torstai 23. heinäkuuta 2015

Eräänä aurinkoisena päivänä


...otin kameran ja kuvasin tämän kesän kukkaloistoa. Viileähkö ja sateinen kesä on laittanut kaikki kukinnat sekaisin. Tälläkin hetkellä pionit ovat täydessä kukassa. Niiden kukinta on viivästynyt kolmisen viikkoa, mutta vastaavasti taas kukinta on kestänyt todella pitkään, yli kaksi viikkoa.





Pionit ovat olleet ehkä jonkun verran pienempiä, kuin parina viime kesänä. Kukkia on ollut kymmenkunta vähemmän, kuin normaalisti. Tänä kesänä oli "vain" nelisenkymmentä kukkaa. Viime kesänä oli reilusti yli viisikymmentä.






Valkoinen ukonkello on röyhähtänyt ihan valtavaan kukkaloistoon. Minään vuonna ne eivät ole olleet noin korkeita ja noin paljon kukkia.




Erityisen iloinen olen tämän akileijan kukinnasta. viime vuonna tauti/elukka mustutti koko kukan ja pelkäsin jo menettäneeni sen. Tänä vuonna kuitenkin intoutui uudelleen ja kukinta kesti todella pitkään, kuten joka vuosi.




Viime syksynä istutin malvaa ja kukinta on nyt juuri parhaimmillaan. Toivottavasti leviää kukkapenkissä lisää. Laitoin kaksi taimea, joissa on kymmenkunta kukkavanaa.




Laitoin esikasvatukseen pussillisen krasseja, mutta yksi vain iti. Kahdeksassa ruukussa oli 4 siementä/ruukku ja vain YKSI siemen iti. Tämä kirjavalehtinen on taimitarhalta.




Toinen pettymys oli keisarin elämänlanka. Pussissa piti olla kerrottuja hot pinkin värisiä kasveja. Ei kyllä näytä minun silmääni hot pinkiltä, eikä kerrotulta kukalta... Millainenhan se ei-kerrottu kukka sitten on? :(

Muutenkin kesäkukat ovat olleet tänä vuonna tooodella vaikeita. Pelakuut ovat räntsyjä, petuniat sade piiskaa heti kukinnan alettua ja daaliat eivat kuki millään. Aurinkoa ja lämpöä ovat vailla.

Niittykukat ovat puolestaan täydessä loistossaan ja upeita. Jätimme leikkaamatta ruohoa osasta pihamaata ja toinen toistaan upeampia niittykukkia putkahtelee maasta.




Kurjenkellot, päivänkakkarat ja pienen pieni harsomainen kukka on todella kaunis yhdistelmä yhdessä.



Kurjenkelloja on tänä vuonna erityisen paljon. ♥♥♥




Päivänkakkaroiden kukinta kestää ja kestää. Kukat ovat kukkineet tällä paikalla jo yli viisi viikkoa. Joskus tekisi mieli kokeilla kukkapenkin tekoa luonnonkukista. Taitaa kuitenkin viehätys mennä, jos näitä satunnaisia kukkijoita yrittäisi kahlita omaan muottiin. :)


7 kommenttia:

  1. Ihania kukkia, kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kaikki. Kun olimme vähän Suomea kiertelemässä, en lakannut ihailemasta pientareitten kukkapaljoutta. Tämä sää on saanut luonnonkukat loistamaan kilvan. Meillä sadekuurot ovat hakanneet pionit melkein sitä mukaa kun ovat auenneet. Muutamia sain pelastettua maljakkoon sisälle.

    VastaaPoista
  3. Wau mitä kukkaloistoa! Sinulle on haaste blogissani: http://sohvaneulomo.blogspot.fi/2015/08/haasteellisia-kysymyksia.html

    VastaaPoista
  4. Miten elokuussa puutarha voi? Kuulumisia olisi mukava lukea. H

    VastaaPoista
  5. Huhuu, mitä tänne kuuluu? Hyvää joulumieltä sinulle ja iloa ensi vuodelle!

    VastaaPoista
  6. Miten uusi vuosi on alkanut?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!