maanantai 9. syyskuuta 2013

Metsään meni


mutta ei tuonut mitään tullessaan. Metsä on tyhjä sienistä. Tai no niin, miten sen nyt ottaa. Kanttarelleja olen poiminut 8,5 litraa, suppilovahveroita 3,5 l ja tatteja ehkä n. 5 l. Onhan siellä siis jotain, mutta käyntikertojen ja kuljettujen kilometrien määrä suhteessa saaliiseen on surkea. Missä ovat rouskut, missä ovat suppilovahveromatot?  Hei oikeesti, vettä nyt heti!!!




Kaiken kukkaraksi törmäsin uusilla apajilla ilmeisesti hirvien makuupaikan lähelle ja jouduin IHAN KAAMEAN hirvikärpäshyökkäyksen kohteeksi. Ikäkuunapäivänä en ole moiseen parveen törmännyt, niitä oli valehtelematta satoja. Juoksin pois henkeni edestä. En mene sinne metsään enää ikinä. Kuvan metsän ei liity tapaukseen.

Iltapuhteina olen neulonut sukkia sukkasatoon.



Ensimmäisen parin tein 7veljestä vaaleanpunaisesta ja raitalanka on samaa laatua jämäkerä. Kantapään tein ristiin nostettuna, mutta muutehan nuo ovat ihan tavalliset perussukat.



Toinen pari on luonnonvalkoista Laurin villalankaa (hyvin samanlainen kuin 7v) ja raitana kirppislankapussista oleva sateenkaarilanka, mutta sen laadusta ei ole mitään tietoa, vähän se on ohuempaa kuin 7veljestä. Kirjoneuletta harjoittelin peräti kolmeen raitaan ja olen kovin ylpeä, kun se ei kiristä lainkaan.


Viimeisiä daalian kukkia otin maljakkoon.

Viikonloppu meni muuten maalla upeaa tähtitaivasta tiiraillessa. Tähdenlentoja oli ihan mielettömän paljon.


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!


6 kommenttia:

  1. Joku hullu tuulihousuissaan!! Kääk.

    VastaaPoista
  2. Nättiä on tullut neulottua. :)

    VastaaPoista
  3. Sulosia sukkia! Mie niin kaipaan virkattavaa mutta kun muistan lankakaupan aina illalla yhdeksältä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkaa pukkaa taas kerran. :) Mä päätin käyttää vain olemassa olevia varastoja, enkä osta yhtään. (tai melekin en osta yhtään, prismassa oli tarjouksessa ja kirpparilta löytyi sopiva pussi ja, ja, ja... en ole vakuuttava edes itselleni) :O

      Poista

Kiitos kommentistasi!