Milestone

Huomasin ällistyen, että sivupalkissa olevia vuosia on jo viisi. Blogini 4-vuotispäivä lähestyy siis kovaa vauhtia. Miten tässä näin kävi? Vuodet vilahtaa huomaamatta ja bloggailu vaan jatkuu.

Miksi?

Innostuin bloggaamisesta harrastuksen kautta. Nukkekotiin ja sen rakenteluun sai valtavan paljon ideoita ja innostusta alan harrasteblogeista. Aloitin oman nukkekotiblogini vuoden 2008 keväällä. Blogistaniassa surffailin muissakin blogeissa, käsityöblogit yleisesti kiinnostivat ja pian huomasin, että löytyi valtavan paljon myös tavallisten naisten "yleisblogeja". Sosiaalisen median muut muodot eivät jotenkin tuntuneet minun jutuiltani, mutta bloggaamiseen hurahdin ihan täysin.

2009 päätin aloittaa tämän blogin ja en ole katunut sitä kertaakaan. Blogin nimi tuli kesäpaikkamme mukaan, meillä mennään aina maalle. Mökistä ei voi puhua, koska kesäpaikka on vanha mummulani ja neliöitä siellä on enmmän kuin kaupunkikodissa. Jälkeenpäin vasta huomasin, että on myös olemassa saman niminen nettikauppa.

2009 tehty paperiinista tehty valokranssi häiden koristeeksi.
Se on ollut käytössä joka joulu, nytkin vielä on seinällä edellisen joulun jäljiltä.

Sisältö

Mitähän tästäkin nyt sanoisi? Sekalaisia juttuja, jotka vaativat päästä blogiin. Huttua, vakavaakin joskus, mutta aina teksteissä kuuluu oma ääneni. Harrastan paljon itseironiaa ja nauran usein itselleni. Usein olen itselleni rehellisempi täällä blogissa kuin mielessäni. Kirjoittaminen selkeyttää mietteitäni ja pidän kirjoittamisesta. Joskus jutut kypsyvät hitaasti, joskus ne ryöpsähtävät kertalaakista yhdeltä istumalta.

Suunnuntai-aamut ovat parhaimpia hetkiä bloggaamisen. Insinööri vetelee hirsiä ja minä hiippailen yöpaidassa, litkin teetä ja bloggaan. Kuten nytkin.

2010 kirpparilta ostettu silkkitäkki Talossa maalla.

Kommentit

Mitä enemmän itse kommentoit, sitä enemmään myös itse saat niitä. Sen faktan olen huomannut vuosien aikana. Kommentteja on aina kiva saada, mutta tykkään myös itse kommentoida. Viime aikoina olen ollut tosi laiska kommentoija, mutta enää en saa siitä huonoa omatuntoa. Tosin oli bloggaamisen alkuaikoina. Velvollisuuden tunne kommentointiin on häipynyt vuosien saatossa, vaikka yhä edelleen se joskus harmittaa, etten kommentoinut.

En ole koskaan saanut törkykommentteja ja siitä olen iloinen. Harrasteblogiin niitä tuli muutamia, anonyymina tietenkin. Bloggaamisen ärsyttävin ja ehkä eniten harmittavin lieveilmiö ovat juuri nämä anonyymit huutelijat, joilla ei ole tavoitteena kuin toisen mielen pahoittaminen. Olen usein miettinyt niitä törkykommentoijia, että mitähän niillä liikkuu päässä. En ymmärrä sitä vieläkään ja ehkä ei edes tarvi ymmärtää.

2011 tuunattu pikkujakkara.

Valokuvat

Arvostan suuresti bloggaajia, jotka ottavat hyviä valokuvia. Oma kuvaamiseni on kehittynyt huimasti vuosien saatossa. Täytyy myöntää myös se, että olen kranttu. Mielenkiintoinen ja hyvä blogi jää minulta väliin, jos kuvat ovat pieniä/huonoja. Valokuvat vaikuttavat seuraamiseeni todella paljon.

Uusi termikin on rantautunut sanastooni (ja perheelleni myös): blogikuva. Blogikuva on hyvin onnistunut otos, joka näyttää hyvältä juuri blogissa. Usein se on rajattu eri tavalla kuin tavallinen "hyvä" valokuva. Tyyppiesimerkki  on täytekakku. Vertaapa joskus, että miltä näyttää blogissa kokonaisen kakun kuva tai puolikkaaksi rajattu kakun kuva. Yllätyn, jos valitset ensimmäisen.

Tallinnan reissulta 2011.

Tunnustukset, haasteet ja arvonnat

Kaikki kolme ovat vain ja ainoastaan blogimaailman juttuja. Mitä enemmän vuosia on tullut sivupalkkiin, sitä vähemmän niitä harrastan. Se on harmitus, tykkään niitä saada ja antaa ja osallistua. Arvontalinkitysten avulla olen päätynyt moneen upeaan blogiin lukijaksi. Nytkin muutama tunnustus odottaa vastauksia, kiitos niistä! Arvostan ja tykkään, mutta saamaton olen niiden kanssa, höh.

Kesällä 2012

Parasta

Ihan ensimmäisenä sanon, että blogiystävät. Kiitos teille, että olette siellä jossain ruutujenne takana ja jaatte jotain itsestänne minulle ja meille kaikille. Pus och kram!♥♥♥

Toisena ovat ehdottomasti ideat, ohjeet ja reseptit. Blogistania on loputon ideapankki ja en tiedä, että kuinka monta käsityötä olisin jättänyt tekemättä ilman sitä. Kuinka monta ruokaa tekemättä tai kuinka monta sukkaa neulomatta? Lämmin kiitos kaikille teille, jotka jaatte ohjeita ja ideoita.

 Kolmantena on päiväkirja. Joskus kun luen vanhoja blogitekstejä, niin huomaan unohtaneeni ihan älyttömän paljon elämästäni. Teksteistä palautuu mieleen tunnelmia, ihmisiä ja asioita, jotka unohtaisin ilman tätä blogia.

Parasta ovat olleet myös molemmat joulukalenterit, niitä oli huisia tehdä ja tänä vuonna kaipasin sitä. Ehkä ensi vuonna sitten?

Virkattu matto on hakusanoissa eniten blogiini tuoneita käyntejä.
Toisena on kesäkeittiö ja kolmantena säilytyspenkki.

Jatko?

En ole koskaan edes harkinnut blogini lopettamista. Välillä se on enemmän taka-alalla ja välillä vähemmän, mutta silti mukana aina. Blogi tuskin muuttuu tästä konseptista mihinkään, samaa huttua siis on tiedossa edelleen, koittakaa kestää. :)

Veit sen veitsen

... ja onkiva poika on kiva poika, eheehee. Lapsuuden aikaiset hokemat nousi mieleen kun pyörähdin kirpparilla ja tein löydön ihan tietämättäni. Ostin pieniä hedelmäveitsiä, juustoveitsiä ja yhden voiveitsen, kun mielestäni se oli kauniisti tehty ja siinä oli upeita yksityiskohtia.

Googletin nimen Laguiole ja kappas, ranskalainen voiveitsi ruusupuisella kahvalla. Firma myy mm. Alain Deloin veitsiä, kääntöveitsiä, shampanjamiekkoja ja "tavallisia" ruokailuvälineitä. Linkissä olevalla sivustolla voiveitsi maksaa 125 euroa, huh ja pyörtyminen oli lähellä. Jostain toisesta linkistä katselin, että juuri tämä malli maksaisi netistä ostettuna noin 75 euroa.

Jotenkin sitä on niin iloinen, että löytää kirpparilta pilkkahinnalla arvotavaraa, mutta vielä, että se oli jonkun jobbarin pöydästä. Maistuu vielä makeammalta... Tosin nyt en ehkä uskalla käyttää koko veistä. Ehkä joskus kun on vieraita laitan pöytään. ;D
Jäin myös miettimään, että kuka haluaa maksaa voiveitsestä yli satasen? Ei mahdu minun pieneen päähäni se. Minä maksoin siitä yhden euron.

Taiteeseenkin sijoitin jo toisen kerran vuoden sisällä.(ja ai kun oli vaikea kuvata sitä)

Venäläistä grafiikkaa 19 euroa, taulun koko on 70 x 60 cm ja ajattelin laittaa sen makkariin. Ei sitten minkäänlaista hajua siitä, että kuka on tekijä ja lappu takana on venäjää. Osaisikohan joku teistä suomentaa taulun tekijän nimen tai muita tietoja taulusta?

Kuva suurenee klikkaamalla

Moskova siinä ainakin lukee ja taulun koko näkyy ja olisikohan kolmas vedos vuonna 1989? Olisipa hauska, jos asia selviäisi. Yritin kirjoittaa googlen kääntäjään jotain, mutta toivotonta oli touhuni.

Yksityiskohta taulusta

Nappasin jouluna kukkineen amarylliksen maljakkoon jo pari viikkoa sitten (toinen kuin aikaisemmassa postauksessa) ja vieläkin se kukkii huikeana. Tulppaanitkin ovat jo tulleet kauppoihin, iik ihanaa. Leikkokukat ovat heikkouteni ja olen ylpeä siitä! ;)

Mukavaa loppuviikkoa sinulle, tänään melkein paistoi aurinko!

Tasaista?

Ulkona paistaa aurinko ja talvi näyttää parhaintaan. Mitä silloin tehdään? Painutaan ikkunattomaan kellariin ja tehdään tasoituksia, tottakai.

 Ensimmäiset paikkaukset kellarin kaariseinään on tehty ja seuraavaa odotellaan. Tasottamisessakin vaikeinta on odottelu. Seuraavaa pintaa voi tehdä vasta muutaman päivän päästä.

Edellisessä postauksessa kerroin, että löysin lasikeräyspisteestä lasisen kakkuvuoan. Sain sen melkein puhtaaksi ja laitoin siihen hääpäiväruusut. Uskomattoman kauan ovat kestäneet, 11 päivää ja vieläkin kukoistavat.

 Teen paljon erilaisia mousseja ja hyydykkeitä ja yleensä teen ne tavallisiin alumiinisiin kakkuvuokiin. Ongelma on se, että tuorekelmu ei tartu alumiiniin, mutta nyt on asia korjattu. Lasiin se tarttuu!

Keskikerran olohuoneessa oleva italialainen matka-arkku on menossa alakerran olohuoneeseen pöydäksi. Kunhan se remontti nyt etenee siihen vaiheeseen, että pääsee sisustamaan...

Abakus löytyi Turun reissulta kirpparilta ja se löysi paikkansa keskikerran olohuoneen seinäkollaasista. Tämä helmitaulu on nettisurffaulun tietojen mukaan ns. venäläistä mallia. Tiesittekö muuten, että Kiinassa ei pääse pankkiin töihin, jos ei osaa käyttää helmitaulua laskemiseen?

Kollaasi on kokonaisuudessaan tälläinen. Aurinkopeili on kirpparilta, kuten myös kynttilälampetti ja metallinen vati/lautanen. Lintuhäkki on ostettu Marjamäen pajutilalta Kangasalta. siellä on muuten menossa varastojen tyhjennys, kannattaa poiketa.

Viimeisellä kuvalla ei oikeastaan ole mitään virkaa. Löysin ennen joulua höyhenpäällysteisiä palloja alelaarista ja laitoin ne ikkunaan roikkumaan. Ne on jotenkin niin järkyttäviä ja ihania samaan aikaan, että oli pakko yrittää kuvata niitä. :)

Sukkatalkoot on taas alkaneet, ranteet naksuen tikutan sukkia urakalla ihan joka välissä. Kyynerpäätä pakottaa, mutta ei haittaa. Kuulin muuten naapurilta tänä aamuna hauskan jutun:

Nuorempana aina sattui ja tapahtui. Nykyään vaan sattuu.

Tammikuu - sydänkuu

Tammikuussa talvi on jo paremmalla puolella henkisesti. Uusi vuosi ja edellisen vuoden taakse jättäminen ovat askeleita kevääseen. Hypistelen jo ensimmäisiä siemenpusseja ja mieli alkaa ihan selvästi suunnitella ensi kesän projekteja.

Joulutonttu löytyi myyjäisistä, voisin pitää sitä esillä ympäri vuoden. :)

On kovin rasittavaa elää valosta valoon. Syksy ja talvi ovat minulle vai pakollisia kestettäviä vuodenaikoja. Päivät lipuu tasaisen tappavaa tahtia, mutta mikään päivä ei erotu toisesta. Vieraita käy kylässä, opiskelu sujuu, työ menee omalla painollaan ja teen samoja tavallisia asioita kuin valossakin. Varsinaisesti missään ei ole mitään vikaa, mutta mieli on puutunut.

Kolmena vuonna olen ostanut tämän värisen amarylliksen Lidlistä ja vielä koskaan en ole pettynyt sen kauneudesta ja kukinnan runsaudesta. Kaksi-vanainen ja suurikukkainen kaunotar on todellinen löytö, hintakin vain alle vitosen.

Vihreä väri on kulkenut matkassani aina. Villi veikkaukseni on, että kevään vihreän ikävöinti on suurin syy siihen - keittiöpsykologia siis selittää kotini vihreät pilkut. Jossain sisustuslehdessä oli viime vuonna iso artikkeli joulukodista, jossa väreinä oli vain vihreää ja valkoista. Silmät kiiluen ja villinä ihastuksesta ahmin kuvia. Jälkeen päin vasta huomasin, että meillähän on jo sellainen joka päivä. Paitsi, että taustalta puuttuu se vitivalkoinen ja kalsea muu ympäristö. Kotini ei koskaan tule olemaan valkoinen. Johtuukohan se sisäisen keittöpsykologini mukaan siitä, että se on hanki ja lumi, kylmä ja pimeä?

Pikkupulloon majansa tehnyt muovikukkasen palanen on juuri sellainen turhake, mitä kaipaan talvisin.

Parin viikon loma on tehnyt hyvää mielelleni. Jouluksi tein suursiivon ja keskityin olennaiseen, hyvään ruokaan ja läheisiin. Välipäivät tyhjensin digiboxia. Katsoin juuri niitä ohjelmia, jotka olen tallentanut katsottavaksi "sitten kun on aikaa" ja neuloin sukkia samalla. Olen lukenut seitsemän kirjaa, täyttänut sudokuita ja  käyttänyt uskomattoman määrän aikaa lasinkeräysroskisesta dyykatyn lasisen kakkuvuoan puhdistukseen.

Riikalta ostettu, Valkoista pellavaa blogista löytyy hänestä ja upeista tuunauksista enemmän. 

Olen siis tehnyt kaikkea sitä, mistä yleensä saan omantunnonpistoksia, koska "en tee yhtään mitään järkevää". Ilmeisesti bloggaaminen ja kommentointi on kategorioissani järkevää tekemistä, koska se on jäänyt vähiin. :)

Kahden viikon totaalisen lomailun jälkeen huomasin tänään, että mieleni alkoi kääntyä ompeluun. Vihdoin jotain järkevää! Samalla huomaan, että olen käyttänyt lähes koko lomani turhuuteen. Miten ihmeessä se sisäinen yliminä ei lakkaa nalkuttamasta? Pääni sisäänrakennettu huono omatunto tekemättömistä töistä nostaa sitkeästi päätään ja hiipii olkapäälle salakavalasti, vaikka päätin sulkea sen suun koko loman ajaksi. Ei sitten malttanut olla hiljaa viimeiset kaksi päivää.

Yleensä en tee lupauksia vuoden vaihteessa. Pitäisiköhän tänä vuonna päättää, että olen useimminkin armollinen itselleni?