perjantai 11. lokakuuta 2013

Sukkasillaan


Lokakuu. Ehkä rumin kuukauden nimi ikinä. "Eteläisessä Suomessa lokakuu on runsaiden syyssateiden, syysmyrskyjen, viileiden säiden ja pimenevien iltapäivien aikaa." Kiitos säiden haltijalle, tämän vuoden lokakuu on ollut upea, aurinkoinen ja lämmin. Olen yrittänyt jo moneen kertaan masentua pimeästä syksystä, mutta ei ole vielä onnistunut tänä vuonna. 
Näitä lisää, kiitos. Ilmaston lämpenemisen uhallakin. Voisikohan joku ministeri heittää uhkauksia lokakuulle? Jos et ole kaunis, niin saat potkut. Ei taida istua ideologiaan.

Sukkasato on kiivaimmillaan ja hyvässä mallissa olen omassa aikataulussani. Tavoite oli sukkapari/viikko ja sillä mennään kirkkaasti. 




Värit näyttää olevan kaikkea muuta kuin pimeneviä ja myrskyisiä, heleää kesää vissiin yritän pitkittää värivalinnoillani. Sentään yhdet harmaaraitaiset on sekaan pujahtaneet.

Olen laittanut kamerani johonkin varmaan talteen. Sitä on nyt haeskeltu sieltä ja täältä. En oikeastaan ole koskaan varsinaisesti hukannut mitään tärkeää elämäni aikana (tai en ainakaan ole huomannut, jos olen hukannut) Aina ne on löytyneet jostain. 

Pari viikkoa sitten laitoin auton avaimet talteen. Ne löytyivät maalta sienestystakin oikeasta taskusta ja takki roikkui naulakossa. Eivät siis olleet hukassa, vaan hyvässä tallessa. Ihan looginen paikkakin vielä.

Sitä ennen kotiavaimeni olivat tooosi pitkään hyvässä tallessa. Insinööri löysi ne kengastään. Siitä en ota vastuuta. Enhän minä voinut tietää, että Insinööri haluaa säilyttää avaimiani omassa kengässään.Mielestäni se jotenkin kummallinen paikka, mutta kaikilla meillä on omat kummallisuutemme. Hyvä parisuhde perustuu siihen, että sopeutuu toisen ihmisen kummallisuuksiin. Niinpä en nostanut asiasta mekkalaa, otin avaimet vastaan hymyillen. [Huom. Insinööriltä: syytetty ei myönnä syyllisyyttään vieläkään]

Oikeastaan elämä on paljon jännittävämpää, kun tekee löytöjä omasta elämästään. Viime viikolla löysin tosi hyvän kasvorasvan ja olin ihan innoissani. Tosin olin ostanut sen viime kesänä (siis kesällä 2012), mutta onneksi päiväystä oli vielä jäljellä.

Niin miten tämä liittyy sukkiin tai neulomiseen. Olen laittanut hyvään talteen osan sukkapuikoistani.

Näytän teille sääreni sen kunniaksi. Pukeudu pinkkiin päivänä oli tälläiset sääret!




Oikeasti sääreni eivät ole noin paksut, sirot nilkat ja kauniit pohkeet ne on. Insinööri ei vaan osaa valokuvata oikeita kuvakulmia. Pitäisi varmaan opettaa sille, että kuinka blogikuvia otetaan.

Viikonloppuja systerit teille (päässä soi Maaritin versio sinä olet minun siiiskoni, se on sitten iiiihana ohjelma. Vain elämää siis). Pus och kram. ♥


27 kommenttia:

  1. Villasukat ovat minun rakkauden kohde :) Harmi vain että puikot eivät tykkää kalista käsissäni :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita sukkia oot siellä kilkutellu tai napsutellu,miten vaan,ihania kaikki mutta nuo valko-turkoosit on ihan 1000x♥ Musta EHKÄ kehkeytyy vielä sukankutoja,lainasin tänään kirjastosta Sukkia.rakkaudella-kirjan ja jo nimikin viittais siihen että oppia pukkaa puhumattakaan tietysti siitä että eikös kirjan lainaaminen ole melkein sama kuin se kutominen:)
    Kivaa viikonloppua sille systerille siellä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HYVÄ KIRSI! Niin sitä pitää, rohkeasti päin uusia haasteita ja uusia taitoja. Sulla on aina ollut tarmoa koittaa tai opetetella uusia taitoja, se on mielestäni hienoa.

      Poista
  3. Komea sukkavalikoima, oot kyllä ehtiväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten patalaiska tekemään mitään muuta kuin niitä... ;D

      Poista
  4. Mä luovutin kaikki sukka- ja muutkin puikkoni pari talvea sitten sellaiselle henkilölle jolle niistä on iloakin.
    Ja viikko sitten löysin laatikosta sukkapuikkoja! Tarkoittaaks se sitä, että mä olin hukannut ne sinne :|
    Taitavat olla peruja niistä putkisukista joita tein joskus .....siihen asti kunnes meni hermot!
    Ei vaan o mun juttu, ei! Mutta mä ihailen ja käytän kovin mielelläni muiden tekemiä. Sellaisten jotka osaa. Kuten sinä :D

    ( mun tuli kuuma kun näin sun sääret! Ja ihan VAIN sen takia, että mä kokeilin sukkia yks päivä. Ei o mun juttu. Nekään! Paljain jarpain kengissä edelleen - ei toisn ihan sandaaleissa enää)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrrr, mä en kestä teitä sukattomia ihmisiä (Eve on samanlainen).
      Nyt sun kaikki talteen laitetut löytyy, kun teet muuttoa. ;D

      Poista
  5. Ihanaa lukea, että on muitakin, jotka laittavat tavaroita varmaan talteen...paikkaan, josta ne kyllä löytää...:D
    Tällä hetkellä tallessa on muumi lasipallo, joka talvissa talvisin polttelen tuikkuja ja joka roikkuu ruokailutilan ikkunalla...kesällä aina varmassa paikassa...niin , mutta missä...:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä kirjaa olen hakenut aika kauan. Tulin jo siihen tulokseen, että olen lainannut jollekulle... ;D Toivottavasti tuikkupallo löytyy!

      Poista
  6. Mikä sato. Mieletöntä.
    Mulla on kanssa yhdet kotiavaimet kadoksissa, ehkä mä menen tutkimaan meidän kenkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuota satoa tullut. Huomasin juuri, että unohdin kollaasista kahdet sukat kokonaan pois.
      Meiltä löytyy kengistä mitä ihmeellisimpiä asioita, hih.

      Poista
  7. Meilläkin on ollut yhdet autonavaimet jo pari vuotta "tallessa"... Onneksi toiset avaimet on oikeasti tallessa. Toistaiseksi. Siis ihan mahtavan värisiä sukkia! Kyllä noilla kelpaa tepastella synkimmässäkin kaamoksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyyhän ne sitten joskus, kun ovat tallessa. ;D
      Lahjaksi on suurin osa sukista menossa, mutta kai sitä itellekin jotain jää.

      Poista
  8. Iihania sukkia ja ihanat pinkit sukkikset ja popot. Ja kauniit sääret.
    Kiva blogikin vielä kaiken lisäksi.
    T. leenajapojat ( kissapojat) Satakunnasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. On sääret joskus kauniimmatkin olleet. Silloin nuorempana. :)

      Poista
  9. Upeita sukkia! Täällä on kanssa tallessa, milloin mitäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kameraa vielä haen sieltä tallesta. :)

      Poista
  10. Täydellinen värimaailma sukissasi, karkkivärejä, nam!

    Ps. Toivottavasti meili tuli perille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkivärejä juurikin. Tosin Insinööri antoi keltaisille nimen kanttarellit. Seuraavat ovat (ainakin osa) olleet sitten vähän enemmän syksyn värejä.
      Kiva, että tuli sinullekin posti perille. :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos! Väriä sitä olla pitää näin syksyn pimeydessä. :)

      Poista
  12. Gоoԁ article. ӏ wіll bе deаlіng wіth а few οf thеse iѕsues as wеll..


    my web pаge - eating for sustained earth for energy free download

    VastaaPoista
  13. When somеone writes an article he/shе
    keеρs the image of a useг in his/her brain thаt how а
    uѕeг can undeгѕtand іt.
    Thus that'ѕ why this paragraph is amazing.
    Thаnks!

    Here іs mу weblоg - social media rеstaurants (http://www.thedaytimereport.com/7958-custom-website-ideas-offers-advice-to-help-people-launch-their-website_tdt.html)

    VastaaPoista
  14. Hi there! Do you knoω if they make any ρlugins tο pгoteсt against hackeгs?
    I'm kinda pаrаnoid about losing еverything I've worked harԁ οn.
    Any tіpѕ?

    Stop by my homеpаge french datіng websites ()

    VastaaPoista
  15. Great blog! Do уou have аny suggestionѕ for
    aspiring writeгs? I'm planning to start my оωn website soon but I'm а little lost on everything.
    Would уou suggеst starting with a free platform like Wordρreѕs or go
    for а paіd option? There are so many оptionѕ out theгe that
    I'm completely confuseԁ .. Any tiρs?
    Manу thanks!

    Feel free to surf to mу website :: post free aԁѕ (http://www.myfoxchattanooga.com/global/link.asp?l=201078&GUID=25328858&Page=MediaViewer&ChannelID=6917)

    VastaaPoista
  16. Ihanan värisiä sukkia! Pirteitä värejä tähän syksyn ja sateen harmaannuttamaan aikaan pitääkin olla.
    Täällä kans`tunnustaudutaan tavaroiden tallettamiseen varmaan paikkaan. Se paikka on nimeltään jemma. Joskus tietysti töissä nolottaa, kun vasta minä äsken pistin sen talteen, mutta en muista minne. Onneksi tiimipari on samanlainen niin vuorotellen etsitään ja löydetään kätköjä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!