Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2014

Uusia alkuja



Poikkesin taannoin Pepin blogikirppiksellä ja ilokseni löysin kaksi juuri oikeaa ja hakemaani asiaa. Kerrosvatia olen haeskellut puoli aktiivisesti jo pidemmän aikaa, mutta mieleistä (tai mieluisen hintaista) ei ole tullut vastaan. Olen miettinyt myös (ehkä) tekeväni sellaisen itse, ainakin kaksi osaa olisi jo valmiina. Kävi tosi hyvä tuuri ja löysin sen ihan vain kotisohvalla istuskellessa. Ja joku vielä väittää, että netissä roikkuminen olisi hukkaan heitettyä aikaa. Pyh, sanon minä!




Koko on juuri passeli pikkuherkuille. Ainoa vika vadissa on, että ne herkut katoaa siitä tosi nopeaan. ;D

Toinen ostokseni oli sohvapöytä sen joskus-ikinä-ehkä-keväällä-valmistuvan sohvani viereen. Täydellisen kokoinen ja mallinen. Kiitos Pepi, kun maltoit luopua tästä ♥♥♥. me like.






 Uusia alkuja tulee tämän päivän ruokakauppaostoksista. Olen jo useana vuonna ostanut siemeniä Lildlistä ja viime vuonna kokeilin ekan kerran vihanneksia. No, ei sitä kasvimaatakaan ole ollut aiemmin... Ostin kylvönauha-siemeniä, koska olin niin vaikuttunut viime vuoden porkkanoista. Ne olivat makeita, suloisia ja aah niin hyviä suoraan maasta suuhun tai kattilaan.



Nyt rohkaistuin ostamaan myös avomaakurkkua ja yrttisekoitusta kylvönauhassa. Kylvönauha on jo vanha juttu, mutta ehdottoman käytännöllinen ja hyvä. Hauska juttu näissä nauhoissa on, että avomaakurkun kanssa yhdessä on myös tilliä. Yrttisekoituksessa on persiljaa, tilliä ja kynteliä. Viimeisin on ehkä oudoin yrtti kaikista minulle. Oregano, timjami, basilika ja salvia ym. ovat tutumpia. Käyttääkö teistä joku kynteliä? Vinkkejä otetaan vastaan. Hyviä ohjeita oli ainakin täällä.

Näistä tuli ihan hirmu suuri kutina Taloon Maalle, vielä pitää odottaa ainakin pari kuukautta, huoh.

Siemenistä puheen ollen, Suvukummun Marjalla on ihana siemenarvonta 24.3. asti. Osallistu ihmeessä. Klikkaa kuvaa, niin pääset suoraan arvontaan!


http://risusydan.blogspot.fi/2014/03/kevatiloa-arvonta.html?showComment=1394126243509#c3105672571274360204


Yksi uusi alku on myös minun Instagram-tilini. Joku lukijoista on ehkä jo huomannutkin sivupalkissa vaihtuvan insta-diaesityksen ja sen alla olevan linkin. Jos jotakuta kiinnostaa, että miltä naamani näyttää, niin sieltä voi käydä kurkkimassa. Eipä tosin ole paljon katsomista siinä selfiessä, mutta ainakaan sen takia en saa päätäitä, heh.

Joko sinä olet instagrammaaja? Täytyypä myöntää, että olen ihan hurahtanut siihen. Töissä ne jo sanoo, että olen kuin teinit puhelin kourassa koko ajan. Jos sinulla on insta-tili, niin voit seurata minua, jos seuratuttaa, Voit myös tykätä kuvistani, jos tykkäät. Tulen myös mielelläni seuraamaan sinua, jos kerrot käyttäjänimesi kommenteissa. Olin sinnitellyt instaa vastaan jo pitkään, etten ala, mutta lähdin kuitenkin. Tämä Lauran postaus osui kuin tilauksesta ja klikkasin itseni Lauran seuraajaksi heti kun osasin. Laura oli mun eka!

Suvikummun Marjalla on on kyllä NIIN ihania kuvia, että ne pitäisi olla Instagrammissa. Taidankin haastaa Marjan avaamaan oman tilin!!! Niihin kuviin tulisi kyllä tykkääjiä ihan tolkuttomasti ympäri maapallon. Miten on Marja, harkitsetko vai joko sinulla on tili? ;D

Mukavaa tulevaa viikonloppua, kevättä on jo ihan selvästi ilmassa!

tiistai 27. elokuuta 2013

Veikko retkahti, jösses sentään!


Veikolle kävi huonosti, se retkahti ja joutui maalle hoitoon. Lempipoika on poissa ja melkein tuli hätä käteen tai ainakin takapuolen alle. Onneksi (ja Insinöörin kauhuksi) kirpparit ovat uusia vääränään.

Tilalle tuli Klaara, tai ainakin se vaikuttaa Klaaralta. Hienostunut hempukka, kaarevine muotoineen ja kurveineen.




 Kippurat tassujalatkin löytyy häneltä, hiukenteleva taitaa olla luonnoltaan.




Klaaran syliin ei voi käpertyä, kuten Veikon. Leveyttä sillä on kuitenkin niin paljon, että jalat mahtuu nostamaan koukkuun alle. Klaara on näet leveäperäistä sukua, vaikka kartanosta onkin kotoisin. Tosin se on ollut aiemmassa elämässään aliarvostettu ja hyljeksitty, pimeimmässä nurkassa eleli ja 50 pyysivät, jotta veisin sen pois. Klaara on joka euron arvoinen, jonka siitä pulitin.




Luulen, että meistä tulee hyvät ystävät Klaaran kanssa. Ei se Veikkoa voi korvata sydämessäni koskaan, mutta kyllä me juttuun tullaan. Yritän vielä tarkemmin udella siltä, että onko nimi Klaara vai joku muu. Sattuisitko sinä tietämään tämän hempukan nimeä?

Veikon kuvan löydät tästä, lepää rauhassa ja toivu kuntoon Veikkoseni! Olet kaivattu nyt ja aina.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Laiskotellen...

...meni viikonloppu. Suunnitelmia ja ideoita pursuaa pää, mutta toteutus ontuu. On se ihan hyvä välillä vaan ollakin. Katselin tallennettuja Beckejä, luin ja löhöilin. Tänään sain itsestäni sen verran irti, että viimeistelin tuunaamani jakkaran.

Tässä on kuva ennen, tuoli maksoi kirpparilla 3,-.


Ja tälläinen siitä sitten tuunauksen jälkeen tuli:


Jalat on maalattu samalla maalilla, kuin kaikki muutkin viimeaikoina ja kangas on sitä Eurokankaasta ostettua. Terenauha on vahinkotavaramyymälästä, hirmu iso rulla maksoi siellä 50 senttiä.


Taloon maalle siis tämäkin menossa. Tykkäsin kun siitä tuli niin pirtsakan kesäinen ja värikäs. Harmi vaan, että kuvat on melko surkkuja, aurinkoa kaipaan kuviini (ja muutenkin).

Nyt siivoushommiin, jotta voin kuvata kaikki ihanat lahjukset, joita sain aprillipäivänä. Se on siis SE 45-päivä, jolloin siirryin lähemmäksi 50-ikävuotta kuin 40... Kiva kun voi ihan "laillisesti" aina huijata oman ikänsä! :D

Ihanaa sunnuntai-iltapäivää kaikille!

torstai 13. tammikuuta 2011

Veikon tuoli muutti meille


No nyt sitten haettiin se laiskanlinnakin. Olohuone on täynnä. Ei mahdu edes ihmiset enää. Tiesinhän sen, mutta silti se ahdistaa.

Laiskanlinnan selkäpuolelta löytyi hopeoitu(?) kyltti, jossa lukee: Veikolle 60vuotiaana 19.1.60. Veikon tuoli siis muutti meille. Onhan se aina tiedossa, että kirpparilta ostettu tavara on ollut jonkun muun käytössä, mutta että oikein nimikkotuoli.


Mitä on Veikko miettinyt tuolissa istuessaan? Nuoruuden hullutuksia vai syntyjä syviä? Lukiko Veikko kirjoja vai kuunteliko radiota? Kessu-miehiä Veikko ei ainakaan ole ollut.
Keneltä tuoli on lahja? Työkaverit vai sukulaiset? Pitikö Veikko tuolista vai harmitteli, että tuollaiseen rahat tuhlasivat? Jännä juttu, kuinka mielikuvitus alkaa punoa Veikolle persoonaa, työpaikkaa, sukulaisia. Tuoli on jotenkin paljon enemmän täynnä historiaa kun tietää tuolin entisen omistajan nimen.
.


Sohvassa ja tuolissa on paljon samaa muotokieltä, väriä ja "henkeä". Tuoli maksoi kympin vähemmän kuin sohva, mutta tyytyväinen olen molemmista. Näistä se kaunis olohuone joskus vielä muotoutuu. :)

Hyvää ensi viikon 111-vuotispäivää Veikolle sinne jonnekin ja oikein leppoisaa viikonloppua kaikille teille lukijoille!



keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Sohva tuli kotiin


Tervetuloa kaikki uudet lukjiat ja kiitokset kommenteista, niitä on niiiiin mukava saada!

Tänään haettiin sohva kotiin. Olin jo kauhusta kankeana nämä muutamat päivät, kun en ihan tarkkaan muistanut, että miltä se näytti, enkä pöljä ottanut edes kännykällä kuvaa ostaessa. Ostopäätös tapahtui niin nopsaan, että itseäkin hirvitti.


Sohvan puolikas


Onneksi se oli vieläkin parempi miltä se näytti kirppiksen ahtaassa ja pimeässä nurkassa. Tyytyväinen olen. Kangaskin on ihan ok, mutta harmin paikka kun niin kulunut ja tahrainen. Verhoomolle pitää kaunokainen kiikuttaa. Toisaalta onneksi, saan itse päättää värin. Voi apua, sitä mietitäänkin nyt sitten seuraavat kuukaudet.

Musta ei, valkoinen ei, luonnonvalkoinen ei... ensimmäisenä värinä mieleeni tuli valkaisematon pellava yksivärisenä, vähän rouhea ja rustiikki, ettei sohva näytä liikaa tyylihuonekalulta. 

Mitä mieltä sinä olet? Ideoita ja ehdotuksia otetaan vastaan, kiitos.

Kaareva käsinoja on ihana!


Muotokieli on minun silmääni miellyttävä, sohvassa on hyvä istua ja koko on juuri se, mitä hain. Onnenpotkuja käy kohdalle joskus (hymyilen leveästi), sohvan hinta oli vain 65 euroa! 

Huomenna haetaan laiskanlinna kotiin ja viikonlopuksi olen vuokrannut painehuuhtelulaitteen (vesi-imurin). Meillä siis siivotaan viikonloppuna ja myös kirppishuonekalut saa kyytiä pestessä.

Toiveikasta torstaita ja mukavaa loppuviikkoa kaikille!


torstai 15. lokakuuta 2009

Nojatuolivanhus vol. 2





Muistattehan sen tuoli-kammotuksen, jonka raahasin kotiin rakkaani vastustuksesta huolimatta? Siitä on postaus pari tekstiä alempana. Tuolin kunnostus lähti hyvin liikkeelle ja sitten se tyssähti niittien loppumiseen sekä käden kipeytymiseen.


Tuolivanhus on saanut nuorennusleikkauksen ja vähän väriä pintaansa. Kangas on Laura Ashleyn pellavasekoitetta ja se kankaan valiseminen olikin kaikkein suurin päänsärky. Olisin halunnut graafisen kankaan valkoisella pohjalla ja mustilla kuvioilla. Tuolin kaarevuus taas vaatii graafisen kankaan olevan epämääräinen, missään tapauksessa se ei olisi voinut olla raidallinen, ruudullinen tai muuten säännöllinen kuvio. Sellaisen löytäminen olikin haaste, josta en selvinnyt. Kolusin kaikki paikat marimekosta kirppareihin ja siltä väliltä, mutta mieleistä ei vaan löytynyt. Täydellisiä ehdokkaita mustalla pohjalla ja valkoisin kuvion olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta mielestäni tuolin sirous ei olisi tullut edukseen mustassa kankaassa.

Tämä tuolihan on menossa Taloon maalle ja siellä etukamariin, niin valitsin tuon jossa on punaista mukana. Etukamarissa on jo valmiiksi valkoista ja mausteena punaista, niin tuo mielestäni käy sinne ihan ok. Ei täydellinen, mutta menettelee. Omista ennakko-mielikuvista on aina niin hirmu vaikeaa päästää irti...

Kuva on väärinpäin, mutta älkää antako sen haitata. Irroitin vanhat päälliset ja tein niistä kaavat uusiin. Etureunan alla on pahvi tukena, kuten alkuperisessäkin oli. Ruskeat jalat hioin ja petsasin mustalla geelipetsillä. Kangas puuttuu vielä takaa ja istuintyyny pitää uusia. Ompelemaan en ole vielä pystynyt, joten istuintyynyn uusiminen kestää vielä tovin.

Tässä puolestaan näette uusimman valaisin hankinnan ja se on tietty kirpparilta.



Rivitalokotimme on rakennettu 50-luvulla ja olemme yrittäneet jonkin verran hakea sen aikauden tyyliä sisustukseen. Ei mitenkään yltiöpäisesti, mutta ripauksina sopivaan paikkaan. Keittiön ja ruokailutilan välissä on niemeke. Purimme siitä kohtaa väliseinän pois ja sillä tavalla saimme avaruutta ja hiukan lisää säilytys/laskutilaa pikkuruiseen keittiöömme.


Valaisimen kuvut ovat valkoista maitolasia ja reunukset ylhäällä ja alhaalla tummaa teakia. Sähköjohdot ovat ruskeat ja kangaspäällysteiset. Yllättävän modernin näköinen ja täysin priimakunnossa. hyvä löytö oli tämä ja juuri paikkaansa sopiva.



En malta olla vielä laittamatta kuvaa samaisesta Viuhka-lehdestä kuin edellisessä postauksessakin oli. Juttu on nimeltään Sisustuksen oppitunti ja otsikkona on Käymme nuorenparin kotona. Kuva on olohuoneen pöydältä ja jutussa kerrotaan, että kuinka kekseliäästi pariskunta on tehnyt tuhkakupin vanhasta kuparisesta kakkuvuoasta. Mikään ei ole näköjään muuttunut 50-vuoteen. Nykyään vain kakkuvuoka on alumiininen ja käyttötarkoitus on kynttilän alusta tai kukkaruukku. Monessa blogissa on ihanan viehättäviä patinoituneita kakkuvuoka-tuunauksia näkynyt ja olen niitä ihaillut. Kuvan valaisin on muuten tosi kaunis! Kerroinko jo, että olemme molemmat rakkaani kanssa valaisin hamstereita..

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!