No kappas, pääsin kirjautumaan tänne. Kuusi vuotta jälkeen edellisen, huh. Profiilinäkymän ikäkin on vanhentunut. Mistähän sekin vaihdetaan, hmmm. Muuten mennään samalla kaavalla. Maalla ja kaupungissa, käsitöitä tipahtelee, remonttia tehdään ja sukkapinot kasvaa.
Yksi on muuttunut, olen nyt Fammu. Oikein sydämessä läikähtää, kun ajattelen pikkutyyppiä. Täyttää keväällä jo kaksi. Soitellaan näköpuheluita ja leikitään virtuaalisena. Välimatka ei ole pitkän pitkä, mutta koska korona.
Harmittaa, että kirjoittaminen on jäänyt.
Intouduin tällä viikolla kirjoittamaan muistelmia 30 vuotta sitten kuolleesta isästäni ja voi hitto miten vaikeaa on tuottaa itseä tyydyttävää proosatekstiä. Kirjoittaminen jos mikä vaatii harjoitusta ja toistoa.
Selailin blogilistaani ja moni vanha tuttu jatkaa edelleen, moni on myös lopettanut. Tai ovat pitkällä tauolla. Tulinhan minäkin takaisin. Mä täs vähän tuumailen, että mitä tänne kirjoittelisin.
Jos kirjoitan.
Ehkä kirjoitan.
Omia menneitä tekstejä lukiessa huomaan, että olen unohtanut puolet elämästäni. Vaikkei se ketään muuta kiinnostaisikaan, niin ite oli hulvatonta lukea joitain juttuja. "Ai-niin-toikin-juttu!" Päästäisen elämää elän vieläkin. Ja nollasta sataan vieläkin alta aikayksikön. Sen olen perinyt isältäni.
Kuvat olisi liian iso juttu näin heti alkuun. Ehkä sit seuraavassa niitäkin.
