Metsään meni

mutta ei tuonut mitään tullessaan. Metsä on tyhjä sienistä. Tai no niin, miten sen nyt ottaa. Kanttarelleja olen poiminut 8,5 litraa, suppilovahveroita 3,5 l ja tatteja ehkä n. 5 l. Onhan siellä siis jotain, mutta käyntikertojen ja kuljettujen kilometrien määrä suhteessa saaliiseen on surkea. Missä ovat rouskut, missä ovat suppilovahveromatot?  Hei oikeesti, vettä nyt heti!!!

Kaiken kukkaraksi törmäsin uusilla apajilla ilmeisesti hirvien makuupaikan lähelle ja jouduin IHAN KAAMEAN hirvikärpäshyökkäyksen kohteeksi. Ikäkuunapäivänä en ole moiseen parveen törmännyt, niitä oli valehtelematta satoja. Juoksin pois henkeni edestä. En mene sinne metsään enää ikinä. Kuvan metsän ei liity tapaukseen.

Iltapuhteina olen neulonut sukkia sukkasatoon.

Ensimmäisen parin tein 7veljestä vaaleanpunaisesta ja raitalanka on samaa laatua jämäkerä. Kantapään tein ristiin nostettuna, mutta muutehan nuo ovat ihan tavalliset perussukat.

Toinen pari on luonnonvalkoista Laurin villalankaa (hyvin samanlainen kuin 7v) ja raitana kirppislankapussista oleva sateenkaarilanka, mutta sen laadusta ei ole mitään tietoa, vähän se on ohuempaa kuin 7veljestä. Kirjoneuletta harjoittelin peräti kolmeen raitaan ja olen kovin ylpeä, kun se ei kiristä lainkaan.

Viimeisiä daalian kukkia otin maljakkoon.

Viikonloppu meni muuten maalla upeaa tähtitaivasta tiiraillessa. Tähdenlentoja oli ihan mielettömän paljon.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Kerta kiellon päälle

Vielä yksi virkattu matto, koittakaa kestää. Purin aiemmin tekemäni pienen Paula maton ja tein suuren Paulan sen sijaan. Tai oikeammin tein niin, että jatkoin puolivalmista isoa pienestä puretulla kuteella. Kyse oli siis tilaustyöstä ja arvelin alun perin, että pieni olisi ehkä liian pieni paikkaansa. Aloitin vaihtoehdoksi isoa, mutta kude loppui puolessa välissä kesken.

Koko oli nyt passeli, halkaisija on noin 105 cm. Täytyy kyllä sanoa, että kude parasta, mitä olen ikinä virkannut. Kerroin jo aiemmin, että se tekokuitua, ihan ehtaa pollyesteria. Näyttää juuri siltä, että se kankaana voisi olla valmiin päiväpeiton nurjalla puolella. Vähän niinkuin tylliä, mutta pehmeää ja liukasta. Ihan unelmaa virkata isoa mattoa.

Koukku luisti ja homma eteni. En varmaan ole ikinä virkannut yhtään mattoa näin nopsaan kuin nämä kaksi. Tosin se toinen meni purkuun, mutta kuitenkin. :)

Virkkausjälkikin on upean tasaista, vaikka kuteen paksuus vaihteli suuresti. Pahimmissa paikoissa jouduin kaventamaan ja tai leikkaamaan välistä pois ohiuta paikkoja.

Anonyymi kysyi minulta aiemmassa virkkauspostauksessa juurikin Paula maton tekemisestä, että kerroksen lopussa piilosilmukkaa tehdessä hänelle tulee reikiä mattoon ja että mistä se mahtaisi johtua. En oikein osaa antaa suoraa vastausta, minulle ei niin ole käynyt. Jos katsot kahdesta ylemmästä kuvasta, niin näet kerroksen vaihtumiskohdan hyvin. Se kyllä näkyy, mutta ei häiritsevästi.

Luulisin, että sinun pitää tarkistaa kuteen ja koukun koko. Mattoa virkatessa kude saa olla "ylisuurta" suhteessa koukun kokoon. Sen pitää olla niin suurta, että normaalia virkkausasentoa "koukku pystyssä" ei pysty pitämään. Koukkua pidetää kuten veistä ja haarukkaa syödessä, eli siis koukun pää on kämmenen sisällä. Villi veikkaukseni on, että käyttämäsi kude olisi liian ohutta. Toisaalta se voi johtua myös käsialan löysyydestä. Sorry, etten voi auttaa paremmin. Kertokaa te muut lukijat kommenteissa, jos vaikka osaisitte auttaa asiassa.

No, matot oli nyt tältä erää siinä, mutta viikonloppuiltaisin olen maalla ollessa jatkanut virkkausta silloin tällöin vanhasta muistista. Pari koria tein ylijääneistä kuteista aikani kuluksi.

Turkoosinsinisiä jäi kudonta ja virkkausprojekteista keväällä yli ja tuumailin, että joskus valmistuvaan pesuhuone- kodinhoitohuone hässäkkään näitä koreja voisi vaikka käyttää.

Tämä trikookude oli erityisen jämäkkää ja siitä oli hyvä virkata tarpeeksi tönkköjä koreja. Ne ei lerpota mihinkään, vaan ovat jämäkästi mallissaan.

Jos ei mahdu tai sovi kaupunkirivariin, niin maalle ne käy aina. siellä kun sitä sinistä riittää...

Virkkaukset vaihtuu nyt hetkeksi neulepuikkoihin, sillä ilmoittauduin taas kerran sukkasatoon. Saas nähdä kuinka ämmän käy, saanko yhtään paria valmiiksi vai en. Tällä kertaa kerään satoa perunalaariin.

Veikko retkahti, jösses sentään!

Veikolle kävi huonosti, se retkahti ja joutui maalle hoitoon. Lempipoika on poissa ja melkein tuli hätä käteen tai ainakin takapuolen alle. Onneksi (ja Insinöörin kauhuksi) kirpparit ovat uusia vääränään.

Tilalle tuli Klaara, tai ainakin se vaikuttaa Klaaralta. Hienostunut hempukka, kaarevine muotoineen ja kurveineen.

 Kippurat tassujalatkin löytyy häneltä, hiukenteleva taitaa olla luonnoltaan.

Klaaran syliin ei voi käpertyä, kuten Veikon. Leveyttä sillä on kuitenkin niin paljon, että jalat mahtuu nostamaan koukkuun alle. Klaara on näet leveäperäistä sukua, vaikka kartanosta onkin kotoisin. Tosin se on ollut aiemmassa elämässään aliarvostettu ja hyljeksitty, pimeimmässä nurkassa eleli ja 50 pyysivät, jotta veisin sen pois. Klaara on joka euron arvoinen, jonka siitä pulitin.

Luulen, että meistä tulee hyvät ystävät Klaaran kanssa. Ei se Veikkoa voi korvata sydämessäni koskaan, mutta kyllä me juttuun tullaan. Yritän vielä tarkemmin udella siltä, että onko nimi Klaara vai joku muu. Sattuisitko sinä tietämään tämän hempukan nimeä?

Veikon kuvan löydät tästä, lepää rauhassa ja toivu kuntoon Veikkoseni! Olet kaivattu nyt ja aina.

Arkiruokaa vaan

Hupsista, kuukausi vierähti tosi nopsaan. Paluu loman jälkeen arkeen on ollut hektistä. Tavallisen arkirytmin löytyminen ja metsissä laukkaaminen sienien toivossa on vienyt kaiken tarmon bloggaamiselta. Siinä sivussa on vaihdettu muutama kodinkone ja ehditty aloittamaan kuntosaliharjoittelu.

Itä-Suomessa kävimme rippijuhlissa ja samalla nähtiin muutakin sukua. Saimme yhden ikimuistettavimmista atrerioista ikinä.

Tarjolla oli ahventa ja kuhaa, uivat vielä pari tuntia ennen valmistusta...

Kalat syötiin savustettuna, lisukkeena on tarjolla uusia perunoita (ja tottakai juuri maasta suoraan kattilaan), oman maan salaattia ja jälkuruoaksi ternimaitolättyjä kuningatarhillolla tai mansikkasurvoksella. Marjat itse kasvatettuja ja/tai poimittuja, kuinkas muuten. Emännän kommentti oli, että  "meillä on nyt vain näin vaatimatonta arkiruokaa".

Niinpä. Kaupunkilaiselle huippugourmetruokaa, josta pitää ravintolassa maksaa silkintilkkuja. Voisinpa vaan toivoa, että meillä olisi aina samanlaista arkiruokaa.

Pelkästään kun katselen näitä kuvia, niin vesi herahtaa kielelleni samantien. Suurkiitokset R ja V, tämä ruokamuisto elää pitkään. Kiikkustuolissa vielä haikeana sitä muistelen. :)

Sienestyskausi on tosin tuonut gourmetruokaa myös kaupunkikotiin. Kanttarellimuhennosta on syöty tooosi monta kertaa, herkkutattiakin on löytynyt hyvin ja suppilovahveroitakin jo. Rouskut on hakusessa ja osa metsistä on kuivia, toiset rutikuivia ja kolmannet ruutikuivia. Vettä kiitos ja melko pian.

Tervetuloa kaikki uudet lukijat ja edelliseen kommentoijat, palaan langoille heti kohta pian.

Kirppareilta mukaan napattuja

Kesälomani aikana olen ollut tiiviisti Talossa Maalla, mutta yhtä ei voi sivuuttaa minään kesänä. Lähiseutujen kirpparitarjonta on runsas ja niitähän ei voi jättää väliin.

Kaksi samanlaista öljylampusta sähköistettyä valaisinta olivat -50% pöydästä ja kahden lampun hinta oli yhteensä 19,80. hinta vähän mietitytti, mutta tulevien vuosien remppa/korjaus/muutoskohde suunnitelmissa on yksi juttu talon pihapiirissä ja nämä sopisivat sinne ihan täydellisesti. Asiaa auttaa vielä se, että insinööri on juurikin sähköinsinööri, joten valaisimien käyttöönotossa ei pitäisi olla ongelmia.

Ihastuttava pikkujakkara lähti mukaan vitosella ja ainahan yhdelle pikkujakkaralle löytyy käyttöä. Vai mitä? Jakkara lepäilee parisängyn päiväpeiton päällä, jonka nappasin mukaan kympillä. En yleensä maksaisi tuota hintaa, mutta yläkerran vierashuoneesta puuttuu kunnollinen päiväpeitto ja tämä on väriltään ja kooltaan paikkaansa ihan nappi.

Ulkohuussi on otettu käyttöön tänä kesänä ja sateella sinne mennessä tarvitaan sateenvarjo. Olen jo pidemmän aikaa haeskellut kirppareilta sateenvarjotelinettä, mutta yhtään en ole löytänyt ennen tätä. Meillä on aika paljon mustaa "takorautaa" täällä muutenkin, joten malli oli hyvä, tarve oli todellinen, niin mukaan se lähti suolaisesta hinnasta huolimatta. Maksoin 20 kymppiä, kirkkaasti yli kipurajani, mutta siinä se nyt seisoo paikallaan.

Olen jo pidemmän aikaa keräillyt erilaisia sinisiä juomalaseja ja nämäkin kaikki ovat kirppislöytöjä. Vasemmalla olevat maksoivat 50 senttiä kpl, keskellä olevat muistaakseni 6 euroa/5 kpl (ostin nämä jo viime kesänä) ja oikealla olevat tumman siniset maksoivat 80 senttiä/ 6 kpl.

Astioiden eriparisuus on mielestäni viehättävää ja lautaset ovat kaikki sini-valkoisia ja suurin osa myös niistä kirpparilta.

 

Tämän kesän löytöjä olivat nämä arabian lautaset, jotka maksoivat 15 euroa/6 kpl. Mielestäni sain nämä edullisesti, koska niiden kunto on lähes priimaa. Yhdessä lautasessa on takapuolella reunassa pieni kolhu.

En muistaakseni ole koskaan nähnyt tätä mallia aiemmin ja takana on tälläinen leima. Mielestäni leima on vuosilta 1949 - 1964, mutta voi olla uudempikin. Sattuuko kukaan teistä tietämään mallia, sen nimeä tai muuta tietoa astioista? 

Kirpparilta löytyivät nämä kaksi mattoakin, jotka ovat molemmat  2,10 m pitkiä ja maksoivat vain 9,90 kpl. Kuteissa on paljon farkkua ja loimena on harmaa puuvillalanka.

 

Matot sopii tänne maalle tupaan kuin nenä päähän, näyttävät siltä kuin olisivat olleet täällä aina. Kudoin talvella itse mattoja ja se on kovaa hommaa. Pelkästään tarvikkeisiin menee jo tuo kympin kappaleelta. Itse en olisi myynyt näin halvalla. Kovin olen iloinen näistä ja arvostaen laitan lattialleni. Matot ovat uusia tai ainakin hyvin, hyvin vähän käytettyjä.

Se olisi sitten huomenna loma loppu ja arki edessä, huoh. Saa nähdä, että kuinka hyvin olen unohtanut salasanani, pankkitunnuksethan unohdin jo aiemmin lomalla, hih...