Maanisuuden rajoilla

Olen aina ollut hyvin tietoinen oman luonteeni maanisesta taipumuksesta. Varsinkin nuorempana elämässä oli paljon suunnatonta autuutta tai tuohtumusta, vimmaista tekemistä tai tekemättömyyttä, elämä oli joskus aika vakavaa. Onneksi olen iän myötä vähän laantunut. Olisi ehkä hyvä laantua vielä lisääkin. Vauhkoaminen ja vatvominen vie suunnattomasti energiaa. Toisaalta taas voisi jäädä kokematta ne ainutlaatuiset flow-ilmiöt, joista nautin suunnattomasti.

Kuva etupihaltamme, kuvan puu ei liity tapaukseen millään tavalla.

Suuresti ihailemani Stephen Fry sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja hän ei halua siihen lääkitystä, koska pelkää, että silloin jää elämän hienot hetket kokematta oikealla tavalla. (Jos teiltä on jäänyt katsomatta sarjat Ennenkuin ne häviävät tai Peter Kingdom, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan.) Olen samaa mieltä idolini kanssa, olisi kamalaa jos mikään ei tuntuisi milloinkaan ihmeelliseltä tai muistamisen arvoiselta.

Jaa, että miten se maanisuus sitten jokapäiväisessä elämässä näkyy?

• Siivoan harvoin, mutta kun sen teen niin kaikki kliseet hammasharjoista ja vessan kaakeleiden saumoista pitää paikkaansa. (ja sellanen jokapäiväinen siistiminen ja järjestely ei mielestäni ole siivoamista...)
• Jos uppoudun lukemaan, niin silloin luen. Viimeisin maaninen lukukokemus oli fantasiakirjasta, jossa oli noin 1000 sivua. Aloitin aamulla sängyssä, siirryin alakertaan nojatuolille ja istuin siinä niin kauan paikoillaan, että kun yritin nousta, en päässyt ylös. Toinen käsi ja jalat olivat niin puuduksissa, että kyennyt liikkumaan. Kirja oli luettu sen päivän aikana. (Minulla on aina 3-4 kirjaa kesken)
• Olen silitys/mankelifriikki, se kertoo jo kaiken.
• Harrastukset vie aina mennessään. Jos neulon, niin sukkia tulee putkeen noin 20 paria. Nyt olisi meneillään ompeluvimma, mutta ärsyttää levittää ompelukamat ruokapöydälle. Joulukalenterin aikaan oli jo kuukauden kaaos ja en halua sitä taas uudelleen.
• Kaikkia tarvikkeita pitää olla aina riittävästi. Meillä on makaronia vaikka sota syttyisi. Kirjat ei mahdu enää mihinkään. Järjestelin kertyneet nauhat ja pitsit, siinä meni kolme tuntia enkä edes saanut kaikkia järjestettyä (säilytyslaatikot loppui kesken).

Siinä niitä muutamia. Olen varovasti yrittänyt herätellä nukkuvaa nukkekoti-innostustani. Voi olla, että nukkuvan karhun pitäisi saada olla rauhassa. Voittaako järki vai vimma? Jään odottelemaan vastausta.

Ihanaa viikoloppua kaikille, olkaa vimmasia tai rauhallisia. Minä täällä mietin vielä kumpaa haluan.