maanantai 17. maaliskuuta 2014

Innostumisia leijailee


Keväisen heräilen yleensä aina johonkin tekemiseen. Välillä se on uutta kokeilua, välillä vanhaa tuttua, mutta enemmän tai vähemmän se aina vie mennessään. Nyt se on ikivanhaa ja samalla ihan uutta. Olen siis opetellut pistoja uudelleen lähes 30 vuoden jälkeen ja kivaa on - flowtakin on jo havaittavissa.



Vanha verhopätkä, muutama tilkku ja kirjontakehys ovat olleet pääosassa viime päivinä.



Ihan kaikki pistot ei osu kohdalleen ja vinksottaakin vähän sinne ja tänne, mutta olen päättänyt kutsua tekemistäni kansankirjonnaksi. Eikös se ole vähän kuin tapana? Ite-taiteiljatkin tekee kansantaidetta, niin samalla logiikalla mennään. Kansanomainen kirjonta taas on ihan pro-hommaa.



Miten ne pykäpistot meneekin aina noin vinoon? Olisi ilmeisesti pitänyt aloittaa suorakaiteista ja vasta harjoittelun jälkeen siirtyä pyöreisiin?

Lähdin hakemaan yhtä mieluista kirjontakirjaa kirjakaupasta pitkän harkinnan jälkeen. Olin valmistautunut siihen yli vuoden sillä ajatuksella, että en tee heräteostosta. Järkeilin, että jos olen siitä haaveillut jo vuoden, niin se ei ole enää heräteostos ja kirjonta ei ehkä ole ohimenevä ihastus.




Kirjakaupan hyllyltä ei löytynyt sitä, mitä lähdin hakemaan ja kaikki muut vaihtoehdot olivat ei-niin-mieluisia. Onneksi kävelin outlet-osastolle ja siellähän se kirja oli yli -50% alessa. Samalla löytyi kaksi muutakin tosialesta ja sain kolme kirjaa halvemmalla, kuin olin ajatellut yhdestä maksaa. Kannatti siis harkita!

Poikkesin kirppikselläkin ja ihan ensimmäisenä katsoin, että kyllä on kivan värinen kirjan kansi (keväällä turkoosi loistaa ihan joka paikasta silmilleni) ja tarkemmassa syynissä siitä löytyi muutenkin hieno kansi.




Kyse oli kolmen kirjan sarjasta ja se oli puoleen hintaan alkuperäisestä hintapyynnöstä.



Ylimpänä oleva oli kirpulta jo aikaisemmin tarttunut mukaan, mutta nuo sini-turkoosit on ihan huiput ja löytö lauantailta. Kirjat ovat alunperin italialaisia ja tehty vuonna 1966. Ne ovat suomennettu vuonna 1974. Ensimmäinen kirja on täynnä neule- ja virkkaustekniikoita, toinen kirja erilaisia kirjontatapoja ja -tekniikoita ja kolmas on pukuompelu ja kankaan kudonta. Uijui pojjaat ja tytöt! 300 sivua täynnä erilaisia kirjontatekniikoita. Olen NIIN onnellinen näistä. Kaikki kolme kirjaa olivat yhteensä 6 euroa! Tässä on muutama näytekuva kirjan sisällöstä:


Erilaisia pykäpistomalleja
(en edes tiennyt, että niitä on monta erilaista versiota)


Hienoja mallipiirroksia suoraan lapsuudestani.


Huomaa ripset, vyö ja korut kädessä!

Siis jos en kirjo, niin selailen näitä kirjoja yhä uudestaan ja uudestaan. ;D




Tässä on vielä kokonaisena vaiheessa oleva tyynynpäällinen ja kuten värityksestä huomaatte, se on menossa Taloon Maalle. Tuo alin kuvio näyttää ihan selällään olevalta pusuhuuliselta mittarimadolta ja sen yläpuolella olevalla on silmät ristissä kun haistelee auringokehräkukkaa. Kuten huomaatte, me kansankirjojat saamme suurimman inspiraation ja innoituksen luonnosta. ;D


2 kommenttia:

  1. Ihana kevätpuuha sinulla siellä ja kivat kirjalöydöt :O) Minulla on tuo Karin Holmbergin kirja, josta löytyy paljon kivoja malleja sekä erilaisia pistoja. Minä en kyllä kiinnittänyt huomiota vinoihin pistoihisi. Kauniilta näyttää jo nyt!

    VastaaPoista
  2. "Kansankirjontaa ihanaa, saadaan sivuiltas katsastaa... ja ehkä mittarimatokin naurahtaa " kokeileva käsityö on ihan parasta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!