perjantai 4. tammikuuta 2013

Tammikuu - sydänkuu


Tammikuussa talvi on jo paremmalla puolella henkisesti. Uusi vuosi ja edellisen vuoden taakse jättäminen ovat askeleita kevääseen. Hypistelen jo ensimmäisiä siemenpusseja ja mieli alkaa ihan selvästi suunnitella ensi kesän projekteja.


Joulutonttu löytyi myyjäisistä, voisin pitää sitä esillä ympäri vuoden. :)


On kovin rasittavaa elää valosta valoon. Syksy ja talvi ovat minulle vai pakollisia kestettäviä vuodenaikoja. Päivät lipuu tasaisen tappavaa tahtia, mutta mikään päivä ei erotu toisesta. Vieraita käy kylässä, opiskelu sujuu, työ menee omalla painollaan ja teen samoja tavallisia asioita kuin valossakin. Varsinaisesti missään ei ole mitään vikaa, mutta mieli on puutunut.


Kolmena vuonna olen ostanut tämän värisen amarylliksen Lidlistä ja vielä koskaan en ole pettynyt sen kauneudesta ja kukinnan runsaudesta. Kaksi-vanainen ja suurikukkainen kaunotar on todellinen löytö, hintakin vain alle vitosen.


Vihreä väri on kulkenut matkassani aina. Villi veikkaukseni on, että kevään vihreän ikävöinti on suurin syy siihen - keittiöpsykologia siis selittää kotini vihreät pilkut. Jossain sisustuslehdessä oli viime vuonna iso artikkeli joulukodista, jossa väreinä oli vain vihreää ja valkoista. Silmät kiiluen ja villinä ihastuksesta ahmin kuvia. Jälkeen päin vasta huomasin, että meillähän on jo sellainen joka päivä. Paitsi, että taustalta puuttuu se vitivalkoinen ja kalsea muu ympäristö. Kotini ei koskaan tule olemaan valkoinen. Johtuukohan se sisäisen keittöpsykologini mukaan siitä, että se on hanki ja lumi, kylmä ja pimeä?


Pikkupulloon majansa tehnyt muovikukkasen palanen on juuri sellainen turhake, mitä kaipaan talvisin.


Parin viikon loma on tehnyt hyvää mielelleni. Jouluksi tein suursiivon ja keskityin olennaiseen, hyvään ruokaan ja läheisiin. Välipäivät tyhjensin digiboxia. Katsoin juuri niitä ohjelmia, jotka olen tallentanut katsottavaksi "sitten kun on aikaa" ja neuloin sukkia samalla. Olen lukenut seitsemän kirjaa, täyttänut sudokuita ja  käyttänyt uskomattoman määrän aikaa lasinkeräysroskisesta dyykatyn lasisen kakkuvuoan puhdistukseen.



Riikalta ostettu, Valkoista pellavaa blogista löytyy hänestä ja upeista tuunauksista enemmän. 


Olen siis tehnyt kaikkea sitä, mistä yleensä saan omantunnonpistoksia, koska "en tee yhtään mitään järkevää". Ilmeisesti bloggaaminen ja kommentointi on kategorioissani järkevää tekemistä, koska se on jäänyt vähiin. :)

Kahden viikon totaalisen lomailun jälkeen huomasin tänään, että mieleni alkoi kääntyä ompeluun. Vihdoin jotain järkevää! Samalla huomaan, että olen käyttänyt lähes koko lomani turhuuteen. Miten ihmeessä se sisäinen yliminä ei lakkaa nalkuttamasta? Pääni sisäänrakennettu huono omatunto tekemättömistä töistä nostaa sitkeästi päätään ja hiipii olkapäälle salakavalasti, vaikka päätin sulkea sen suun koko loman ajaksi. Ei sitten malttanut olla hiljaa viimeiset kaksi päivää.

Yleensä en tee lupauksia vuoden vaihteessa. Pitäisiköhän tänä vuonna päättää, että olen useimminkin armollinen itselleni?




12 kommenttia:

  1. Voi kun se oliskin mahtavaa se armeliaisuus itseään kohtaan...! Mullakin oli pari päivää sitten lapsi yökylässä muualla, ja siivosin koko illan kun raivo härkä. Niin typeää. Jos olisin ollut kun ellun kana, mulla olis ollut ihan karsean huono omatunto, ihan typerää sekin!

    Mun mielen on muutenkin täyttänyt nyt joku TYHJIÖ. Jotenkin kaikki tuntuu paskalta ja kurjalta ja ennen kaikkea PIMEÄLTÄ (ihan siis fyysisesti kun aina on niin pimeä!). En ole ikinä kärsinyt pimeydestä näin... Mistä lie sekin johtuu. Ja jotenkin tää arjen kestäminen on ihan kamalan takkuista, ihan niinku kokoajan olis ennenkään ollut juhlia ja pyhäpäiviä määräänsä enempää. En osaa kotona oikein olla mitenkään päin...

    Mietin minäkin jo kesää ja valoa ja pihahommia, vaikka aina ennen olen toitottanut maailmalle, että minä tyttö se diggaan kaikista vuodenajoista. En tykkää ehkä enää!

    Tsempit meille!
    (kamalan sekainen kommentti muute varmaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaas mitä keittiöpsykologi tähän sanoo? Sulla on ihan selvästi talonrakennus-krapula!
      Se rakentaminen on niin iso juttu, että ei ihme jos mikään ei sen tunnu sen jälkeen miltään. Sulta on projektit ja deadlinet loppu. Kaunis koti, mitä ihailla...

      Tsempit meille kuitenkin! Mä odottelen omaa krapulaani saunan valmistumisen jälkeen...

      Poista
  2. No kyllä ehdottomasti sellanen päätös kannattaa tehdä,tekee elämästä paljon kivempaa,siis olettaen että päätös pitää;)
    Se nalkuttava ääni takaraivossa taitaa olla naisten "perisynti",mä en ole koskaan kuullut kenenkään miehen pohtivan vastaavalla tavalla ns.lorvimisen ihanuutta ja kurjuutta...Varmaan siks että miehethän ei lorvi,ne joko tekee tai on tekemättä,that's it:)
    Itsehän tykkään kaikista vuodenajoista mutta ymmärrän kyllä ettei kaikki tykkää,onneks tässä tosiaan mennään valoa kohti,kyllä se Minna siitä(maailman tyhmin sanonta),niinkuin aina ennenkin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Meinasin kirjoittaa ensin, että "naisiin sisäänrakennettu syyllisyys" aina jostain, milloin on huono äiti, huono tytär, huono vaimo, huono kodinhegetär jne... lista on loputon. Onneksi olen iän mukana tullut vähän enemmän äijäksi ja en ihan jokaisessa kohdassa tunne syyllisyyttä. Nytkin se kesti 14 päivää ennen kuin tuli. Siihen mennessä kun täytän sata, niin syyllisyyttä on enää aika vähän, heh.

      Kyllä se tästä. :) Aurinkokin näyttäytyi viikonloppuna!

      Poista
  3. Turhuuteen??
    Mikään ei ole niin tähdellistä kuin joskus ottaa aikalisä itsensä kanssa. Tehdä vain ja ainoastaan sitä mitä mieli tekee, tai olla vaikka tekemättä sitäkään.
    Mulla tais tulla vähän pakosta samanlainen pääkopan nollaus tähän vuoden pimeimpää aikaan kun ääni lähti. Ei oikein voi muuta tehdä kuin lojua, lukea, tyhjentää sitä digiboxia, pesasta välillä koneellinen pyykkiä. No, pakko oli yks pikkupöytä näkertää :)

    Mulle syksy ja talvi on henkistä kipuamista ylös, vuorelle kylmään ja pimeään - ja heti vuodenvaihteesta alan laskeutua alas, kohti kesää, lämpöä, vihreyttä :D
    Ja jännä juttu on, että toi vuodenkierto on ihan kakarasta asti kulkenut mulla mielikuvissa kahden vuoden perioodeissa, se on kuin ympyrä, jossa on kaksi vuorta ja laaksot välissä.
    Pimeä aika huilataan, kerätään voimia ja sitten taas mennään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei missään nimessä turhuutta! Järkevää? Kyllä sitäkin, mutta silti se "peikko" istuu olkapäällä, höh.

      Upeaa Pepi!!!! Toi viimenen kappale on NIIN totta ja älyttömän hyvin kirjoitettu. Joulu on mulle yleensä se vuoren huippu, siitä alkaa alamäki valoon. :)

      Poista
  4. Siis nythän on jo kevät. (Alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen.) Wohoo!

    Mun mielestä on ollut (jos ei järkevää niin ainakin) tosi hyödyllistä (siis mulle), et oot huolehtinu tosta yhdestä lomailevasta kekkulasta. :D Iso kiitos!

    Tervetuloa töihin takas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkulasta ei ole kuin iloa! :)
      Ei tää nyt niin kivaa ole, olis voinut jatkaa vielä toisetkin kaksi viikkoa...

      Poista
  5. Ihmisen pitääpi välillä olla vaan ja möllötellä, rentoutuakin ilman paineita. Se tekee niin hyvää, mieli ja ruumiskin lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet ja hyvä teki!
      Taas ehtii hyvin stressata koko vuoden... ;)

      Poista
  6. Aivan kuin olisit minun ajatuksiani kirjoittanut. En voi sietää talvea, pimeää ja kylmää. Onneksi aurinko juuri nyt vähän pilkahtaa tähän tietokoneelle. Sieltä se on tulossa. Koko aamun olen ajatellut, että kohta pitäisi sitä ja tätä, mutta tässä vaan istun koneella : )
    Iloa elämääsi ja stressi pois!

    VastaaPoista
  7. Mulle on ihan totaalisesti pahin se pimeys, ei lumi eikä kylmäkään niin paljon haittaa.
    Mulle käy auringon paistaessa näin talvella ihan kuin niille puutarhan kukille, jotka kääntyy auringon mukaan.... :)
    Janoan valoa.
    Kiitos sitä samaa sinulle! (Stressi lähti melko hyvin lomaillessa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!