maanantai 31. lokakuuta 2011

Tehtyjä ja tekemättömiä


Lokakuu on ollut oikein hässäkkä-kuu, sinkoilua sinne ja tänne. Pimeys ei yhtään auta asiaa, sekin vähä aika jonka voisi tehdä jotain järkevää (tarkoitan järkevällä tekemisellä käsillä tekemistä), menee päivästä selviytymiseen. Sukka pukkaa, mutta niitäkin jotenkin hiiitaaaalla tahdilla.

Huonekalujen uudistamiskurssi on juuri niin kivaa, kuin ennen sen alkua ajattelinkin. Innosta puhkuen olen hionut, maalannut, purkanut ja suunnitellut. Ihan vielä valmista ei ole esitellä, mutta puolivalmista. Valmistumiseen ei tietysti yhtään auta se, että mielipiteeni vaihtelee tunneittain... :D




Viime talvena kirpparilta ostettu rahi on liimattu, pohjamaalattu, välimaalattu ja pintamaalattu.




Suunnitelmissa on kuluttaa pintaa "vanhan" näköiseksi... tai sitten ei. Viimeisimpänä olen kallistunut ei-kulutetun puolelle. Kuvat on otettu välimaalauksen jälkeisen hionnan jälkeen, juuri ennen viimeistä maalikerrosta.




Rahin päällinen on tulossa näistä kankaista... tai sitten ei. Musta-harmaa-valkoinen tilkkutyönä tehty siintää silmissä. Juju on erilaisissa pintamateriaaleissa: kiiltävää, mattaa, kuviollista, ryppyistä, nukkaista, kirjottua... Ompelua en ole vielä ehtinyt tekemään, joten voi olla, että lopputulos ei miellytäkään ja se on jotain ihan muuta. Kankaissa olevat värit sopii kuin nakutettu olohuoneen tapettiseinään ja sinne rahin olisi tarkoitus päätyä aikanaan.

Sukkasatoa on tänään viimeinen päivä ja ihmeen nahkeasti niitä sukkia tuli tehtyä. 8 paria ei ole kummoinenkaan saavutus, mutta kysehän ei ollut kilpailusta. Tein enemmän kesällä ja kesän lopulla, joten paukut taisi loppua vähän liian aikaisin satoilussa.




Vasemmalla on "hienostelusukat" alpakasta, lahjaksi menossa. Oikealla on Annikaisen ohjella tehty pitsisukka. Se oli puolitekeleenä melkein kuukauden puikoilla, mutta sain kuin sainkin tehtyä parin valmiiksi ennen satoilun loppua. Lankana on 7veljestä ja ihme natinalankaa se oli. Yleensä tykkään ihan hirmuisesti neuloa siitä, mutta tämä oli poikkeus. Siksi kai niiden tekeminen olikin melkoista ponnistelua. Malli on tosi kiva, tykkään kun pitsikuvio jatkuu kantapään loppuun asti takana.



Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, mutta mulla on sukkia! ;) Alpakasta ihan itelle unisukat, unelman kevyet ja pehmoiset ovat. Jostain syystä ostan aina pätkävärjättyjä lankoja, mutta en tykkää niistä kuitenkaan. Näissäkin ärsyttää tuo kantapään jälkeinen raidoituksen "sekoaminen". Onneksi ovat unisukat, ei tarvi katella niitä, hih.


Näköjään on tullut tavaksi laittaa ruusukuva postaukseni loppuun. Tällä kertaa kuva on työkaverini 50-vuotiskimpusta, jonka veimme aamulla valmiiksi työpöydälle kera kuohuvan juoman. (oli ihan lahjapussissa, ei siis avattuna!) Ruusuja oli muuten 50 kpl, upea kimppu vaikka olikin vain pikkuruusuista.




Se olisi sitten marraskuu huomenna. Miljoonasade soi päässä, joka vuosi tähän aikaan. Ei voi mitään.

Mukavaa maanantaita sinulle, minä lähden tuunamaan huonekaluja.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Alkukirjaimet RI


Joka kerta viime tingassa, tänään tulee jo uudet kirjaimet. Viime tinkaa on koko elämäni tällä hetkellä.



Risa!

Vaan ei kohta enää. Kuva on otettu eilen illalla entisöinnissä. Hitaasti, mutta varmasti homma etenee.

Tarmokasta tiistaita sinulle!

tiistai 18. lokakuuta 2011

Turistina


Pikainen reissu ihan kaksistaan. Rentoutumista, hyvää ruokaa ja irti kotiympyröistä hetkeksi. Turistina oikein nähtävyyskierroksella, kahvilassa leivoksilla ja päämäärätöntä kuljeskelua ilman kiirettä tai pakkoa mihinkään. Parhautta sielulle.






 



Blogistania on jäänyt kiireiden alle, satunnaisesti ehdin lukea joitain nopsasti, liian vähän kommentoin. Palaan takaisin kunhan saan muutaman asian pois päiväjärjestyksestä. Kaipaan teitä kaikkia. Ruusu on teille lukijani ja kaikille teille joita luen.

Voikaa hyvin siihen asti kunnes taas tapaamme!


maanantai 17. lokakuuta 2011

Alkukirjaimet MA



Makeaa mahan täydeltä!

Lisää osallistujien kuvia tästä linkistä.

torstai 6. lokakuuta 2011

Tänään


Tänään töistä lähtiessä satoi hiljaista sumua, en edes varjoa aukaissut. Tuntui, kuin olisi pudonnut pisamia nenälle kesän jälkeen haalistuneiden omien rinnalle. Sumusade tihensi tahtiaan ja pysäkille päästessä jo varjokin aukesi. Ennen bussin tuloa ohi ajoi auto, jonka naama oli kuin hirviöllä, joka irvistää. Toinen auto hinasi kolmatta, jonka naama oli lytyssä kuin mopsilla.

Bussissa tapasin vastakohtani, tai kuulin.

Keskustelu bussin käytävän yli, kaksi keski-ikäistä naista
- Mää näytän ihan tasapainoiselta ulospäin, mutta sisältä oon ihan rikki ja hajalla, sanoi vaalea.
- Niinkö, vastasi vielä vaaleampi.
- Mää sitten tykkään eläimistä, lehmistä, vuohista ja lampaista. Kanoja mää haluaisin hoitaa.
- Meillä käy takapihalla villi kissa. Annan sille joskus ruokaa.
- Sää oot sitten ihana ihminen, sää annat sille ruakaa, hihkui vaalea ääni kimeänä. Voi pikku raukkaa, voi pikku raukkaa, lisäsi vielä leperrellen.

Jäin miettimään elämän tuokiokuvia. Olisi hienoa olla kirjailija. Voisi käyttää kaikki elämän tuokiokuvat oikeassa kohdassa ja kaikki mitä kirjoittaisi olisi totta.

Hetki yllätti keskellä arkea. Jäin toisenkin kerran miettimään. Vertasin omaa elämääni toisen omaan. Joskus yleensä näytän varmaan ulospäin epätasapainoiselta, mutta sisältä olen ehjä. Unohdun tuijottamaan silmät lasittuneina ja suu mutrussa kaukaisuuteen. Pää on täynnä ajatuksia ja useimmiten en edes kuule muita ihmisiä ajatuksiltani.
Pelkään lehmiä, ne on isoja. Vuohi on maailman tyhmin elukka, jos ei lasketa lampaita ja kanat vasta torvia onkin. En ehkä koskaan elämässäni ole leperrellyt. Joskus jollekin koiralle, mutta en koskaan kissalle. Vanhin kummipojistanikin sanoi 5-vuotiaana, että tykkään susta kun sä puhut kuin ihmiselle.

Pysäkiltä kuljin pitkin siltaa, metsän laitaa ja hiekkatiellä. Kahlasin läpi tuhkapensaan tulenpunaisten lehtien väistellen lätäköitä. Kotiin tullessa vaihdoin märät farkut ja piti istua alas, miettiä ongelmakohtia ja pullonkauloja huomiseen palaveriin. Taidan mennä tunteella, vasemmalta lonkalta valttikortit esiin ja hyvä tulee. Jos missä olen hyvä, niin kokonaisuuksien hallinta on vahvuuteni. Luottavaisin mielin huomiseen olen menossa.

Kirjoittelen sen sijaan tuokiokuvia blogiin. Seuraavaksi juon kupin teetä, käperryn nojatuolini Veikon syleilyyn ja neulon loppumatonta unisukkaparia alpakkalangasta katsellen tallennettua brittisarjaa.

Unohdin aamulla, että mulla olisi ollut jumppa tänään. Mietin, että oliko unohdus alitajunnan tahallinen teko. Onko sillä edes väliä?

Musta tuntuu, että blogini on muuttumassa musta-tuntuu-blogiksi. Musta tuntuu, että siihen tulee muutos kunhan saan keskeneräisistä valmista. Tällä en tarkoita itseäni.



keskiviikko 5. lokakuuta 2011

5 satunnaista sanaa


Pepiltä Mummun huushollista löytyi ihana haaste. Rakastan sanoja, luen niitä, puhun niitä ja sanoilla kikkailu on aina ollut lempipuuhiani. Jopa valokuvahaasteet on mielenkiintoisempia mielestäni, kun se täytyy liittää sanaan. Sikäli kyllä ihmeellistä, että olen täysverisesti visuaalinen ihminen. Toisaalta taas, näen usein sanat kuvina.
Näetkö sinä sanan hyhmäinen?

Haaste menee niin, että saat 5 satunnaista sanaa siltä bloggaajalta, jonka blogista otat haasteen mukaan. Pepi siis valitsi alla olevat minulle ja niistä minun pitää kirjoittaa jotain.

1. kättely/käden puristus 
Kättely on kaunis tapa, jota saisi viljellä useimmin. Olin joskus katolisessa messussa ja siellä on tapana ennen kirkosta lähtöä kätellä kaikki ympärillä olevat ihmiset. Sillä toivotetaan hyvää ja rauhaisaa kotimatkaa (näin se asia ainakin minulle selitettiin). Siitä jäi hyvä mieli.



Käden puristus ilman sanoja on ehkä kaikkein voimakkain tunneilmaisu, jonka voit toiselle antaa. Tällä hetkellä muistuu mieleeni ainakin kolme kertaa, joilla on ollut minuun unohtumaton vaikutus. 

Ensimmäinen oli kun rakas poikani syntyi. Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä (cut the long story short) kaikki ei mennyt niinkuin piti. Poika syntyi ja anestesialääkäri vierelläni ei sanonut mitään, puristi vain pikaisesti kättäni. Se ele toi minulle lohtua ja muistan sen vieläkin, siitä on jo yli 21 vuotta.
Toinen kerta oli isäni kuoleman jälkeen. Ei ihan läheinen ystäväni kuuli asiasta ja nähdessämme myös hän puristi kättäni ilman sanoja. Muistan tarkalleen vielä sen hetken ja paikan. Siitäkin on yli 18 vuotta.
Kolmas kerta oli kun aviomieheni ja minä kävelimme alttarille yhdessä. Vain vähän ennen kun astuimme häävieraiden eteen, hän puristi kättäni sanomatta mitään.

2. aurinko
Ihana, ihana aurinko! Suhteeni siihen on kaksijakoinen, rakastan ja pakoilen. Olen vaalea ihoinen ja palan tosi nopsaan, siksi sitä on pakoiltava. Aurinko herättää, levollistaa ja hellii mieltäni. Ikävä sitä taas tulee.



3. lumihanki/lumisade
Auringon jälkeen toiseksi paras on lumi. (Tämähän siis tarkoittaa sitä, että aurinkoinen talvipäivä on ylellisyyttä?). Talvi ei minua masenna, vaan auringottomuus. Lumisade voi olla kaunis sekin, mutta siitä seuraavat lumityöt ei. Lumisade pesee talvella luonnon. Ja voiko olla kauniimpaa näkyä kuin sokerikuorrutelumi oksien päällä auringon paisteessa?
"tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki", tiedä häntä. Helpommallakin voisi päästä kuin mitä Hellaakoski uhoaa.



4. automatka
 Hmm? Joka työaamu pakollinen. Pitkään kestävänä ankara koetus selälle. Ulkomailla ihan parhautta.

Joskus kauan sitten 90-luvulla olin parhaan ystäväni kanssa Irlannissa automatkalla viikon verran. Vähän kyllä hirvitti vasemmalla puolella ajaminen ja vannoimme, että kaikki liikenneympyrät kierretään kaukaa, niitähän kierretäänkin ihan väärään suuntaan. Eipä mennyt, kuten suunnittelimme. Noin 300 metriä autovuokraamon pihasta oli kolmikaistainen ympyrä, josta kääntyi teitä viiteen suuntaan. Siitä se oli ajettava ja hyvin sujui (ystävä oli ratissa onneksi!). Ajaminen oli yllättävän helppoa vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Joskus tosin kun piti nopsaan vaihtaa vaihdetta, niin väkisinkin käsi kopeloi ikkunankahvaa, eikä vaihdekeppiä vasemmalla.


5. sietokyky
Usein koetuksella. Usein myös koettelen sitä itse tarkoituksella. Jotain Hellaakosken ajatuksista taitaa kuitenkin itää takaraivossani. Käsitöissä varsinkin sorrun hulluuden puuskiin, vaikka helpommallakin pääsisi.

Kaikkein pahin kirosana maailmassa on versiopäivitys. Mulla palaa hihat ihan heti, jos tietotekniikka ei pelaa. Eipä kai se puuseppäkään tylsällä sahalla tai puukolla halua tehdä mitään. Viimeksi eilen olin millin päästä järkyttävästä itkupotkuraivarista ja töistä lähtiessä ei ollut hihoja lainkaan.

Kaksijakoinen on suhteeni siihenkin. Joskus omaan lehmän hermot, vaikka ämmiä sataisi. Kriisitilanteissa olen yleensä parhaimmillani ja silloin sietokykyä ei yksinkertaisesti ole olemassa, koska laitan sen tauolle.

Kiitos Pepi, kivat sanat!

Jos haluat osallistua haasteeseen, niin laita viesti kommenttikenttään. Keksin mielelläni sanoja sinulle.

Mukavaa pikku-lauantaita kaikille!



[edit. unohdin sanoa, että laitan pyydetyt sanat tänne blogini kommentteihin]