Ei edes elokuvissa

...käy koskaan niin. Se on liian uskomatonta. Olen vieläkin ihan pöllämystynyt ja en usko sitä todeksi. Jos joku toinen kirjoittaisi blogissaan asiasta, niin en uskoisi kirjoittajaa.

Tein elämäni LÖYDÖN kirpparilta.

Eipä näytä kummoiselta löydöltä, mutta P. Sidorowin Suomalainen Kalustokauppa on kirjoittanut kuitin isäni isoisälle yli sata vuotta sitten. Vielä kummallisemmaksi asian tekee se, että olimme yhdessä Even kanssa. Se taas tarkoittaa sitä, että 4. polven ja 5. polven jälkeläiset yhdessä löysivät esi-isänsä käsissään pitämänsä asiakirjan. 
Sen hinta oli 80 senttiä.

Kuitti on päivätty 22/11 1907  ja toinen päiväys on Toukokuun 22 päivä 1907.

Isäni isoisä F.V. Rintala oli eläessään kalustepuuseppä, joka teki vähän "hienostuneempia" huonekaluja. Meillä on kotona valokuva hänen tekemästään kaluste-setistä. Kaikki ne olivat valkoiseksi maalattuja, ei siis talonpoikaistyylisiä tai -värisiä huonekaluja.

Ihan vielä minulle ei ole selvinnyt kuitista, että onko F.V. saanut vai maksanut 150,-. Veikkaukseni on, että hän on myynyt tekemiään huonekaluja ja saanut siitä rahaa.

Oikealla pystyssä näkyy F.V.:n omakätinen allekirjoitus. Kumpikin meistä tunnisti käsialan, se on samanlainen kun perintökirjoissa Even kirjahyllyssä.

Voitteko käsittää, miltä meistä molemmista tuntui? Eve meni kanalihalle ja multa lähti tunto käsistä. Miten tuo asiakirja voi päätyä lähikirpparille ja miten voi kaksi sukulaista yhdessä löytää sen? En tajua sitä ihan oikeasti vieläkään. Ei edes elokuvissä käy koskaan niin, koska on liian uskomatonta.


Olen sanaton.

Lipasto vs. kaapit

Nelivuotinen sota on ohi. Kompromissi on saavutettu ja luulen, että taistetelevat osapuolet ovat molemmat tyytyväisiä. Ainakin minä olen. Kyse on Insinöörin ja minun siitä yhdestä ja ainoasta sisustusta koskevasta kiistasta, joka on jatkunut siitä asti kun tänne muutimme.

Minun lempihuonekaluni on lipasto. L-I-P-A-S-T-O. Oi mikä sana ja mikä huonekalu. Pikkutyöstä asti olen ollut hulluna niihin. Elämäni ensimmäinen ja toinen minulle (omasta valinnastani) ostettu huonekalu oli lipasto. Toinen kotiin ja toinen maalle, toinen oli uusi ja toinen oli pelastusarmeijan kirpparilta. Tuolit on hyvä kakkonen, mutta lipasto on ehdoton ykkönen.

Ihan uusi väri minun ulkokynttilävalikoimissa.
Violetti! Ounou, mitä tapahtuu? Violetti?

Makuuhuoneessamme on viehättävät 50-lukulaiset vaatekaapit. Ulkoapäin kauniit, mutta armottoman epäkäytännölliset ja hankalat käyttää. Huone on tilava ja sinne mahtuu reilusti uusi kaapisto sänkyä vastapäätä olevalle seinälle. Ja siitä se sota sitten lähti, Insinööri halusi kaappirivistön ja minä halusin lipaston. Ehto oli (ja molempien tahto), että vanha kaapisto säilyy entisellään. Kumpikin piti päänsä ja siitähän sitten kinattiin vuositolkulla. Taitaa muuten olla se yksi ja ainoa kina, missä kumpikin on pitänyt päänsä tiukasti ilman tuumankan periksiantoa.

Insinöörin mielestä kerrassaan kaameaa olisi lipasto ja kaappi vierekkäin. Minusta ei. Kummankin mielestä kaameaa olisi purkaa 50-lukulaiset kaapit. Loppujen lopuksi kompromissi löytyi ja nyt minulle tulee ihan oma pieni buduaari!
Buduaari tai budoaari (ranskaksi boudoir) tarkoittaa pientä huonetta tai salonkia, jossa nainen viimeistelee pukeutumistaan tai ottaa vastaan lähimpiä ystäviään. Lähde wikipedia

No ihan vieraita ei sinne mahdu, mutta viimeistely sujuu. Ratkaisu oli kuitenkin vanhojen kaappien purkaminen. Rauhoitu sinä fundamentalisti siellä! Puretaan joo, mutta siten, että vanhan kaapiston voi rakentaa tarvittaessa takaisin. Siihen kaapiston kohdalle tulee mulle ihan oma kolo mun ihan omalle lipastolle! Insinööri saa kaappirivistönsä ja valtakunnassa kaikki on hyvin. Vihdoinkin.

[Insinööri muuten kommentoi tähän, että meneillään oli viivytystaistelu. Voisin sanoa ihan samoin]

Löysin varastoista käyttämättömiä joulukoristeita. Ei sitten yhtään mitään tietoa,
että koska ne on hankittu ja miksi. Taidan laittaa ulos tuijaan roikkumaan,
sammalta tungen sisään ja siinähän niille on virka.
Voi tuota kaameaa sähkövaloa, voi valokuvia, voi.

Oli muuten jännä juttu, että kun perjantai-aamuna lähdin hakemaan postilaatikolta aamulehteä, niin maailma oli valkoinen. Illalla mutaa ja pimeää ja aamulla valkeaa ja kylmää. Ihan hetken ajan oven aukaisun jälkeen tuli mieleen, että kuinkahan monta päivää mä oikeastaan nukuinkaan. Hämmentävää. Ei sen lumen vielä pitänyt tulla. Kesärenkaatkin vielä.

Mukavaa lauantaita sinulle. Oletko sinä lipasto, tuoli, sänky vai pöytä vai joku muu? Mikä on sinun intohimokalusteesi?

Syksyn pakolliset kuviot

Pakolliset kuviot 6,0. Eikös se joskus ollut taitoluistelussa noin, kun oli paras? Taidan muistaa väärin. Tänään oli kyllä voittajafiilis, kun laitettiin viikonloppuna Talo Maalla talviteloille. 6,0 annan koko perheelle, jos ne on ne parhaat pisteet. Se on aina yhden sortin puristus ja helpotus.

Mieli on hyvänä, kun nyt on talovanhus kuosissaan, siisti ja puunattu. Suojattavat suojattu (muistin rodonkin), hiiren siemenpiilot tyynyn vierestä imuroitu (hyi!), vedet katkaistu (päähanasta asti), jääkaappi kuurattu (jo oli aikakin) ja pakastin sulatettu (suoritus sekin kun 2 henkilöä syö 2 litraa jätskiä yhdeltä istumalta).

Olen aivan kuittina, silmää painaa ja unta ei tarvi hakea tänä iltana. Kun ei jaksa jaaritella, niin kuvia sitten.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin palataan taas keväällä. Nyt katse kääntyy kaupunkirivariin, remppaan ja muuhun sisustukseen täällä.

Reipasta viikkoa kaikille!

Meditatiivista ajatusvyöryä, kirjoja ja kokkailua

No olipas otsikko. Siltä se kuitenkin tuntuu, ajatusryöppy vailla kontrollia tai suotimia. Useimmiten se tapahtuu töistä lähtiessä, bussissa tai vaikka kahvilassa. Ainoa ehto sille on se, että olen yksin ja vieraiden ympäröimänä. Aistini terävöityvät, mutta mieli pään sisällä menee automaattiohjaukselle. Kuulen keskustelun pätkiä, jotka joko jäävät mieleen tai eivät. Tunnen tuulen ja kylmyyden, mutta ne eivät haittaa. Haistan tuoksuja, jotka tavallisena päivänä jätän huomioitamatta.

Ajatukset virtaavat soljuen vailla päämäärää, poukkoilevat ja kimpoilevat siksakkia tullen yhtä nopeaan kuin häipyvätkin. Mieli ei jää niitä käsittelemään, mutta se havainnoi kaiken melkein yliherkistyneenä. Olen monta kertaa miettinyt, että miten päädyn siihen tilaan ja miksi se joskus tulee. Koskaan se ei tule pyytämällä. Tila muistuttaa vähän kuin unta, vaikka olen mitä suurimmassa määrin virkeä.

Sen jälkeen iskee aina kirjoitusvimma. Kuvittelen (ja ehkä toivonkin), että se on se kuuluisa kirjailijan inspiraatio, joka on silloin tuloillaan tai meneillään. Pettyneenä kuitenkin luen kirjailijoiden kuvauksia kirjoittamisesta. Asettuvat työhuoneeseen ja tekevät raakaa tavoitteellista työtä 8-16. Pah, siihen meni sekin kirjailijaura. Ja sitäpaitsi, niitä inspiraatioita tulee niin harvoin, että eipä niistä taitaisi kirjaa syntyä. Haikuun voisi jäädä, jos niiden varassa olisi koko tuotanto.

Kuva ei liity aiheeseen mitenkään, mutta löysin Arbian fasaanisarjan
tarjoiluvadin kirppikseltä Taloon Maalle pilkkahinnalla.
Muiden sinivalkoisten joukkoon, oi olen iloinen tästä.

En mun nyt oikeastaan pitänyt noista jutuista kirjottaa, mutta se on kato tää kirjoittamisen pakko. You know, sitä tekstiä vaan tulee, kun näin luova ihminen. ;D
Hymiöt on hyviä. Niillä on hyvä merkata sarkasmi erikseen, jos vaikka joku ei sitä huomaa. Niin voisi käydä vaikka uusille lukijoillekin, jotka eivät vielä ihan kovin hyvin tunne. Niin että, tervetuloa vaan kaikki uudet lukijat, ilolla otan teidät vastaan.

Eipä tämäkään liity aiheeseen, mutta tästäkin olen iloinen.
Olen koko kesän yrittänyt löytää mieleistäni amppelia rivariin etupihalle.
Muutama viikko sitten tärppäsi vihdoinkin.

Piti kirjoittamani teille kirjoista, uusista löydöistäni. Tilasin muutama viikko sitten Christopher Paolinin fantasiaromaaninsarjan viimeisen osan. Maanantaina tekstari piippasi ja Suomalainen kertoi kirjan tulleen. Malttamattomana ryntäsin töiden jälkeen kaatosateeseen hakeakseni omani pois. En päässyt ulko-ovesta kuin muutaman askeleen sisälle päin, kun juutuin ale-pöytiin, auts.

Joululahjojakin jo ostin, mutta näistä nautin ihan itse. Sisustusguruni Tricia Guildin viimeisin kirja A Certain Style, kovasti ihailemani ideanikkarin Katja Rinkisen Vintagen Viemää ja aikoinaan tilkkuompeluun johdattamani Grete Gulliksen Moen Värikkäät tilkkulahjat. En oikeasti osaa valita noista neljästä kirjasta suosikkiani. Eikä ehkä tarvitsekaan, kaikki ovat kovin mieluisia ja kaikkia tulen selailemaan innolla. Paitsi tietysti Paolinin Perillisen luen selailematta, kun siinä ei ole kuvia. 937 sivua silkkaa todellisuuspakoa ja uppoutumista. Siksi en sitä uskalla edes ajatella aloittavani ihan vielä. Siihen jää kaikki muu tekeminen, kun ei vaan voi lopettaa lukemista.

Sitä muuta tekemistä riittää. Sain ihanalta vanhalta rouvalta itsekasvatettuja vihanneksia ja juureksia mielettömän määrän ja niissä riittää puuhaa. Jo aiemmin työkaverini toi kesäkurpitsaa ja siitä tein keittoa aasialaiseen tyyliin, mausteina korianteri ja inkivääri.

Kuvassa näkyvä mangoldi (jep, ei siis raparperi) on hauska, kaunis ja monipuolinen lehtijuurikas. Siitä tein mangoldi-ricottajuusto-risottoa ja kaapissa odottaa melkonen pussillinen maa-artisokkaa ja puolikas talvikurpitsa. Keittoa teen kummastakin ja maa-artisokasta myös gratiinia. Kurpitsapain tein eilen, röyh ja nam. Sisäinen Martta-Muumimammani hyrisee tyytyväisyyttä. Täysluomua kylmäkaappi väärällään, oijoi mitä ylellisyyttä.

Mukavaa viikkoa sinulle. Laita kumpparit jalkaan jos sade ahdistaa. :)

Viiden euron onni

On tullut huseerattua rautakaupoissa enemmän kuin vuosiin, laattaa, kiuasta, laudetta, kaappia, allasta, suihkua, hanaa, maalia, tapettia javaikkamitäkivaa muutakin. Pieni ihminen voisi vaikka hullaantua, ja on hullaantunutkin. Rautakaupat on kivoja paikkoja.

Sivelen laattoja, istun salaa mallisaunoissa ja mietin, että leppää vai kuusta, kun kuitenkin sen sävytän. Kaikkea kivaa olisi tarjolla ja mitä valitsenkaan: mustaa, valkoista ja harmaata. Hmpf.

Vaikeinta on päättää, että mihin tuhlaan rahani. Oletteko koskaan, tai ikinä, miettineet lattiakaivojen valintaa? Minä olen ja hartaudella. Ihan ensimmäisenä halusin unidrainin tuplasuihkun alle.

Kuva lainattu unidrainin kotisivuilta lehdistötiedotteesta

Haluaisin vieläkin, mutta rahapussi sanelee tässä kohdassa mieltä enemmän. Mielestäni n.300-500 euroa lattiakaivosta on aika paljon, valitsemamme kiuas maksaa hippasen alle 300. Toisella puolella vaakaa painaa tyylikkyys. Pystyisin hyvin pulittamaan silmää räpäyttämättä tyylikkyydestä 300, mutta tässä mitataankin tyylikkyyden kohdetta enemmän, kuin rahaa. Tyylikäs lattiakaivo ei kuullosta vakuuttavalta, kun esittelet ylpeänä uutta saunaa vieraillesi. Ellei vieras satu olemaan LVI-alalla. "Onneksi" kuitenkin asennus matalaan tilaan on tässä vaihtoehdossa melko kinkkistä ja siitä piti luopua. (tai ainakin siten haluan asian itselleni selittää...)

Seuraava vaihtoehto on tavallinen lattiakaivo metallirosterikannella ja -kehyksellä. Niidenkin hinta on n. 50-60 euroa kappale ja niitä pitäisi ostaa vähintään kolme. Miten ihmeessä pieni palanen peltiä voi maksaa niin paljon?

Kolmas vaihtoehto on tavallinen muoviritilä. Ei innosta yhtään. Ans kattoo ny, että mikä sinne loppujen lopuksi valitaan. Insinöörillä on siinä viimeinen sana ja veikkaan rosterikansia... huokailen kuitenkin unidrainin perään edelleen.

Mikäs siinä olis ollessa kun vaan menisi kauppaan ja osoittelisi sormella, että ton mä haluun. (en tiedä, että olisiko se ihan oikeasti kivaa, menettäisi kaiken suunnittelun ihanuuden) Onneksi kuitenkin saunaosastoa on tehty kuin iisakinkirkkoa ja suunta, värit ja pohjapiirustus ovat olleet valmiina jo melko kauan. Yhdessä Insinöörin kanssa mietimme, että mitä toimintoja, värejä ja materiaaleja haluamme. Matkan varrella olemme joutuneet luopumaan muutamasta ja kaksi niistä olivat minulle kynnyskysymyksiä: kylpyamme ja erillinen wc. Kun ei vaan voi, niin ei pysty. Vanhaan olemassa olevaan tilaan rakentaminen rajoittaa ja niillä mennään, mitä on. (vieläkin kaivelee se amme...)

Olemme kierrelleet tarjouksia sekä loppueriä ja hyödyntäneet kaikki ne, jotka sopii suunnitelmaan. Mielessä väripaletti (ja käsilaukussa mallilaatta) sekä määrät on helppo tehdä edullisia ostoksia heti-paniikin-ihan-hyvä-vaihdetaan-joskus- menttaliteetin sijaan. Opin taas tässäkin, että hiljaa hyvä tulee ja suunnitellen paras.
Ainakin rahapussille paras. :)

Lokakuun remppalista:

• seinälaatat, on hankittu melkein kaikki
• lattialaatat, on hankittu melkein kaikki
• marmorimosaiikki, valittu
• kiuas, valittu
• suihkut, vielä hakusessa, mutta malli/tyyppi tiedetään
• suihkuseinät, on hankittu (jipii, edes joku!)

On siis tuhannen ja kuusi asiaa vielä tekemättä/ostamatta/valitsematta. Kaikista näistä mietinnöistä, vertailuista ja  katseluista pökertyneenä löysin onnea pikkurahalla. Bauhaus myi kaikki loput syysasetelmat vitosella viime sunnuntaina.

Näyttää aika naurettavalta herkkä vaaleanpunainen näin syksyllä. Nyt pitäisi olla leiskuvaa punaista, syvää violettia ja muuta keliin sopivaa.
Mua ei haittaa lainkaan, vitosen vaaleanpunainen onneni sopii oikein hyvin uuden, melkein valmiin, terassin kaunistukseksi. Säilytyspenkki ja kaappi on jo hyvällä mallilla.

Mukavaa viikkoa sinulle, minä istun sohvan nurkassa ja neulon sukkaa (vanhoista tavoista on vaikea päästä irti), mutta kuulkaas tätä: huomenna aamulla kuuden jälkeen menen kuntosalille! ;)

Moukari takaraivoon

Olin viime viikolla työnantajan kustantamalla kuntoremonttiviikolla ja nautin joka hetkestä. Meillä oli mahtava ryhmä, loistava vetäjä ja paikka oli oikein hyvä.

Meille tehtiin kuntotestit, painomittaukset, rasvaprosentit ja muut tärkeät mittaroinnit. Tulokset iski takaraivoon kuin moukari. Karua luettavaa oli lähes kaikki, painoindeksin mukaan lievä ylipaino, vyötärölihavuus aiheuttaa terveysriskin, kunto on huono ja lihaskunto keskinkertaisen ja huonon väliltä...

Ei paljon auta selitellä, että on vähän keräänytnyt nestettä tai että, on vähän flunssaakin - kunto on huono sen takia... Se on kuulkaa sillä tavalla, että sohvaperuna menee iän myötä vaan suuremmaksi ja veltommaksi sohvaperunaksi, jos asialle ei tee mitään. (sopis aika hyvin Nykäsen aforismeihin jatkoksi, vai mitä :)

En ole koskaan pitänyt liikunnasta mitenkään erityisesti. Mielummin katson kun muut liikkuu, urheilun penkkifani olen ollut aina. Televisiota katsellessa voi samalla neuloa sukkaa tai virkata, kun muut huhkii ja tekee maailmanennätyksiä. Iltalenkki jää aina tekemättä, jos vaihtoehtona on hyvä kirja. Eikä sen kirjan tarvi mikään ihan hirveen hyvä olla, keskinkertainenkin riittää vallan mainiosti.

Olen oikein tyyppiesimerkki koululiikunnan haitallisesta vaikutuksesta liikuntaharrastukseen. Voi luoja niitä tamburiinijumppia, voi luoja niitä pakollisia hiihtokilpailuja, voi luoja niitä maastojuoksukisoja ja se joukkueeseen valintakin. Orpona seisova pikkutyttö on onnellinen, jos valitaan toiseksi viimeisenä joukkueeseen.
Se ei kuitenkaan tehnyt mitään pysyviä traumoja psyykkeeseen. Olin hyvä koulussa, aina luokan parhaita. Käsitöissä sain aina ensimmäisenä valmiiksi tehtävät työt ja koulun jälkeen kannoin kirjastosta kassikaupalla luettavaa. Hyväksyin jo lapsena, tai opin, että liikunta ei ole mun juttuni. Sain onnistumisen tunteita ja elämyksiä melkein kaikesta muusta, kuin liikunnasta.

Miten saan motivaation ja innostuksen liikuntaan melkein viiskymppisenä? Miten saan tehtyä elämäntapamuutoksen, jos siihen ei ole mitään todellista halua? Järki tietää ja tulokset puhuu, jotain on tehtävä. Mitä?

• Kuntosali - tykkään ja käyn.
• Kahvakuula - ei todellakaan mun juttuni.
• Juoksu - ei missään nimessä. Paitsi ehkä metsässä pikkuhölkkää.
• Kävely - kyllä, muttei sauvoilla.
• Vesijumppa - ihan mahtavaa
• Vesijuoksu - raskasta, mutta tykkään.
• Zumba - koordinaatio hukassa ja pitää ensin nostaa kuntoa, jotta voi osallistua. Ehkä?
• Suunnistus - tykkään kartoista ja metsästä.
• Jumppapallojumppa - juu ehkä.
• Tavallinen lattiajumppa - ei todellakaan, tamburiini kaikuu korvissa vieläkin.
• Pallopelit - en tykkää joukkueurheilusta.
• Tanssi - pitäisi ensin osata tanssia.
• Ratsastus - hui, uskaltaisikohan taas 30 vuoden jälkeen kokeilla?

 Suren jo nyt, että liikunta vie aikaa kaikelta muulta hauskalta tekemiseltä. Eikä siihen auta, että tiedän liikunnan tuovan hyvän olon ja treenin jälkeen olo on mahtava. Olo myös mahtava yhden skumppalasinkin jälkeen, tai hyvän luetun kirjan jälkeen. Hannaan vastaan minkä kerkiän, mutta jotain pitää tehdä asialle. Ja vielä kaiken lisäksi ihan vaan mun itteni takia...

Onko sinulla hyviä vinkkejä, että mitä liikuntaa sohvaperunalle voisi suositella kokeiltavaksi? Laita vinkkiä kommenttiin, kiitos!

Jospa sitä valoa joskus löytyykin tunnelin päästä?

Iloa viikkoosi, ehkä myös sitä liikunnan iloa, heh. :)