Haikeus on hiipinyt sieluun, kesäloma on ohi ja tänään aamulla tunsin jo syksyn olemassaolon koillistuulen puhaltamana. Miten tässä taas näin kävi? Eihän se kesä ehtinyt edes alkaa vielä. Missä ovat ne huolettomat ja aurinkoiset kesälomapäivät vailla aikatauluja ja arkielämän paineita?
Typeräähän se on, surra kesän loppua jo puolessa välissä. Se on joka vuosi sama juttu. Tiedän, että elokuu on tulossa vasta ajan päästä ja tuo mukanaan pimenevät lempeät illat. Tiedän ja silti haikailen. En haluaisi sanoa, että kesää on vielä jäljellä. Kliseisen ärsyttävää, mutta niin totta.
[Bongatkaa muuten elokuussa, että kuinka monta blogikirjoituksen otsikkoa on "Vielä on kesää jäljellä"...]
Istutin ruukkuihin toukokuun lopulla daalioita ja yöpakkasen pirulainen puraisi latvat. Vasta nyt alkavat kukkia uudelleen. Näillä on kesä vasta alussa.
Luin haikean ja lempeän kirjan yhdeltä istumalta viime yönä ja nukahdin itkunsekaiseen uneen. Oli ilmeisen sopiva mielentilaani. I'm feeling blue, ostoksiani myöten.
Talossa Maalla on paljon sinistä, kaupunkikodissa ei yhtään. Ehkä siksi jaksan vieläkin innostua sinivalkoisen rauhallisuudesta, sen raikkaudesta ja tuttuudesta. Ei ehdi kyllästyä, kun sitä on pieninä annoksina. Sininen on ihan out sisustuksessa tällä hetkellä. Se taas sopii minulle, kirpparilla kaikki siniset ovat ylettömän edullisia, kun ihmiset haluavat päästä niistä eroon vanhanaikaisina. Upea parisängynpeitto (250x250) oli myynnissä ja kuin nenä päähän tänne. Hinta oli vaivaiset 8 euroa. Ei haittaa yhtään, että se on teollista tuotantoa ja vähän kulunut. Vähän kulunut sopii hyvin tänne.
Purkkivimmakin on edelleen voimissaan, mihinkäs siitä pääsisi. Sininen vasemmalla on jo käytössä, teetä sisältää nyt, kuten ostettaessa uutenakin. Takana oleva Van Houtenin kaakaopurkki on uutta tuotantoa, mutta älyttömän kaunis mielestäni.
Jalallinen haaleansininen lasimalja huusi perääni. Ensin en ollut ostaa, mutta hinta oli sopiva (2,20) ja olen aivan heikkona jalallisiin astioihin. Järjettömän kauniita kattauksessa ja sellaisenaan ja järjettömän hankalia säilyttää missään ja pestä. Melko järjetön ostos siis, mutta onko tunneostamisessa ikinä mitään järkeä. Sitä paitsi, käytössä se on ollut ostamisesta lähtien. Se ainakin on järkevää.
Italialaista keramiikkaa kynttilänjalka. Olin jo kävellä ohi, kun Eve käski ostamaan. Sopii kuulemma täydellisesti terassille kesäkeittön viereen. Tottakai se sopi. Sopii myös tuvan pöydälle, jossa se on ollut käytössä koko kesän. Pidän siitä, että ruokapöydässä on paljon erilaisia kynttilänjalkoja ripoteltuna ja sinne tänne. Tämä käy yksistäänkin. Monet teistä varmaan ajattelevat, että ihan kamala. Onneksi meitä on moneen junaan, että kirpulla kauppa käy. ;D
Tästä taas ainakin kaikki pitsin ystävät huokailevat, että IHANA! Niin minäkin, pöytäliina on kooltaan 135x135 ja täydellisessä kunnossa. Ei tahraa, ei reikiä, ei kulunut ja hinta oli vain 20 euroa. Meinasin pökrätä, mutta ryhdistäydyin ja marssin kassalle. Ohimennessäni nappasin vielä neljä kenkälestiä ja olin tyytyväinen.
Lestit ovat lasten kokoa 25-31 ja ihan mahottoman suloiset. Mietin vielä, että otanko kaupunkiin mukaan vai jätänkö tänne.
Meillä on muuten ihan kumma naapuri, tai siis sen työajat. Jokaikinen sunnuntai-aamu se aloittaa raivaussahalla tai moottorisahalla päristelyn jo ennen kahdeksaa. Ukko on eläkkeellä ja luulisi sen voivan tehdä sitä muulloinkin. Tai sitten se yrittää häätää meidät sunnuntain terassiaamupalalta huisin nevadaan. Hukkaan on mennyt koko vaiva. Keli on pitänyt huolen siitä, että terassiaamupaloja ei ole liiemmin tänä kesänä vietetty.
Ja mitä olisi sininen ilman valkoista? Tupaan, ruokapöydän päälle, hassu ja epäkäytännöllinen valaisin. Nyt jo huokailen, että millä sen pölyn tästä puhdistaa. Valaisin on iso, tarpeeksi iso ison pöydän päälle.
Oijoi, kun olen iloinen tästäkin.
Kätevä emäntä puolestaan on ahkeroinut ihan turhaan matonkuteiden repimisessä, höh. Ei tarvitse kuin kävellä kirpulle ja ostaa valmiina.
Kuusi kiloa valmiiksi leikattuja ja kerittyjä kuteita maksoi 6 euroa. Siis euron kilo, pöh uurastukselleni. Toisaalta taas tässä voi tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi, kun autan mummo parkaa tienaamaan. Vapisevalla käsialalla kirjoitettu hintalappu 1,75 euroa oli hellyyttävä. Sininen krimplenemekko (mummo ei koskaan käyttänyt crimpleneä c:llä), vanha pöytäliina ja muutama pusero päätyy aikanaan uudeksi matoksi koukullani.
Ihan turhaa oli huoleni siitäkin, etten enää osaisi kirjoittaa tänne mitään. Kiitos sinulle, jos jaksoit loppuun asti lukea näitä hujan hajan leviteltyjä ajatuksia.
Nyt on metsäläisen mökkihöperön aika ryhdistäytyä. Kammata tukka, vaihtaa lökäverkkarit pillifarkkuihin ja kietaista korkkarit villasukkien sijaan jalkaan. Nyt alkaa kaupunkielämä, työt ja arki. Jipii, yritän iloita moisesta.
Pääseehän tänne taas ensi viikonloppuna.
Voikaa hyvin ystäväiseni, nauttikaa kesästä!
