sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Vanhanaikaiset paperimassamunat



Löysin kirpparilta Eva-Marie Wilken kirjan Lahjoja rakkaudella. Siihen oli kerätty kaikki ne tuunaus- ja askertelujutut, joita olen pitänyt to-do-listalla. Kauniiden kuvien inspiroimana päätin, että NYT on aika tehdä ne suunnitellut asiat. Mikäs sen helpompaa, kun mennä kirjaa läpi sivu kerrallaan ja tehdä vaan.




Kaksi paperimunaa ostin, mutta kaikki muut tarvikkeet ovat omasta takaa.




Maalasin ensin kirjavat massamunat askartelumaalilla ja päällystin munat kuivumisen jälkeen decoupage-liimalakalla. Näihin käytin mattalakkaa, pidän siitä enemmän kuin kiiltäväpintaisesta lakasta.




Päällystämiseen käytin lautasliinoja. Etualalla olevaan revin servetin paloiksi ja laitoin paloja sikinsokin. Rusetilliseen laitoin vain yhden kerroksen suorana, siis "suorana" niin kuin vaan voi kaarevan pinnan päälle laittaa.




Koristelin munat paljettinauhalla ja rik-rak-nauhalla. Napit on Tilda-sarjan haaraniittejä. Näitä kyllä olisi tehnyt enemmänkin, oli tosi mukavaa ja rentouttavaa näpräämistä.




Pikkuaskartelu oli mukavaa vaihtelua kun muuten viikonloppu meni panelien pintakäsittelyssä. Vedin valkoista saunasupia 170 metriä laudan pintaan. Valkoista saunaa pukkaa, ei voi mitään. :)


Kirjoituksen otsikko on suoraan kirjasta (sivu 17) ja suunnitelmissa on laittaa jokaisen kirjasta tehdyn jutun otsikoksi juurikin tuo kirjan otsikko. En kuvaa kirjan sivuja, koska en ole ihan varma, että miten nuo tekijänoikeudet asian kanssa menee. Oletan, että muutama kuva kirjasta on ihan ok, mutta jos kuvaan kaikki ja laitan tänne blogiin, niin siitä voi tulla sanomista. Tietääkö joku tarkemmin, että miten ne tekijänoikeudet tällaisessa tapauksessa menee?




Pikku-atsalea alkaa olla kukintansa loppupuolella, mutta ihanan herkkä ja kaunis se vielä on. Oikea hempukka.

Nauttikaa ihananasta auringonpaisteesta! Hetken jo luulin, että aurinko on mennyt hukan teille ihan kokonaan.


17 kommenttia:

  1. Oi, ihania juttuja tulossa :)
    Kuittaa sen ettei tullut joulukalenteria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän oli mielessä pääsiäiskalenteri, mutta ei ihan 24 eikä joka päivä. :) Muutamia nyt ainakin.

      Poista
  2. Kauniita pääsiäismunia ja niin hyvän värisiäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekarus, väristä tykkään minäkin. :)

      Poista
  3. Kauniit munat, ja samoin tuo hempukka :) Lisäjuttuja odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hempukka on oikea kaunotar. En tiedä, että miksi muhun edelleen vatoaa v.pun ja v.vihreä yhdessä. Taitaa olla jo niin last season, mutta ei haittaa mua. :)

      Poista
  4. Tekijänoikeus on, noh, tekijällä, myös kirjojen osalta. Tekijänoikeus on kaikella mikä on "omanlaistaan". Ideoita ja tietoja (kuten ohje munan tekemiseen) voi käyttää ja jakaakin, mutta esim. kuvat eivät useimmiten ole tekijänoikeusvapaita. Joskushan kirjoissa tms. painotuotteissa erikseen mainitaan, ettei sitä saa luvatta kopioida jne., näin on, jos tekijä niin haluaa. Tuskinpa kirjan tekijä, joka ei ole moista lausetta halunnut teokseensa, verisesti pahastuu, jos hänen teostaan lainataan - kunhan mainitaan, mistä kuva, teksti tms. on lähtöisin. Sama "ilmoitusvelvollisuus" lähteestähän koskee myös kaikkea netistä lainattavaa materiaalia, lähde on aina ilmoitettava - ei riitä maininta " lainattu jostain netistä".
    Taitaa tekijänoikeudet olla aika lujilla tämän päivän maailmassa :)
    Siinä nyt ehkä noin pääpiirteissään tekijänoikeudesta, asia on aika monimutkainen :)
    Kivoja muneja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siis ollut oikeilla linjoilla asiaa miettiessäni. Käsityöohjeiden kanssa on aina vähän ongelmallista. Wilke ei todellakaan ole ainut tai ensimmäinen, joka neuvoo kirjassa/lehdessä tai jossain muussa julkaisussa decoupagen käyttöä pääsiäismuniin. Kuten jo tekstissäkin sanoin, niin lähes kaikki kirjan ohjeet ovat jo olleet tekolistallani. Eli siis yksikään ohje ei ollut minulle ennestään outo, vaikka näin kirjan ekan kerran viime viikolla.

      Tuo valokuvien julkaisukin on melkein veteen piirretty viiva. Lähes jokainen käsityökirja (suomalainen ja uusi) antaa julkaista 1-2 ohjetta kirjasta esim. käsityölehteen. Niissä tapauksissa on aina lehteen merkitty kuvan ottaja ja ohjeen tekijä, jotka ovat kirjasta. Luulisin, että myös kirjantekijät pitävät hyvänä asiana myös blogeissa julkaistuja "tiisereitä" ja juurikin niin, että lainaukset ovat oikein ja kohdillaan.

      Kovasti myös keskustellaan esim. myyjäisissä myytävistä sukista ja lapasista. Mikä on perinnemalli, jota saa tehdä myyntiin ja mikä taas tekijänoikeuslain mukainen tuotesuojattu malli? Ihmiset kyllä kylmän viileästi myyvät toislta "varastettuja" malleja ajattelematta lainkaan, että ohje on mallisuojattu juurikin myyntitarkoitukseen kiellettynä. Esim. "siililapaset" ovat hyvä esimerkki tästä. Tekijä voitti (tai sijoittui?) suuren käsityölehden kilpailussa ja siitä lähtien kysisiä lapasia on ollut vuosi toisensa jälkeen myynnissä.

      Itsetehtyjen muumipipareiden myyjäismyyntihän kiellettiin juuri tällä perusteella, että hahmo on mallisuojattu.
      Tulipas pitkät jorinat, huh. :)

      Poista
    2. Tuote(malli)suoja onkin sitten jo ihan eri juttu kuin tekijänoikeus. Tuotesuojan joutuu erikseen hakemaan PRH:lta, tekijänoikeus puolestaan muodostuu itsekseen.
      Oli pakko oikein kuukkeloida tuota käsityöjuttua, koska se tuntuu niin epäselvältä...
      Tässä hyvä linkki asiasta: http://www.opettajantekijanoikeus.fi/2011/11/kasitoiden-mallisuojat-ja-tekijanoikeudet/

      Poista
    3. Olipas hyvä linkki, kiitos Tiina!
      Olen monasti miettinyt sitä, että esim. jotkut käsityötarvikkeiden myyjätahot julkaisevat ohjeita netissä vapaasti yksityiskäyttöön. Se on hyvä asia meille tekijöille ja myös tarvikkeiden myyjille. Edistää myyntiä tietty ja jos ohje julkaistaan vaikka lehdessä, niin sehän on yrittäjälle mainosta. Mainintana on usein ohjeessa, että mallin kaupallinen valmistus on kielletty. Mihin vedetään raja kaupalliseen? Saanko tehdä yhden, kolme vai kymmenen paria ja myydä niitä koulun myyjäisissä? Mielestäni en, koska kyse on kaupallisesta toiminnasta. Vaikka se olisi pienimuotoista, niin silti.

      Kirjoituksesta (linkissä) sain sen käsityksen, että valokuvia ei saa julkaista, mutta ohjeen saisi. Koska siis kyse ei ole mallisuojatuista tuotoksista.. Hmm, mielenkiintoisia juttuja.

      Poista
  5. Kauniita askartelua ..jään malttamattomana odottamaan seuraavistakin aikaansaannoksista kuvia ;) Ja se valkoinen sauna!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Niitä odottelen minäkin, sekä askarteluja, että saunaa. :)

      Poista
  6. Hei, mä jo ihmettelin, etteikä kukaan ota kantaa valkoiseen saunaan, mutta onneksi aNNa pelasti. Nyt kun on niin muotia mustat saunat, on kovin virkistävää kuulla jonkin olevan niin innovatiivinen, että tekeekin valkoisen saunan. Huippua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarjah! Valkoisuuteen on syy. Ei se, että ihannoisin valkoista kotia, vaan se, että meillä on jo tumma (nokimusta) ja tunnelmallinen sauna maalla.

      Rivarin kellarisauna taas on ikkunaton, matala ja pieni. En olisi kestänyt, että se olisi vielä kaiken lisäksi pimeä. :) Lattia ja kiukaan taakse tulevat laatat ovat tumman harmaata/lähes mustaa ja lauteet lämpökäsiteltyä haapaa. Seinat, kiuas ja kiuaskivet ovat valkoiset. (kunhan vaan joku saa ne kaikki paikoilleen ja valmiiksi, heh)

      Poista
  7. Oi miten ihanoita munia olet askaroinut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!