sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tasaista?



Ulkona paistaa aurinko ja talvi näyttää parhaintaan. Mitä silloin tehdään? Painutaan ikkunattomaan kellariin ja tehdään tasoituksia, tottakai.




 Ensimmäiset paikkaukset kellarin kaariseinään on tehty ja seuraavaa odotellaan. Tasottamisessakin vaikeinta on odottelu. Seuraavaa pintaa voi tehdä vasta muutaman päivän päästä.




Edellisessä postauksessa kerroin, että löysin lasikeräyspisteestä lasisen kakkuvuoan. Sain sen melkein puhtaaksi ja laitoin siihen hääpäiväruusut. Uskomattoman kauan ovat kestäneet, 11 päivää ja vieläkin kukoistavat.




 Teen paljon erilaisia mousseja ja hyydykkeitä ja yleensä teen ne tavallisiin alumiinisiin kakkuvuokiin. Ongelma on se, että tuorekelmu ei tartu alumiiniin, mutta nyt on asia korjattu. Lasiin se tarttuu!




Keskikerran olohuoneessa oleva italialainen matka-arkku on menossa alakerran olohuoneeseen pöydäksi. Kunhan se remontti nyt etenee siihen vaiheeseen, että pääsee sisustamaan...




Abakus löytyi Turun reissulta kirpparilta ja se löysi paikkansa keskikerran olohuoneen seinäkollaasista. Tämä helmitaulu on nettisurffaulun tietojen mukaan ns. venäläistä mallia. Tiesittekö muuten, että Kiinassa ei pääse pankkiin töihin, jos ei osaa käyttää helmitaulua laskemiseen?




Kollaasi on kokonaisuudessaan tälläinen. Aurinkopeili on kirpparilta, kuten myös kynttilälampetti ja metallinen vati/lautanen. Lintuhäkki on ostettu Marjamäen pajutilalta Kangasalta. siellä on muuten menossa varastojen tyhjennys, kannattaa poiketa.




Viimeisellä kuvalla ei oikeastaan ole mitään virkaa. Löysin ennen joulua höyhenpäällysteisiä palloja alelaarista ja laitoin ne ikkunaan roikkumaan. Ne on jotenkin niin järkyttäviä ja ihania samaan aikaan, että oli pakko yrittää kuvata niitä. :)

Sukkatalkoot on taas alkaneet, ranteet naksuen tikutan sukkia urakalla ihan joka välissä. Kyynerpäätä pakottaa, mutta ei haittaa. Kuulin muuten naapurilta tänä aamuna hauskan jutun:

Nuorempana aina sattui ja tapahtui. Nykyään vaan sattuu.


8 kommenttia:

  1. Sattuvasti sanottu :D
    *nimim. patti ranteessa*

    Tuo helmitauli on kyllä ihan täyttä hepreaa, jokus aikaa aikaa sitten Tallinnassa ihmeteltiin kun myyjät tikutti Kaubamajassa sillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      En mäkään ymmärrä yhtään, että kuinka sillä lasketaan. Jostain luin, että toi neljäs rivi ylhäältä, jossa on vain neljä helmeä olisi desimaalit?

      Poista
  2. Taas tuli hyvälle mielell sun postauksesta. Hieno kollaasi! Ja upea lasivuoka - lasinkeryksestä?! Meillä on myös tuollainen miehen äidin peruja. Tsemppiä sinne remontointiin, meidän pikku vesivahinkoremppa jatkuu ensi viikon keittiöllä. Meillä ensi viikolla keittiö siis olohuoneessa. Lattiamaton vain uusivat. Minä haaveilen isosta keittiöremontista kunhan vaan rikastun....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eliisa! :)
      Joo, löytyi ihan ehjänä, mutta ihan järkyttävän likaisena. Se oli ruskeassa töhkässä ihan kokonaan. Onneksi oli oli täysin ehjä.
      Remppa edityy hiljakseen taas nyt, kun ei ole enää varaa teettää sitä ammattilaisella. Illat on lyhyitä töiden jälkeen ja viikonlopussakaan ei ihan kamalasti kerkiä, kun täytyy odotella kuivumista aina välillä... :)

      Poista
  3. Hieno lasivuoka, varsinkin noin ruusuisena :) Kuvittelin heti höyhenpallot nähtyäni, mikä riemu meidän kissoille niistä syntyisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mietin ihan samaa, että kissat olisi noista ihan villinä. :) Sen verran vielä muistan omista kissoistani, nyt en enää allergian vuoksi voi pitää kissoja. :[

      Poista
  4. Hih, olen pitkään puhunut keskikerrasta, ja nyt näen sanaa käytettävän julkisesti ekan kerran, hauskaa! :o)
    Mööbleeraus käynnissä, parhaillaan olohuoneen lattialla levällään seinäkollaasin aiheita. Nyt kun nostan tästä takapuoleni, sovittelen myyös helmitaulua mukaan - kiitos vinkistä!! :o)
    Kiinkeästi odotan kaariseinän paljastusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kerran asuu kolmessa kerroksessa, niin siinä on keskikerta. :)
      Mun kollaasini on odotellut seinälle pääsyä jo aika kauan, kun kiviseinään laittaminen jättää aina karmeat jäljet. Nyt jouluksi laitoin välittämättä tulevasta mööbleerauksesta. rempan jälkeen menee kaikki kuitenkin uusiksi ja ihan VARMASTI joudun nuokin asettelemaan uudelleen, huoh.

      Kaariseinästä tulee vissiin aika tylsä, rouheasti tasoitettu ja maalaus päälle. Valaistus on vielä vaiheessa "suunnittelu". :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!