keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Saunavanhuksen kasvojenkohotus meneillään



Joutilaisuus on hyve lomalla ollessa ja tekeminen on kivaa, kun ei ole mitään pakkoa tai aikataulua. Sen mukaan ollaan tänä kesänä touhuiltu. Keväällä otettiin tavoitteeksi, että saunavanhuksen vieressä oleva varasto tehdään saunakamariksi. Jos valmistuu tänä vuonna, niin hyvä. Jos ei valmistu tänä vuonna, niin sitten ei valmistu.

Remppa aloitettiin nurinkurisesti katosta, tai oikeammin kamariin tehtiin katto. Insinöörin lujuuslaskelmat ja suunnitelutyö on pohjana ja kattoristikot tehtiin 2*5" lankuista.





Käsittelimme tukipuut mustalla saunasupilla, joka jäi yli lauteiden tuunauksesta. Tukipuut hilattiin ensin ylös ja kiinnitettiin pulteilla kiinni.




Kattolevyt ovat OSB-levyä ja ne maalattiin etukäteen kertaalleen valkoisiksi. Tässä kuvassa on ensimmäinen levy lähes paikoillaan. Kuvassa näkyy myös erityisen hyvin tuo levyn elävyys, josta pidän todella paljon.




Lopulliseen kattoon tulee vielä mustat poikkipuut parrujen väliin. Vasemmalla oleva hirsiseinä jää sellaiseksi, kuin se on, mutta tietysti se puhdistetaan liasta ja pölystä. Täytyy vielä katsoa puhdistuksen jälkeen, että vaatiiko seinä jotain käsittelyä vai ei.




Muut näkyvät seinät luultavasti paneloidaan. Oviseinä (ei nyt näy kuvissa) tehdään tällä samalla levyllä, jotta rakenteet vahvistuvat samalla.  Seuraavaksi katon jälkeen tehdään uusi lattia. Vanhaa ei voi käyttää, koska se on todella likainen. Ei se lika mitään haittaisi, koska sen voisi hioa pois, mutta lika on mm. öljyä, pikeä, bensaa tmv., joka on imeytynyt puun sisään ja haisee todella pahalta.

Katon yläpuolelle tulee kävelysilta lankuista, koska yläpuolta on tarkoitus käyttää varastointitilana puutavaralle ym.


Kuten jo alussa sanoin, että ollaan oltu lomalla vailla aikatauluja ja suunnittelmia, mutta aina sitä jotain tulee nypittyä ja touhuttua. Etupihalla oleva keinu on laattapatiolla ja laattojen välit olivat täynnä rikkaruohoa. Laattoja tuskin näkyi enää olenkaan. Vahinko, ettei ole "ennen kuvaa"...




Jälkeen näyttää tältä. Mietin ja arvon, että laitanko maksaruohoa kasvamaan väleihin. Ajattelin laitella sitä muualle, paitsi kulkuväylälle. Laitan, jos jaksan ja viitsin. ;D




On sitä aurinkoakin ollut, vaikka sade on ollut tämän kesän teemana. Eilen oli aivan ihana ilma terassilla tuulesuojassa. Aurinkotuolissa makaamista oli eilisen työlistalla, hih.

Loppuun vielä viesti, jonka sain poikaseltani tänään:

MUTSIS ON KOVEMPI KUIN ISIS!


2 kommenttia:

  1. Ihana poika! Auringon paistetta loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihana! :)
      Vettä sataa kaatamalla juuri nyt, mut toivotaan parempaa. Postitiivinen minä kuitenkin riemuitsee: Sienet kasvaa!!! ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi!