 sivua silkkaa todellisuuspakoa ja uppoutumista. Siksi en sitä uskalla edes ajatella aloittavani ihan vielä. Siihen jää kaikki muu tekeminen, kun ei vaan voi lopettaa lukemista.

Sitä muuta tekemistä riittää. Sain ihanalta vanhalta rouvalta itsekasvatettuja vihanneksia ja juureksia mielettömän määrän ja niissä riittää puuhaa. Jo aiemmin työkaverini toi kesäkurpitsaa ja siitä tein keittoa aasialaiseen tyyliin, mausteina korianteri ja inkivääri.

Kuvassa näkyvä mangoldi (jep, ei siis raparperi) on hauska, kaunis ja monipuolinen lehtijuurikas. Siitä tein mangoldi-ricottajuusto-risottoa ja kaapissa odottaa melkonen pussillinen maa-artisokkaa ja puolikas talvikurpitsa. Keittoa teen kummastakin ja maa-artisokasta myös gratiinia. Kurpitsapain tein eilen, röyh ja nam. Sisäinen Martta-Muumimammani hyrisee tyytyväisyyttä. Täysluomua kylmäkaappi väärällään, oijoi mitä ylellisyyttä.

Mukavaa viikkoa sinulle. Laita kumpparit jalkaan jos sade ahdistaa. :)