maanantai 15. heinäkuuta 2013

Tunnelmia terassilta


Lomalla ollaan vielä. Onneksi.

Olin unohtanut pankkitunnukseni (olleet samat yli 15 vuotta) ja piti hakea uudet. Sitä kutsuisin jo oikeaksi irtiotoksi arjesta. Suurin osa ajastani on mennyt terassin vartioimiseen, siellä kukkien kasteluun ja nyppimiseen. Suuria ja tärkeitä asioita.

Toisen puolen ajastani olen edelleen leikannut matonkuteita ja virkannut niistä mattoja. Suurta ja tärkeää sekin. Tuntuu, että akut alkaa olla jo ihan kohta latautuneet.

Tästä mitääntekemättömästä elosta on vaikeaa keksiä aihetta kirjoitukseen. En keksi, joten nauttikaa tekin samasta terassista minun kanssani.











5 kommenttia:

  1. Kuvat puhuivat puolestaan.....:)
    Minulla on muutaman kerran käynyt kaupan kassalla, että en millään ole saanut mieleeni tunnuslukua....kun kassa on "vetänyt" kortin jotekin ?? Olen samassa mistanut luvunkin...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä ne unohdukset ovat olleet minullekin hetkellisiä, mutta tällä kertaa meni ihan vintti tyhjäksi. ;)

      Poista
  2. Ooh, kyllä tuosta terassista kelpaa nauttia. Olisin tosin voinut katsoa mattokuviakin ;) Lainasin Virkkuri -kirjan ja olen ihan poltteessa, pakko alkaa koettaan!!

    VastaaPoista
  3. No juu. Saanks mäkin tulla lomalle teille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule ihmeessä, paitsi että tänään kylmeni. Ei pysty enää terassilla, näpit ja varpaat jäätyy. :O

      Poista

Kiitos kommentistasi!