sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ei edes elokuvissa


...käy koskaan niin. Se on liian uskomatonta. Olen vieläkin ihan pöllämystynyt ja en usko sitä todeksi. Jos joku toinen kirjoittaisi blogissaan asiasta, niin en uskoisi kirjoittajaa.


Tein elämäni LÖYDÖN kirpparilta.




Eipä näytä kummoiselta löydöltä, mutta P. Sidorowin Suomalainen Kalustokauppa on kirjoittanut kuitin isäni isoisälle yli sata vuotta sitten. Vielä kummallisemmaksi asian tekee se, että olimme yhdessä Even kanssa. Se taas tarkoittaa sitä, että 4. polven ja 5. polven jälkeläiset yhdessä löysivät esi-isänsä käsissään pitämänsä asiakirjan. 
Sen hinta oli 80 senttiä.




Kuitti on päivätty 22/11 1907  ja toinen päiväys on Toukokuun 22 päivä 1907.

Isäni isoisä F.V. Rintala oli eläessään kalustepuuseppä, joka teki vähän "hienostuneempia" huonekaluja. Meillä on kotona valokuva hänen tekemästään kaluste-setistä. Kaikki ne olivat valkoiseksi maalattuja, ei siis talonpoikaistyylisiä tai -värisiä huonekaluja.




Ihan vielä minulle ei ole selvinnyt kuitista, että onko F.V. saanut vai maksanut 150,-. Veikkaukseni on, että hän on myynyt tekemiään huonekaluja ja saanut siitä rahaa.




Oikealla pystyssä näkyy F.V.:n omakätinen allekirjoitus. Kumpikin meistä tunnisti käsialan, se on samanlainen kun perintökirjoissa Even kirjahyllyssä.

Voitteko käsittää, miltä meistä molemmista tuntui? Eve meni kanalihalle ja multa lähti tunto käsistä. Miten tuo asiakirja voi päätyä lähikirpparille ja miten voi kaksi sukulaista yhdessä löytää sen? En tajua sitä ihan oikeasti vieläkään. Ei edes elokuvissä käy koskaan niin, koska on liian uskomatonta.


Olen sanaton.

22 kommenttia:

  1. Universumin ympyrät ovat tutkimattomat ! Luulen, että onnenne jatkuu....

    VastaaPoista
  2. "Mitäs me ny oikein täältä haetaan?"

    Ei käynyt ihan mielessä tällainen. :D

    Oli kyllä muutenkin mahtava reissu. Teki sielulle hyvää, ilman niitä löytöjäkin. Pus!

    VastaaPoista
  3. Uskomatonta... Mikään mun löytö ei pärjää tän rinnalla. Te senkin murmelit, onnea teille!

    VastaaPoista
  4. Ohhoh! Ompas v a i k u t t a v a a .

    VastaaPoista
  5. Johdatusta ♥ isoisoisä halusi, että kun paperi on liikenteessä, se tulee sukuun ♥

    *mä niin uskon*

    VastaaPoista
  6. Sanattomaks vetää,tai melkein ainakin, itselläkin nous niska-ja käsivarsikarvat pystyyn...Tästä voi jo varmasti sanoa että just once in the lifetime,edes serkunkumminkaiman entiselle luokkakaverille en ole näin kuullut käyneen ja jonkun sortin urbaanilegendana varmaan pitäisin jos ei tossa olis mustaa valkoisella,vai onks toi sinistä valkoisella:D
    Vilpittömästi olen iloinen löydöstäsi,jokaisen kirppistelijän mielestä varmasti THE (ziljoona potenssiin ziljoona) LÖYTÖ♥
    (eikä sattunu ees aprillipäivänä tämä:O)

    VastaaPoista
  7. Olen joskus ajatellut, että miltähän tuntuisi löytää kirpparilta jotain menneille sukupolville kuuluvaa, mutta en tosiaankaan ole kuvitellut, että niin voisi ihan oikeasti käydä! Voi elämä, mikä löytö - näin se vaan oli tarkoitettu!

    VastaaPoista
  8. Vau, mikä löytö. Onneksi olkoon, todella hieno juttu!

    VastaaPoista
  9. Kylmät väreet meni! Tämä on löytöjen löytö! :)

    VastaaPoista
  10. Voi mahtavaa!! Miten huomasittekaan tuon aarteen! En ole kyllä ennen kuullut moisesta onnesta :).

    VastaaPoista
  11. Voi hyvät hyssykät! :D
    Jotai iha käsittämättömän upeeta miten tuo pieni paperilappunen on osunu tein käsiin! Ajatella miten helposti siitä ois voinu vaa kävellä ohi kiinnittämättä mitää huomioo tuoho. Ihan huippu-upee juttu! Mitä meinaatte tehdä tuolle, laitatteko joihinki kehyksiin seinälle tai johki kansioon tai jotai? Vai ootteko ees vielä mitää pystyny suunnittelee sellasta, varmaa menee viel jonku aikaa iha pelkkää ihmettelyyn!?! :)

    VastaaPoista
  12. Henkeäsalpaava sattumus! Lievästä karmivuudestaan huolimatta onnellinen ja kohtalonomainen - johdatusta?? :o)

    VastaaPoista
  13. Hmmm.... käpistelin samaa kuittia ja mietin että ompas ihanan vanha, mutta joku rintsessan juttujuttu kiinnitti huomioni muualle ja jätin kuitin pöydälle. Hyvä että löysitte minä en sillä olisi mitään tehnyt mutta ihastelin sen vanhuutta. =) Mieletön tsäkä.

    Kommentoin tännekkin kun laitoin tölliinkin. =)

    VastaaPoista
  14. Miten ihmeessä te oikein löysitte tuon! Lappunen löysi tiensä kotiin ♥

    VastaaPoista
  15. Ottakaa yhteyttä kirpulle ja pyytäkää pöytämyyjän tiedot, kysykää miten kuitti on hänelle kulkenut :)

    VastaaPoista
  16. Sykähdyttävä hetki varmasti! Viesti aikojen takaa. Kohtalonjohdatusta tai jotain. Onnittelut upeasta löydöstä!!!

    VastaaPoista
  17. Hui kun mahtava juttu! =) Selvittäkää ihmeessä, kuka sitä siellä myi ja miten se on aikanaan hänelle päätynyt! =)

    VastaaPoista
  18. Käy kurkkaamassa blogissani, siellä on pala aurinkoa. :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!