Olin unohtanut

 

No kappas, pääsin kirjautumaan tänne.  Kuusi vuotta jälkeen edellisen, huh. Profiilinäkymän ikäkin on vanhentunut. Mistähän sekin vaihdetaan, hmmm.  Muuten mennään samalla kaavalla. Maalla ja kaupungissa, käsitöitä tipahtelee, remonttia tehdään ja sukkapinot kasvaa.

Yksi on muuttunut, olen nyt Fammu. Oikein sydämessä läikähtää, kun ajattelen pikkutyyppiä. Täyttää keväällä jo kaksi. Soitellaan näköpuheluita ja leikitään virtuaalisena. Välimatka ei ole pitkän pitkä, mutta koska korona.

Harmittaa, että kirjoittaminen on jäänyt.
Intouduin tällä viikolla kirjoittamaan muistelmia 30 vuotta sitten kuolleesta isästäni ja voi hitto miten vaikeaa on tuottaa itseä tyydyttävää proosatekstiä. Kirjoittaminen jos mikä vaatii harjoitusta ja toistoa. 

Selailin blogilistaani ja moni vanha tuttu jatkaa edelleen, moni on myös lopettanut. Tai ovat pitkällä tauolla. Tulinhan minäkin takaisin. Mä täs vähän tuumailen, että mitä tänne kirjoittelisin. 

Jos kirjoitan. 

Ehkä kirjoitan. 

Omia menneitä tekstejä lukiessa huomaan, että olen unohtanut puolet elämästäni. Vaikkei se ketään muuta kiinnostaisikaan, niin ite oli hulvatonta lukea joitain juttuja. "Ai-niin-toikin-juttu!" Päästäisen elämää elän vieläkin. Ja nollasta sataan vieläkin alta aikayksikön. Sen olen perinyt isältäni.

Kuvat olisi liian iso juttu näin heti alkuun. Ehkä sit seuraavassa niitäkin.

Sijaistoimintaa

Pesin keittiön tiskialtaan ja työpöydän pitkän kaavan mukaan, kun oli ihan hirrveän likainen. Krysanteemikin on odottanut ulos istutusta jo kolme päivää, niin pakkohan se oli laittaa. Siemenpussissa lukee, että esikasvatus huhtikuussa. Kuukausi on ihan kohta ohi, joten on erittäin tärkeää istuttaa siemenet just nyt. Teen nyt pikaisesti blogipäivityksen, että pääsen taas takasin säännölliseen bloggausrytmiin, ettei vaan jää taas pitkää taukoa. Ai niin, ne pyykitkin odottaa laittamista, ehkä minä tästä hetimiten lähden...

Hohhoijaa, kuinka ihminen on on järjettömän kekseliäs huomaamaan mitä kaikkea voikaan tehdä, paitsi sitä, miksi viettää lomapäivää kotona. Pitäisi tehdä opiskelujuttuja, mutta kun on niin paljon kaikkea muuta kivaa. Riittää, että ei ole edes niin kivaakaan.

Luulisi, että tähän ikään on jo oppinut, mutta ei. Kuinkahan vanhaksi sitä pitäisi elää, että oppisi? Veikkaan, että aika loppuu kesken siinä oppimisprosessissa.

Jotenkin ihan hullaannuin (taas kerran) siemenpussien kanssa. Pitkästä aikaa laitoin niitä jopa kasvamaan. :) Etualalla oleva Keisarinelämänlanka kiehtoi tuolla hassahtaneella hörsöilyllään. Keskellä oleva Kaunopunahattu on perenna ja yritän saada siitä täydennystä Taloon maalle kukkapenkkiin. Mielessä vähän kiehtoisi tehdä uutta kukkamaata, mutta se taitaa jäädä haaveeksi.

Kääpiöauringonkukkakin pääsi pitkästä aikaa valikoimaan. Vuosia sitten joskus laitoin vastaavia ja tykästyin silloin kovasti.

Nämä valikoimasta pääsivät jo viikonloppuna multiin ja elämänlanka hurvahti heti seuraavana päivänä idulle. Nyt ovat komeat pikkutaimet ja kohta koulitaan omiin purkkeihin. Takana pilkottaa auringonkukkakin jo idulla. Niitä ajattelin laittaa toisen satsin viikon päästä, niin kukinta-aika vähän pitenisi. Kiinanasteri, hajuherne ja unikot vielä odottelee multiin laittamista. Niin sitten kun saan ne opiskelujutut tehtyä... heh.

Lempikukkani Daaliaakin laitoin kolmea eri lajia. Ensimmäisen kerran valikoimissani on myös valkoista väriä. Mukulapussin kulmassa on kyllä niin kaunis houkutuskuva, että eihän tätä voinut vastustaa. Pinkki Bluesette puskee jo versoa ruukusta. Ainoa hankaluus näissä itsekasvatetuissa on se ulkoiluttaminen, etteivät hojota pituutta liikaa. Ehkä tänä vuonna jaksan olla reipas.

Viime syksynä näköjään jaksoin olla tosi reipas. Rivarin etupihan rinteeseen lykätyt tulppaanit kasvaa täyttä päätä, vaikka räntää ja kylmää jaksaa riittää. Tänään tuuleekin niin, ettei henkeä saa. Suureksi ilokseni myös tete-narsissit puskee voimalla tulppaanien rinnalla. Viime vuonna ostin ison läjän pikkuteteitä halvennuksesta ja ensin ne ilahduttivat etupihan ruukuissa monta viikkoa ja nyt uudelleen tänä vuonna maasta käsin. Olen laittanut monta kertaa useana eri vuonna tetet aina maahan, mutta eivät ole menestyneet. Yksi vuosi maalla nakkasin kaikki tetet kompostiin ja kas, keväällä kukkivat sieltä. Laitoin maahan ja mitään ei ole kuulunut tai näkynyt sen jälkeen...

Siellä ne nyt värjöttelee ulkona amppelissa nuo ihanat kevätkrysanteemit. Nyt aloitan sen opiskelujutun tekemisen ihan just, mutta heitään vaan ne pyykit pikaisesti pyörimään koneeseen. Eiks ni?

Iloa viikonloppuusi!

Miten se näin venähti?

Ei siihen mitään selitystä ole. Se nyt vaan meni näin pitkäksi, ihan vahingossa. Kai? Vuosi sitten keväällä alkoi elämässäni olla kaikkea muuta enemmän kuin tätä. Joskus vaan kapasiteetti loppuu ja silloin karsiutuu kaikki ylimääräinen.

Ei tämä paluu mitenkään helppoa ole. Miksi palaan, vai palaanko? Mitä ihmettä tänne kirjoittaisin? Miksi kukaan edes haluaisi lukea, mitä kirjoitan? Kuvatkin on jotenkin kamalan hankalia...

Kuvaamista olen kaivannut. Nykyään vain räpsin kännykkäkameralla ja jaan muualla somessa. Instagram on helpompi, nopeampi ja vain pelkät kuvat. Kapasiteetti ei lopu niin nopsaan ja bussissa on helppo kuunnella spotifya ja selata kuvia. Nyt olen kuitenkin täällä. Ehkä.

Mukava oli pääsiäinen. Otin sitä ennen kaikki virpojatkin vastaan. Kamalaa kohkausta oli yhden julkkispariskunnan paheksunta, kun pojat yritti risuilla karkkia. Ainahan ne niin tekee. Kokeilee, että irtoaisko. Näitä risuilla huijaavia matkasaarnaajia on maailma väärällään. Vois vaikka peiliin vilkaista joskus itse kukin.

Pientä pintaremonttia on tehty koko kevät. Alakerta alkaa olla valmis ja tuntuu oudolta vaan olla. Meillä on kodinhoitohuone! Olen koko ikäni halunnut omaa kodinhoitohuonetta ja nyt se on. On se poijjaat juhlaa, kun pyykiä laittaa omassa huoneessa.

Näinköhän tämä bloggaaminen alkaa taas uudelleen? Kevät tulla kohisee ja heräilen taas.

Oikeat työkalut

 

Makitan kuumailmapuhaltimella  kuumennetaan sokeri rapeaksi Crème brûléen päällä, tottakai.
Eikö teillä vai?

k

Kiviporanterällekin voi käydä näin ihan tavallisessa betoniseinässä... Olen ehkä vähän pettynyt halpa-romu-hallin laadukkaisiin tuotteisiin, ei kestä edes viittä vuotta kun jo rikkuu. ;D

Jotta sitten vanhana muistaisin

... että tänä vuonna tammikuussa luonto on sekaisin. Portaan pielessä toukokuussa istutettu lankaköynnös kukoistaa edelleen.

... että toukokuussa amppelissa ollut tarhaorvokki pudotti siemeniä ja nyt ne kasvavat taimella hiekassa tammikuussa 2014. 

... että tänä vuonna juhlimme hääpäivää kahdesti, kun viime vuonna jäi väliin. Ensimmäisen kerran juhlistimme kotona yhdistettyyn vuoden vaihteeseen.

ja että toisen kerran varsinaisena päivänä 2.1. Insinööri oli tilannut pöydän Bistro LePotista, Arto Rastaan maalaisranskalaista tyyliä edustavasta ihastuttavasta ja taivaallisen hyvää ruokaa tarjoavasta ravintolasta.

... että jouluaattona vietiin kynttilät kaatosateessa, mudassa rämpien, hautausmaalle. Mietin, että istuttaisinko muutamat unohtuneet kukkasipulit.

 

... että tänä vuonna Poikanen seikkailee bysantissa ihaillen Bosborin salmea, kun minä taas haahuan kotona kuluttaen aikaa haahuiluun, vaikka kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta päätin toisin. Raporttien laadinta on jäänyt taka-alalle, kun pidettiin GoF-maraton. Sen seurauksena päättömät juoksee unissani ja säpsähdän öisin suden murinaan tai lohikäärmeen kirkunaan.Ylösalaisin on myös lähes kaikki kuvani, mikrojärkkärillä otettujen kuvien logiikka ei kohtaa läppärin kuvankäsittelyohjelman kanssa ja lopputuloksena jopa tekokuuset kasvaa ylösalaisin.

... että Itä-Suomen joulupaketista löytyi kuusi ja nalleja (Kiitos M ja koko perhe ihanansta lahjasta!). Viinimarjalehdistä tehty glögi houkuttaa, vaan ei raaski. Nalletkin vartioivat kuusta sotilaallisessa rivissä ja mietin miltä nallet näyttäisivät ilman sisuksia.

... että älä laita erivärisiä kynttilöitä vierekkäin purkkiin säilytykseen. Valkoiset olivat pinkinkirjavia, mutta onneksi pimeässä sitä ei huomaa.

... että nyt alkoi blogini kuudes vuosi. Monta asiaa olisin unohtanut ilman tätä.

Päästäisen elämää

Tyhjän paperin syndrooma on melko harvinaista minulle. Olen aina saanut asioita paperille vaivattomasti, usein liikaakin. Tiivistys on vaikeaa. Bloggaaminen on ollut aina helppoa ja rentouttavaa. Mistä nyt tuulee?

Päästäiset (Soricidae) ovat pieniä samettiturkkisia eläimiä, joiden kuono on pitkä ja suippo.

Olen aina pitänyt hiiristä. Maalla niitä vilisee sisällä ja ulkona. Lasken samaan sakkiin myös päästäiset, vaikka toinen on jyrsijä ja toinen ei. Niissä on jotain hellyttävää, vaikka tiedän tuholaisiksi. Hiirenpaskaa siivotessa (ja varsinkin niitä pissoja) sadattelen ja vihaan. Oletko koskaan katsonut hiirtä silmiin? Hellyyttävät ruskeat nappisilmät, pieni kuononpää ja touhukas olemus vetoaa minuun.

Päästäisten kuono on hyvin liikkuva, ja kaiken aikaa touhuava eläin nuuhkii sillä alinomaa ympäristöään. Päästäisten ulkokorvat ja silmät ovat hyvin pienet ja joko kokonaan tai osaksi turkin suojassa.

Haluaisin olla kaiken aikaa touhuava päästäinen, mutta olen lähes kaiken aikaa istuva laiskiainen. Istuminen tappaa ihmisen, se meille kerrottiin oikein uutisissa. Vaarallisen työn lisää siis odottelen palkkaani.
Luultavasti olisi paljon helpompaa kirjoittaa blogia, jos joskus tekisi jotain, mistä blogata. Istumisesta ei ole helppo löytää mielenkiintoisia aiheita kirjoittamiseen. Toisaalta teeveen edessä istuessa saattaa löytää paljon aiheita mielensä pahoittamiseen, joista kirjoittaa.

Jossain mainoksessa vanhempi herrasmies ihastelee lasteni lapsen touhuamista ja vakuuttaa myös ikääntyvien tarpeesta touhuta. Oksettaa ajatus pienen lapsiparan vanhempien toiminnasta tai sitten vanhempi herrasmies ei osaa suomen kieltä. Haluan ajatella, että kyse on jälkimmäisestä.

Toisessa mainoksessa intoillaan pesuaineen uskomattomasta tehosta poistaa tahroja ja siinä nuori nainen kertoo olevansa lastenhoitaja. Hänen mielestään lasten täytyy saada elää. Se on hyvin kannatettava ajatus myös muille lastenhoitajille. Tietysti se on hyväksi myös pesuainemarkkinoille, että elossa olevia lapsia on lastehoitajien jäljiltä. Syntyy sitä tahraista pyykkiäkin enemmän, kun on enemmän eläviä kuin kuolleita lapsia.

Vain muutaman gramman painoiset päästäiset vaikuttavat kovin haurailta. Tuntuu sulalta ihmeeltä, että ne ylipäätään selviytyvät luonnossa. Ne ovat kuitenkin kokoonsa nähden hurjia saalistajia ja korvaavat haurautensa elämällä pikakierroksilla.

Työelämässä menen pikakierroksilla lähes joka päivä. Olen paljon pohtinut sitä kuuluisaa kiirettä. Olenko muita paljon tärkeämpi ja tarpeellisempi työntekijä, kun minulla on aina kiire. Olisiko aika katsoa peiliin ja todeta se tosiasia, että suurin syy kiireeseen olen minä itse? Onneksi sain loistavan, ahkeran ja upean työharjoittelijan pariksi kuukaudeksi. Sillä välin, kun hän tekee kaikki työni, niin voin ihan kaikessa rauhassa olla kiireinen. Keskitytään siihen ongelmaan sitten ensi vuoden puolella. Jos kaikelta kiireeltä ehtii.

Päästäiset tarvitsevat valtavia määriä ruokaa pysyäkseen käynnissä. Vankeudessa pidetyt päästäiset syövät alle vartin välein, vuorokauden ympäri. Päivässä ruokaa tarvitaan kaksi tai kolmekin kertaa otuksen painon verran. Nälkäkuolema uhkaa päästäistä vain muutaman tunnin paaston jälkeen, joten niukat talvikuukaudet ovat sille alituista taistelua.

Nälkään kuolemisen uhka on todella suuri minulle. Syön talvikauden varastoa kiihtyvällä vimmalla ja en pysty lopettamaan. Vaatekaappini on tosi surullinen tapaus. Sieltä ei löydy mitään muuta, kuin kiristäviä vaatteita. Nyt vaan on se tilanne, että on ihan kamala kiire. En ehdi paneutua ruokavalioremonttiin lainkaan. Eikös se uusivuosi ole paras aika kaikille lupauksille? Palataan siihen sitten ensi vuoden puolella. Kappas, vartti meni jo. Pitää hakea voileipä ja onneksi on vielä suklaakeksejä. Ihanaa, piparkakkujakin! Jee!

Päästäisten yksi erikoisimmista piirteistä on valtavat aivot suhteutettuna ruumiin muuhun painoon. Aikuisen päästäisen aivot painavat lajista riippuen keskimäärin kymmenesosan ruumiinpainosta. Useimpien nisäkkäiden keskuudessa tällainen suhde on harvinainen.

Mielenkiintoista.

Terävähampainen ja temperamentikas päästäinen pärjää kyllä itsensä kokoisia ja suurempiakin eläimiä vastaan. Jopa niin hyvin, että päästäisten tiedetään saalistavan hiiriä ja käärmeitäkin. Mutta jo kissan tai koiran kokoista vastustajaa vastaan päästäinen on tyystin avuton. Koska se ei voi pysytellä pitkään piilossa - sehän nääntyisi nälkään - se on altis saaliiksi joutumiselle.

Hampaani eivät ole terävät. Olen narskuttanut niitä lapsesta lähtien. Hampaiden tylsyydestä huolimatta pärjään kyllä myös niitä suurempiakin vastaan. Siinä varmaan auttaa tuo temperamentti. Viime aikoina kuitenkin epäilys on nakertanut hampaan koloa. Olenko ottanut askeleita väärään suuntaan? Ovatko kaikki ponnisteluni hukkaan heitettyä? Epäilyksistä huolimatta jatkan analyysia muutosjohtamisesta, teen prosessikaavioita ja luetteloin tehtäviä. Henkilökohtaisella tasolla nautin kovasti, mutta onko kaiken vapaa-ajan uhraaminen työlle lopulta kannattavaa. Siihenkin palataan ensi vuonna. Nyt yritän päästä yli opiskelun kyllästymisen vaiheesta ja suoriutua tutkinnosta voittajana.

 Talvet metsäpäästäinen viettää hereillä, se ei siis vaivu esimerkiksi talvihorrokseen.

Hereillä olen, mutta horroksessa. Tervetuloa taas sinä vanha tuttuni kaamoslamaannus. Sitkeästi tulet joka vuosi, vaikka kuinka pyristelisin.

Sukkasillaan

Lokakuu. Ehkä rumin kuukauden nimi ikinä. "Eteläisessä Suomessa lokakuu on runsaiden syyssateiden, syysmyrskyjen, viileiden säiden ja pimenevien iltapäivien aikaa." Kiitos säiden haltijalle, tämän vuoden lokakuu on ollut upea, aurinkoinen ja lämmin. Olen yrittänyt jo moneen kertaan masentua pimeästä syksystä, mutta ei ole vielä onnistunut tänä vuonna. 
Näitä lisää, kiitos. Ilmaston lämpenemisen uhallakin. Voisikohan joku ministeri heittää uhkauksia lokakuulle? Jos et ole kaunis, niin saat potkut. Ei taida istua ideologiaan.

Sukkasato on kiivaimmillaan ja hyvässä mallissa olen omassa aikataulussani. Tavoite oli sukkapari/viikko ja sillä mennään kirkkaasti. 

Värit näyttää olevan kaikkea muuta kuin pimeneviä ja myrskyisiä, heleää kesää vissiin yritän pitkittää värivalinnoillani. Sentään yhdet harmaaraitaiset on sekaan pujahtaneet.

Olen laittanut kamerani johonkin varmaan talteen. Sitä on nyt haeskeltu sieltä ja täältä. En oikeastaan ole koskaan varsinaisesti hukannut mitään tärkeää elämäni aikana (tai en ainakaan ole huomannut, jos olen hukannut) Aina ne on löytyneet jostain. 

Pari viikkoa sitten laitoin auton avaimet talteen. Ne löytyivät maalta sienestystakin oikeasta taskusta ja takki roikkui naulakossa. Eivät siis olleet hukassa, vaan hyvässä tallessa. Ihan looginen paikkakin vielä.

Sitä ennen kotiavaimeni olivat tooosi pitkään hyvässä tallessa. Insinööri löysi ne kengastään. Siitä en ota vastuuta. Enhän minä voinut tietää, että Insinööri haluaa säilyttää avaimiani omassa kengässään.Mielestäni se jotenkin kummallinen paikka, mutta kaikilla meillä on omat kummallisuutemme. Hyvä parisuhde perustuu siihen, että sopeutuu toisen ihmisen kummallisuuksiin. Niinpä en nostanut asiasta mekkalaa, otin avaimet vastaan hymyillen. [Huom. Insinööriltä: syytetty ei myönnä syyllisyyttään vieläkään]

Oikeastaan elämä on paljon jännittävämpää, kun tekee löytöjä omasta elämästään. Viime viikolla löysin tosi hyvän kasvorasvan ja olin ihan innoissani. Tosin olin ostanut sen viime kesänä (siis kesällä 2012), mutta onneksi päiväystä oli vielä jäljellä.

Niin miten tämä liittyy sukkiin tai neulomiseen. Olen laittanut hyvään talteen osan sukkapuikoistani.

Näytän teille sääreni sen kunniaksi. Pukeudu pinkkiin päivänä oli tälläiset sääret!

Oikeasti sääreni eivät ole noin paksut, sirot nilkat ja kauniit pohkeet ne on. Insinööri ei vaan osaa valokuvata oikeita kuvakulmia. Pitäisi varmaan opettaa sille, että kuinka blogikuvia otetaan.

Viikonloppuja systerit teille (päässä soi Maaritin versio sinä olet minun siiiskoni, se on sitten iiiihana ohjelma. Vain elämää siis). Pus och kram. ♥

Metsään meni

mutta ei tuonut mitään tullessaan. Metsä on tyhjä sienistä. Tai no niin, miten sen nyt ottaa. Kanttarelleja olen poiminut 8,5 litraa, suppilovahveroita 3,5 l ja tatteja ehkä n. 5 l. Onhan siellä siis jotain, mutta käyntikertojen ja kuljettujen kilometrien määrä suhteessa saaliiseen on surkea. Missä ovat rouskut, missä ovat suppilovahveromatot?  Hei oikeesti, vettä nyt heti!!!

Kaiken kukkaraksi törmäsin uusilla apajilla ilmeisesti hirvien makuupaikan lähelle ja jouduin IHAN KAAMEAN hirvikärpäshyökkäyksen kohteeksi. Ikäkuunapäivänä en ole moiseen parveen törmännyt, niitä oli valehtelematta satoja. Juoksin pois henkeni edestä. En mene sinne metsään enää ikinä. Kuvan metsän ei liity tapaukseen.

Iltapuhteina olen neulonut sukkia sukkasatoon.

Ensimmäisen parin tein 7veljestä vaaleanpunaisesta ja raitalanka on samaa laatua jämäkerä. Kantapään tein ristiin nostettuna, mutta muutehan nuo ovat ihan tavalliset perussukat.

Toinen pari on luonnonvalkoista Laurin villalankaa (hyvin samanlainen kuin 7v) ja raitana kirppislankapussista oleva sateenkaarilanka, mutta sen laadusta ei ole mitään tietoa, vähän se on ohuempaa kuin 7veljestä. Kirjoneuletta harjoittelin peräti kolmeen raitaan ja olen kovin ylpeä, kun se ei kiristä lainkaan.

Viimeisiä daalian kukkia otin maljakkoon.

Viikonloppu meni muuten maalla upeaa tähtitaivasta tiiraillessa. Tähdenlentoja oli ihan mielettömän paljon.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Mätämuna

Sen ainoan kerran kun unohdan istuinpäälliset ulos, tulee yöllä sade. Aamu alkoi siis lupaavasti. Kiikutin litimärät päälliset narulle kuivumaan ja keitin vettä aamuteetä varten. Tee oli loppu. Siis se ainoa ja oikea earl grey, jolla aamu lähtee oikealla tavalla käyntiin.

Löysin kaapista uskollista ystävää, mutta ei edes viisi kuppia sitä auta korvaamaan kunnon tujausta bergamottia. Nälkä alkoi kurnia ja ajattelin paistaa pari munaa leivän päälle. Toista munaa rikkoessa paljastui kuoren alta tummanvihreää limaa. Mätämuna heti aamusta on vielä pahempi kuin märät päälliset. Yökkäilystä selvinneenä tuuletan rikinkatkua talosta ja mietin, että mitähän seuraavaksi.

Tässä tilanteessa ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: mennä nukkumaan ja aloittaa päivä alusta tai jatkaa pystypäin kohti seuraavia katastrofeja. Hylkäsin ensimmäisen, koska earl greytä ei vieläkään ole kaapissa. Jatkan päivää tekemällä sipulipiirakan ja kerron tuloksista jos kyyneltulvan tyrehtyessä siihen kykenen.

Lomalorvailija on saanut palkkansa. Heti ollaan kostamassa, jos vähän hellittää.

428 ja puolikas

Aloitin kesälomani ensimmäisen päivän otsikolla. Vietin kiihkeän lukusession komisario Adamsbergin seurassa ja nautin Fred Vargasin poukkoilevasta kirjotustyylistä kun ratkottiin normandialaisen tapausta. Rakastan Vargasin joka puolelle sinkoilevaa ajatuksen juoksua. Joku voisi jopa väittää, että hän kirjoittaa samalla tavalla kuin minä puhun. Aihe vaihtuu lennossa toiseen ja kuulijan (lukijan) pitää olla tarkkana, että seuraa puheen (tekstin) aikana myös ajatuksia. Kirjan luettuani ymmärrän taas Insinööriä hieman paremmin. Ihan aina ei minunkaan mieleni pysynyt Vargasin mukana.

Puolikas taas oli virkattu matto, jota koukkusin maanisella vimmalla. Nyt kolmantena päivänä (miksi tuo kuullostaa aina niin raamatulliselta?) matto on jo valmis. Lisäksi on toinen puolikas tuloillaan ja yksi kori on valmiina.

Vielä en ole päässyt ajatuksesta, että viikonoppu on kohta ohi. Ehkä jo huomenna pääsen. Valokuvat olivat tänään ylivoimaisia täppärin yhteydelle. Ehkä jo huomenna eivät. Meillä lomalaisilla ei ole kiirettä mihinkään.

Yritän pysyä remonttien kyydissä

Maanantai oli tosi paha päivä.
Ärsytti, kiukutti ja otti päähän isolla veellä. Peruspositiivisen ja yleensä hyvätuulisen minäni kanssa jouduin oikein pinnistelemään, etten olisi raivonnut jokaiselle vastaantulijalle. Takahampaat kirskuen hymyilin, vaikka mieleni teki motata. Kaiken kruunasi illalla jomottava päänsärky.

On perin harvinaista, että kiukkuni kestää koko päivän. Jäin miettimään, että mistä moinen johtui.

• ei, nyt ei ole se aika kuukaudesta
• kiire - no joo, mutta se on vain väliaikaista. Ei yleensä aiheuta kiukkua, vaan väsymystä.
• kaikki on kesken - aiheuttaa ärsytystä, mutta ei maailma siihen kaadu
• en ole aloittanut laihdutuskuuria tai muita kieltäytymiskuureja (ajattelin muuten palauttaa uuden vaatekaapistomme kauppaan, kun se pienentää kaikki vaatteet. Tosi huono ostos.)
• Insinöörini on ihana ja parisuhde kunnossa
• rahat on loppu - niin ne on aina muutenkin, ei mitään uutta siinäkään

Taisi kamelin selkä ratketa maalla käyntiin. Vesivahinko.
Ei suuri, eikä katstrofi, mutta olisi saanut jäädä tulemattakin.

Revin muovimattoa apinan raivolla, mutta onneksi vauriot ovat kohtuu pienet. Vasemmalla näkyvä wc oli menossa muutenkin remppaan, mutta se ei ollut tulevan kesän listalla. Nyt on.

Vanha puucee oli tarkoitus ottaa käyttöön joskus. Se joskus on nyt tänä kesänä.

 

Tänään otan rennosti. Illaksi on varattuna kuohuvaa sekä tippaleipiä. Niitä on mukava maistella laattoja laitellessa. Voisi jopa sanoa, että tänään ei v*****ta yhtään niin paljon kuin eilen.

Mukavaa Wappua! Laittakaa lämmintä päälle, huomenna paistaa taas.
Päivän video sopii tunnelmaani. Muutenkin kuin vain vapun kunniaksi. ;D

Pitää, täytyy, tarvii ja mä haluun

Taisin kirjoittaa jonkin aika sitten, että maaliskuun kalenteri näyttää kovin täydeltä. Sitä se oli ja niin on tämä huhtikuukin. Toukokuussa taas kalenteri on tuplaten täynnä verrattuna edellisiin...

Onneksi perheemme kuopus tuli viikonlopuksi
ja piti remppaajat hengissä tekemällä ruokaa ja myös herkkuja!

Remppalistan seuraavat tehtäväluettelossa:

• laattojen saumaus (mä vihaan sitä veden lotrausta ja loputonta pesemistä)
• kaaren maalaus (helppo nakki)
• portaiden mosaiikin laitto (hidasta, mutta kivaa)
• alakaton asennus (nyt jo sattuu käsiin se ylöspäin työskentely)
• ovet paikalleen (voi olla hankalaa)

Sitruunamarenkitartelet, nam

Opiskelun seuraavat luettelossa:

• Toukokuussa 4 lähipäivää (tietää pitkiä päiviä töissä, kun pitää tehdä tunnit sisään)
• Toukokuussa kolme etätehtävän palautusta ja yksi esitys (auts)

Homma on edennyt taas täsätkin jo, molemmat suihkut on jo mosaiikilla

Rivarin takapihan tehtäväluettelossa:

• Uuden terassin suojaus kyllästeellä (ehtii kyllä myöhemminkin, mut mä haluun jo nyt)
• Ulkokalusteiden käsittely (ostin jo uuden kerniliinan, peittää hyvin jos ei ehdi käsitellä)
• Kaapin teko loppuun (ovet puuttuu)
• Kukkapenkin reunus uusiksi (kivet on vieressä valmiina)
• Pitäis vähän muutenkin kohentaa kasveja siellä penkissä (surullinen näky kertakaikkiaan)
• Kiveys puuterassin viereen (kivet valmiina, suodatinkangas puuttuu)
• Uuden grillin käyttöönotto (joku pöytä alle ja suojahuppu, makkaran paisto)

Lattia on kokonaan tehtynä, rappu vielä pitää tehdä.

Pitäisi varmaan jakautua osiin, jotta ehtisi kaikki, mitä pitää, täytyy, tarvii ja haluu. Talosta Maalla en edes uskalla kirjoittaa listaa kaikesta siitä, mitä pitäisi...

Ja mitä tekee hän, jonka pitäisi? Ostaa uuden Donna Leonin ja pari muutakin kivaa kirjaa. Istuu alas ja alkaa lukea. Ostaa kontaktimuovia päällystämiseen, päällystää ja katsoo sivusilmällä sisustus- ja puutarhaohjelmia. Eipä taida valmistua tällä tahdilla.

Lohdutan itseäni, että ilman vapaapäiviä ei jaksa. Eihän?

Voikaa kaikki hyvin ja nauttikaa keväästä! Palaan takaisin taas kun pidän vapaapäivää. ;D

Kova, piikikäs ja vesitiivis

Kaaduin kolme viikkoa sitten kotiportaita harjatessa. Sekunnin murto-osassa luuta lensi kaaressa ja akka rojahti selälleen. Löin oikean käteni ja kankkuni vasten betonirappua ja voi pojat, mitkä mustelmat siitä tuli. Koko käsivarsi ranteesta kyynerpäähän vaihteli kaikissa sateenkaaren väreissä yli kaksi viikkoa. Olen kovaa tekoa, kun mitään ei mennyt rikki.

Onneksi en lyönyt päätäni. Töissä ne tosin sanoi, että ei sitä tiedä vaikka olisi ollut hyväksikin pikku kolaus. Olisi saattanut mennä joku kohdalleen.

Kotipiha ja tiet ovat ihan kuin luistinrataa ja kuljen kuin katkokävelijä polvet koukussa ja jalat harallaan. Selkä köyryssä sipsutan sulokkaasti ja arvokkaasti postilaatikolle ja kävelylenkit olen unohtanut kokonaan. Nyt siihen tuli muutos, sillä ostin piikit! Luin Aamulehdestä, että joku kunta Pirkanmaalla jakaa vanhuksille ilmaiset liukuesteet. Olen siis kova ja piikikäs vanhus.

Alakerrassa remppa jatkuu, vesieristyksiä laitetaan pesuhuoneen seiniin ja kohta laatoitetaan. Kuvia ei sieltä ole, koska vesieristyksessä ei ole mitään katsottavaa. Järkyttävää tummanvihreää tököttiä ja haiseekin pahalle. Kävin viikko sitten Espoon Cobellossa ja kuvat ovat sieltä.

 

Nappasin muutamia valokuvia itseäni miellyttävistä jutuista. Valaisimet ovat olleet mielessäni, olohuoneeseen ja tulevaan alakerran tv-huoneeseen pitäisi ostaa muutama jalka/pöytä/tunnelmavalo. Siinä on säätämistä Insinöörin kanssa, maku ei aina kohtaa ja vielä pitäisi miettiä energiatehokkuuttakin..

Ihanainen aurinko on tuonut ilon mieleeni ja tunnen taas olevani elossa. Kylvin siemeniä ja sain raivopäisen siivouskohtauksen. Ihan vielä ei koti kuitenkaan ole esittelykunnossa. Saunan lauteet olohuoneessa latistaa jotenkin tunnelman, vaikka siistiä olisikin. ;D

Kromi miellyttää silmää, mutta en tiedä yhtään, että miksi. Rouheaa ja kromia... taitaa olla jo vanha juttu.

Minä painun nyt kellariini (jota ihan kohta pesuhuoneeksi kutsutaan) ja suunnittelen laattajakoa. Pystytiililadonta ei ole niitä helpoimpia tapoja laatoittaa, mutta kun mä haluun.
Menkää te ulos nauttimaan auringosta minunkin puolestani.

Ihanaa pääsiäisen aikaa juuri sinulle!

Mielensäpahoittaja

Kävimme Insinöörin kanssa teatterissa katsomassa Mielensäpahoittaja ja poika. Suosittelen lämpimästi, sielunhoitoa ja terapiaa samassa paketissa. Huumoria ja herkkyyttä ja roolisuoritukset ovat mainioita. Mielensäpahoittajan nerous on siinä, että hän pahoittaa mielensä juuri niistä asioista, joista mielestäni pitäisikin pahoittaa mieli, tai ainakin asettaa asia kyseenalaisiksi.Nauroin paljon, mutta ehkä vielä enemmän itkin, katsoessani esitystä.

Esityksen jälkeen hokema jäi käyttöön. Kyllä minä mieleni niin pahoitin... Vaikka sitä viljellään käsikirjoituksessa aika vähän. Se on kuulkaas järkyttävän hyvä lause. Olemme molemmat Insinöörin kanssa aina välillä mielensäpahoittajia (minä enemmän) ja joskus hermo kiihtyy nollasta sataan nopeammin kuin Räikkösen Lotus (hieno voitto, hyvä Kimi!). Yleensä ne kiihtymiset on eri aikaan. Toinen on viilipytty ja toinen vaahtoaa enemmän tai vähemmän äänekkäästi (minä enemmän) tai vaan hiljaa sisällään. Kumppanin kun tuntee, niin kiihtymyksen asteen huomaa jo kulmakarvan kaaresta.

Siihen kohtaan kun toteaa, että kyllä minä mieleni niin pahoitin... Ei siihen voi kuin nauraa. Eikä sitä voi kuin luopua siitä kiihtymyksestä. Toisaalta harmittaakin se leppyminen. Kiihtymyksen tilassa tulee siivottua tosi tehokkaasti. Voiko mielensä pahoittaa siitä, kun ei enää olekaan pahoillaan? Hmmm...

Remontti alakerrassa etenee, nyt saatiin laatoitettua saunassa kiukaan tausta. Seuraavana olisi tarkoitus siirtyä vesieristyksen tekoon pesuhuoneen puolelle. Kaikkea kyllä rempatessa on tullut kokeiltua, mutta vesieristys on vielä tekemättä. Ennen vanhaan vitsailtiin, että joku tosi nolo tekijä on valmistunut kirjekurssilla putkimieheksi. Nykyään ne nolot (siis minäkin) on youtube-putkimiehiä. Uskomattoman paljon tietoa sieltä kyllä löytyy. Uskomattoman paljon löytyy myös hulvattoman hauskoja. Jos joku ei vielä ole nähnyt Remontti-Reiskan negatiivisten ionien saunaa, niin kannattaa klikata video päälle. Ikivanha, mutta hihityttää aina vaan.

Tammikuu - sydänkuu

Tammikuussa talvi on jo paremmalla puolella henkisesti. Uusi vuosi ja edellisen vuoden taakse jättäminen ovat askeleita kevääseen. Hypistelen jo ensimmäisiä siemenpusseja ja mieli alkaa ihan selvästi suunnitella ensi kesän projekteja.

Joulutonttu löytyi myyjäisistä, voisin pitää sitä esillä ympäri vuoden. :)

On kovin rasittavaa elää valosta valoon. Syksy ja talvi ovat minulle vai pakollisia kestettäviä vuodenaikoja. Päivät lipuu tasaisen tappavaa tahtia, mutta mikään päivä ei erotu toisesta. Vieraita käy kylässä, opiskelu sujuu, työ menee omalla painollaan ja teen samoja tavallisia asioita kuin valossakin. Varsinaisesti missään ei ole mitään vikaa, mutta mieli on puutunut.

Kolmena vuonna olen ostanut tämän värisen amarylliksen Lidlistä ja vielä koskaan en ole pettynyt sen kauneudesta ja kukinnan runsaudesta. Kaksi-vanainen ja suurikukkainen kaunotar on todellinen löytö, hintakin vain alle vitosen.

Vihreä väri on kulkenut matkassani aina. Villi veikkaukseni on, että kevään vihreän ikävöinti on suurin syy siihen - keittiöpsykologia siis selittää kotini vihreät pilkut. Jossain sisustuslehdessä oli viime vuonna iso artikkeli joulukodista, jossa väreinä oli vain vihreää ja valkoista. Silmät kiiluen ja villinä ihastuksesta ahmin kuvia. Jälkeen päin vasta huomasin, että meillähän on jo sellainen joka päivä. Paitsi, että taustalta puuttuu se vitivalkoinen ja kalsea muu ympäristö. Kotini ei koskaan tule olemaan valkoinen. Johtuukohan se sisäisen keittöpsykologini mukaan siitä, että se on hanki ja lumi, kylmä ja pimeä?

Pikkupulloon majansa tehnyt muovikukkasen palanen on juuri sellainen turhake, mitä kaipaan talvisin.

Parin viikon loma on tehnyt hyvää mielelleni. Jouluksi tein suursiivon ja keskityin olennaiseen, hyvään ruokaan ja läheisiin. Välipäivät tyhjensin digiboxia. Katsoin juuri niitä ohjelmia, jotka olen tallentanut katsottavaksi "sitten kun on aikaa" ja neuloin sukkia samalla. Olen lukenut seitsemän kirjaa, täyttänut sudokuita ja  käyttänyt uskomattoman määrän aikaa lasinkeräysroskisesta dyykatyn lasisen kakkuvuoan puhdistukseen.

Riikalta ostettu, Valkoista pellavaa blogista löytyy hänestä ja upeista tuunauksista enemmän. 

Olen siis tehnyt kaikkea sitä, mistä yleensä saan omantunnonpistoksia, koska "en tee yhtään mitään järkevää". Ilmeisesti bloggaaminen ja kommentointi on kategorioissani järkevää tekemistä, koska se on jäänyt vähiin. :)

Kahden viikon totaalisen lomailun jälkeen huomasin tänään, että mieleni alkoi kääntyä ompeluun. Vihdoin jotain järkevää! Samalla huomaan, että olen käyttänyt lähes koko lomani turhuuteen. Miten ihmeessä se sisäinen yliminä ei lakkaa nalkuttamasta? Pääni sisäänrakennettu huono omatunto tekemättömistä töistä nostaa sitkeästi päätään ja hiipii olkapäälle salakavalasti, vaikka päätin sulkea sen suun koko loman ajaksi. Ei sitten malttanut olla hiljaa viimeiset kaksi päivää.

Yleensä en tee lupauksia vuoden vaihteessa. Pitäisiköhän tänä vuonna päättää, että olen useimminkin armollinen itselleni?

Viisi kuvaa Joulusta

Joulupuuro syötiin perinteisesti kylässä, kuvat ovat sieltä. Kattaus on aina henkeä salpaavan kaunis, niin tänäkin vuonna. Puuro oli hyvää, mutta vielä enemmän siellä oli Joulua jokaisille aisteille. Visuaalisuus häikäisee ja kamera tallentaa siitä vain murto-osan, valitettavasti.

Joulu tuli ja meni, kuten koko joulukuukin kohta. Ohikiitävä näyttää tulevan tästä talvesta. Viihdytin itseäni joulukuussa lukemalla kahden viime vuoden jouluakalenteria ja panostin siivoukseen. Pölyä, varastohyllyjä, pölyä. Tulee se joulu remontinkin keskelle, vaikka ei ihan heti uskoisi.

Sulkeudun seuraavaksi kirjoittajakammiooni, palautettavan esseen deadline lähestyy yhtä lujaa kuin vuoden vaihtuminen. Ennemmin haluaisin tehdä joulukortteja, ideoita vilisee roppakaupalla ja jos nyt tekisi, niin kerrankin olisi ajoissa. 

Paitsi, että ei siitäkään mitään hyötyä olisi. En löytäisi niitä kuitenkaan mistään 11 kk:n päästä. Parempi pitää kiinni perinteistä, viimeisen illan raivopäistä askartelua ennen postituspäivää ei voita mikään.

Kuten ei sitä viimeisen päivän raivopäistä esseen kirjoitustakaan. Ja joku vielä väittää, että vanhemmiten viisastuu. Pah, sanon minä. Ylimainostettua.

Sitku vai Mutku

Tunnen taas kaamoksen. Mikään ei innosta, mikään ei kiinnosta ja kaikki on taas sitku. Sitku on joulu, sitku on kevät, sitku remontti etenee. Sitku ja Mutku on vieraana ja ne ei lähde edes kulumalla kotiinsa. Ne ei vissiin ole kuulleet sitä, että vieraat ja kala alkaa haista kolmen päivän jälkeen.

Aloin laittaa joulua, kunnes muistin, että lähes kaikki joulukoristeet on remontin alta pois varastossa ja se varasto on toisella paikkakunnalla. Yksi vuosien takainen ja järjettömän suuri tekohavukranssi löytyi nurkista ja sen länttäsin oveen. En ole ihan varma, että pidänkö ledivaloista vai en. Kai niihinkin tottuu.

Ovikranssin leveys on noin 80 cm. Ameriikan meininkiä, siellä ja meillä kaikki on suurempaa you know.

En pidä itsestäni, kun olen valittava ja väsynyt. Kaamos iskee taas kerran lujaa ja siihen ei auta kynttilät, ei tsemppi, eikä mikään muukaan, paitsi auringonvalo. Sitä valoa ei ole tänä talvena tiedossa, sillä kaikki rahat on tässä.

Maanantaina on valu ja siihen betoniin valuu tämän vuoden (ja muutaman muunkin vuoden) Barcelona. Toisaalta olen järjettömän iloinen, että saunaprojekti etenee.

Olo on kuin ruusuilla tässä kimpussa. Nuutunut, puristuksissa ja kalpea. Ärsyttää myös kirjoittaa blogia, kun inhoan valituspostauksia. Jos ei hetkiin kuulu mitään, niin tiedätte missä olen. Puristuksissa kalpeana nuutunut.

Kyllä se tästä helpottaa vähän sitku kun lumi tulee, mutku vielä ei ole tullut.