tiistai 28. kesäkuuta 2011

Vastatuulen laiva

Seuraavaksi lukemani kirja kuuluu siihen kassilliseen teoksia, jotka ostin jo talvella kirpparilta pilkkahintaan. Muistaakseni kokonainen paperikassillinen kirjoja maksoi alle 20 euroa. Ostamani kirjat valikoin tarkoituksellisesti sellaisia, joista minulla ei ole aikaisempaa kokemuspohjaa. Monta mielenkiintoista kirjailijaa, joista olen kuullut tai lukenut jostain.

Yksi näistä on Jaan Kross. En ole aikaisemmin lukenut Krossin tuotantoa ja en etukäteen tiennyt, mitä odottaa kirjalta. Ilmeisesti valitsemani kirjan tyylilaji on Krossille tyypillinen. Takakannessa sanotaan …rinnan faktaa ja fiktiota kuten Krossin romaaneissa aina…

Kirja kertoo Bernhard Schmidtistä, virolaisesta maailmankuulusta keksijästä ja kaukoputkien peilien hiojasta ja optiikan kehittäjästä. 




Jaan Kross
Vastatuulen laiva


Ote tekijän esipuheesta:
Niinpä siis, kirja jonka olette avannut, ei ole Bernhard Schmidtin elämäkerta tieteellisessä eikä kansantajuisessa mielessä. Jos venyttää romaaninmuotoisen elämäkerran käsitettä vahvasti romaanin suuntaan, tätä kirjaa voisi ehkä kuvata elämänkertaromaaniksi. Mutta kirja on tekijänsä mielestä kuitenkin ennen kaikkea romaani. Mikä merkitsee lähinnä sitä, että historialliset ja sepitteelliset seikat ovat kirjan kansissa tasavertaisessa asemassa.

Ensimmäiset sata sivua oli mielestäni kovin päällekäyviä ja jollain tapaa hengästyttäviä. Kertomus alkaa Schmidtin kertojaäänellä, mutta se on poukkoilevaa, hajanaista ja tiedon määrä eri asioista, ihmisistä ja paikoista on valtava.  BS:stä saa ihmisenä sellaisen kuvan, että hän on ylimielinen, itsekeskeinen ja varma omasta neroudestaan. Toisaalta taas hän äärimmäisen epävarma ja epäilee omia kykyjään. Hän on ristiriitaisuuksia täynnä, välillä häpeilee fyysistä vajavaisuuttaan ja välillä hän on äärimmäisen ylpeä, ettei ole antanut sen vaikuttaa elämäänsä kuin positiivisella tavalla. Toisinaan hän kaipaa fyysistä läheisyyttä kumppanin kanssa ja välillä taas käyttää prostituoitujen palveluksia ilman henkisiä vaatimuksia tai painolasteja. Ehkäpä Kross tällä tavalla kertoo BS:n neroudesta tai yleensä nerouden vaikutuksesta ihmiseen.

Toinen luku on kirjailijan kertoja minä, joka haastattelee BS:n aikalaisia (sama toistuu kirjassa myöhemminkin erillisinä lukuina). Tässä luvussa vahvistuu entisestään päähenkilön vastenmielisyys. Toisaalta kirjailija minä yrittää inttää, että kyseessähän oli nero ja antaa samalla ymmärtää, että nerojen ei odotetakkaan olevan inhimillisiä ihmisiä.

Alkupuolisko kirjasta oli minulle raskasta luettavaa. Olisin kovasti halunnut pitää kirjasta tai olisin toivonut, että voisin samaistua kirjan johonkin henkilöön. Kirjoitustyyli oli minulle liian päälle käyvää ja jollakin tasolla olin lähes kokoajan ärsyyntynyt. Kirja ei etene kronologisessa järjestyksessä ja minulla oli vaikeuksia hahmottaa, että mitä aikaa kussakin kohdassa eletään, kenestä puhutaan ja mitä tapahtuu. Viiveellä nämä kaikki seikat avautuivat, mutta lukemisen nautinto oli jo ehtynyt siinä vaiheessa. Kirjaa eteenpäin lukiessa, ymmärsin, että miksi kirjailija on näin toiminut, mutta mielestäni se ei ollut hyvä ratkaisu.

Kross rakentaa romaanissaan päähenkilön mielestäni ulkopuoliseksi lähes kaikkiin tapahtumiin, vaikka hän on läsnä jokaisessa kohdassa kertomusta. Onko se tyylikeino korostaa BS:n yksinäisyyttä tai ulkopuolisuutta maailmassa vai Krossin tapa kirjoittaa?

BS on juuri saanut valmiiksi mullistavimman keksinnön teleskooppien alalla ja keskustelee siitä esimiehensä ja kollegansa kanssa:

”Onko tämä nyt tehty sillä teidän lasillanne? Te siis toteutitte sen? Sen mistä kerroitte Andamaanienmerellä myrskyn tauottua…?”
Nyökkäsin.
”Tiedättekö itse mitä tämä merkitsee…?” Schorr kysyi.
Nyökkäsin.
Baade sanoi: ”Se merkitsee sitä, että herra Schmidtin teleskooppi laajentaa visuaalisesti tutkittavaa avaruutta – noh – kuinka paljon?”
Kohautin olkapäitäni. Olisiko minun pitänyt tietää, kuinka paljon? Kun on kaikkiaankin suurta yksinkertaistamista verrata tätä laajentumista joihinkin yleistäviin lukuihin. Tietoisesti yksinkertaistaen sen voi tietysti tehdä. Mutta ilmaiskoot he sen, koska minä olen sen keksinyt.

En tuntenut kirjan alussa empatian tunteita, kunnioitusta tai ymmärrystä päähenkilöön lainkaan. Olisiko sitten pitänyt? Kertooko tunnelmani kirjaa kohtaan enemmän minusta lukijana kuin kirjasta?

Lähimpänä inhimillistä ihmistä päähenkilö on silloin, kun joutuu palaamaan Viron Naissaareen äitinsä ja isäpuolensa kotiin Saksasta rahattomana ja ei mielestään arvostettuna. Kuvaukset perheestä ja äidistä varsinkin, ovat lähes lempeitä ja hyvin inhimillisiä. Myöhemmin kirjassa selviääkin, että BS:n ja äidin välinen suhde oli erityisen lämmin ja läheinen.

Loppua kohti kirjan luettavuus paranee, ehkä opin ”lukemaan” kirjaa oikein tai olin jo muodostanut jonkinlaisen käsityksen BS:stä ja hänen luonteestaan ja maailmastaan ja siten kirjan luettavuus parani.
Historialliset kohdat ja pieni knoppitieto eri asioista ilahduttivat kovasti. En aiemmin tiennyt, että miten revontulet saavat värinsä:

”Muistan, että puhuimme revontulista. Hän aavisti niiden fysikaalisoptisen olemuksen. Vaikka ei ollutkaan koskaan nähnyt niitä. Minä olin nähnyt niitä lapsuuteni Naissaaressa, luullakseni joka luojan vuosi. ----- Mutta minusta tuntuu, kuin kaikki lapsuuteni syys- ja talvitaivaat olisivat täynnä juuri siellä nähtyjä revontulia: sinisten miekkojen outoa äänetöntä välkettä mustanpuhuvan männikön ja pimeän meren yllä Virbun päästä pohjoiseen taivaanrantaan. Tai hopeisten urkupillien liikkumattomia rivejä yli koillisen taivaan ----- Kerroin Johannalle näistä uruista ja miekkailuista ja samalla auringon hiukkasista, jotka saavat ilmakehän atomit sadan tai viidensadan kilometrin korkeudessa loistamaan – hapen vihreänä ja punaisena, typen sinisenä ja violettina.”

Periaatteessa pidän Krossin kirjoittamisen tyylistä, sen runsaudesta ja kuvailevaisuudesta. Yksittäiset lauseet silloin tällöin ovat erityisen nautittavia:

Hän kulkee hyvin laihan vanhan naisen paperinkevyin askelin edellä ja minä seuraan perässä.

En voi sanoa, että kirjaa olisi ollut helppo lukea. Ehkä olisin kaivannut loman aloitusviikolle jotain kepeämpää? Ehkä luin kirjan väärään aikaan? Muutamissa kohdissa tuskastuin melko paljon. Kirjailija käyttää 2½ sivua kuvaukseen BS:n irrationaalisen ja sekavan unen kuvaukseen. Vaikka kuinka yritin, niin en osannut yhdistää sitä mitenkään kirjan tapahtumiin tai, että sillä olisi ollut jotain merkitystä kirjalle tai päähenkilölle. Jos unen kuvauksella oli tarkoitus kuvata nerouden ja hulluuden rajapintaa, niin se ei ollut onnistunut ratkaisu. Näen itse tavattoman usein sekavia ja irrationaalisia unia ja en mielestäni ole nero tai hullu, enkä edes niiden välimaastossa.

Kirjan loppuosa on selkeästi parempi ja loppupuolella myös kykenin tuntemaan jonkinlaista säälinsekaista kunnioitusta päähenkilöön. Loppupuolella on myös enemmän vuosilukuja ja kirja on selkeämmin sidottu historiallisiin tapahtumiin, joista on apua ajan hahmottamisessa. Kirja etenee enemmän kronologisesti ja poukkoilee huomattavasti vähemmän. Mielestäni olisi ollut kirjan sisällölle ja loppuratkaisulle luontevampaa kirjoittaa kirja toisin päin, helpompaa alkuun ja sekaisempaa loppuun.
Loppuratkaisu on juuri sellainen, mihin kirjoittaja tähtää lähes koko kirjan ajan ja vielä viimeisenä huipennuksena hän saa vahvistuksen omalle arviolleen päähenkilöstä. Nero, joka sai kunnioitusta vain vähän elinaikanaan, mutta kuolemansa jälkeen yksimielisesti kaikilta tahoilta.

Loppujen lopuksi kuitenkin olin aika tyytyväinen kirjaan ja sen lukemiseen. En kuitenkaan voi väittää, että lukisin sen joskus uudestaan ja lukemisen nautintoa koin vain välähdyksittäin ja harvakseltaan.

Tällä erää lukeminen jää seuraavien päivien aikana vähäisemmäksi, muutama ulkoprojekti odottaa tekijäänsä. :D

Nauttikaahan helteestä, jos sitä teille tarjoillaan!




4 kommenttia:

  1. Sinnikäs lukija olet,mulla on tapana hypätä tylsät kohdat yli tai lopettaa lukeminen kokonaan,jos ärsyttää tai huomaa sivun lopussa,ettei tajunnut tekstistä mitään;)Sulla on luetun ymmärtäminen hyvin hanskassa,kun näin tarkasti pystyt kirjan "ruotimaan", virtuaalisesti nostan sulle hattua,ei onnistuis minulta!Aurinkoisia ulkoprojekteja sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvän löydön olet tehnyt, jos kassillisen kirjoja sait 20llä.

    Itse valitsen mieluiten kirjoja, joissa aihepiiri koskettaa tai kiinnostaa. Kirjailijoista en niin välitä, siis tarkoitan, että kaikki käy :)

    VastaaPoista
  3. Kirsi: Kiitos! Olen yleensä helposti luovuttava liian hankalien kirjojen kanssa, mutta jotenkin tuli tunne, että minun pitää "selättää" tämä kirja. :D
    Pystyin analysoimaan, koska kirjoitin muistiin kokemuksiani koko ajan kirjan edetessä. Lopetuksen jälkeen en olisi varmasti pystynyt siihen. Analysointi on muutenkin helmasyntini, varsin usein varsin liikaa.

    Miukuli: olin ihan innoissani löydöistä talvella. Yleensä valitsen myös kirjat kuin sinäkin, kiinnostavan sisällön perusteella tai siten, että tiedän kirjailijan ennestään. Tällä kertaa kuitenkin haastoin itseni ja yritin valita kirjoja mukavuusalueeni ulkopuolelta. Vastatuulen laivan olisin toki muutenkin voinut valita (lähihistoria ja elämänkerta), mutta olikin valintaperusteena kirjailija, johon halusin tutustua. :)

    VastaaPoista
  4. Omasta "lukemattomien kirjojen hyllystä" löytyy pari Jaan Krossia odottelemassa. Epäilen niiden vaativan "sopivaa virettä", enkä sellaiseen ole vielä virittäytynyt.
    *
    Unikonsiemenistä... Laitatko vähän vinkkiä milloin ja miten, olen ihan tumpelo siemennysasioissa! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!