torstai 2. helmikuuta 2012

VS: kaikki maailman rahat


Sain Valua Kuvasalta haasteen: Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, mitkä viisi tärkeintä kohdetta hankkisin ilman materiaalisyyllisyyttä?

Sitähän piti oikein miettiä, eipä ollut helppoa löytää vastauksia. Tai siis oli, mutta ne kaikki viisi...


Ihan heti ekaksi tietysti maksaisin kaikki omat ja läheisteni velat pois, mutta se on jo tehty. Kun mullahan olisi ne kaikki maailman rahat, niin tottakai se olisi jo tehty.


Lisämateriaa hankkisin talviasuttavasta mökistä Talon Maalla pihapiirissä. Siellä on lämpö päällä läpi vuoden (oi mitä tuhlausta!) ja puhelimella tai netillä kaukokäynnistettävä sauna. Pakastin on aina täytettynä, jotta työviikon jälkeen ei tarvitse miettiä ruokakaupassa käyntiä. Samoin siellä on viinikellari, josta löytyy aina oikea viini oikean lämpöisenä heti käyttöön otettavaksi.



Maisemat mökin ikkunasta, kuvittele se itse talvisena

Samaan syssyyn teetän koko tontin pihatyöt ammattilaisella ja puutarhuri pitää huolta ohjeideni mukaisesti kukoistuksesta. Osa puutarhasta on englantilaistyyppistä kukkapuutarhaa, osa yrttitarhaa tehtynä luostareiden tyyliin ja osa hyötypuutarhaa. Järven rantaan rakennutan nuotiopaikan ja golf-harjoitteluradan Insinöörille. Ostan hänelle myös päältäajettavan ruohonleikkurin.
Tilaan myös järven ruoppauksen ja rakennutan järjettömän suuren laiturirakennelman grillipaikkoineen.



Englantilaisen puutarhan krassi-istutuksia


Toiseksi ostaisin talvikodin Välimeren rannalta ja siinä olisi portinvartijan mökki. Siihen mökkiin palkkaan mökkitalkkarin ja hän pitää huolta kiinteistöstä, kun en ole paikalla. Mielummin vähän vanhempi pariskunta, joilla on omat lapset jo muuttaneet maailmalle. Asennutan monta salaista weppikameraa ympäri tonttia ja tarkkailen, että kuinka hommat hoituu. Portinvartija yllättyy joka sähköpostistani ja ihmettelee, että miten tiedän kaiken. Hän löytää kätketyt kamerat. Siitä syntyy melkoinen soppa, mutta onneksi kaikki päättyy hyvin, koska portinvartija huomaa minun olevan todella reilu (mutta vaativa) työnantaja.
Loppujen lopuksi olemme niin hyviä ystäviä, että he pyytävät minua neljännen lapsenlapsen sylikummiksi ja meistä tulee yhtä suurta ja onnellista perhettä.



Kuva on otettu Välimeren Talon kesäkeittiöstä.


Kolmanneksi perustaisin yrityksen, secondhand-putiikki isossa teollisuuskiinteistössä melko lähellä suurta kasvukeskusta. Tarkempaa yrityskuvausta en nyt voi antaa (ettei kukaan varasta liikeideaani), mutta samoissa tiloissa vuokraan aloitteleville käsityöyrityksille työ- ja myyntitilaa vain nimelliseen hintaan. Vuokratuotto on sidottu myyntiin, tietty prosentti myynnistä kilahtaa minun taskuuni, reilu kun olen.

Omaan putiikkiini hankin myytävät kirpputoreilta ympäri maailmaa. Ostan vain sitä, mistä itse innostun ja pidän. Ja tottakai niitä myydään kuin siimaa, koska mulla on niin todellisen hyvä maku. Kiertelen ja koluan kaikki maailman kirpparit sydämeni kyllyydestä ja ihan heti kohta musta tulee Suomen, Euroopan ja ellei peräti koko maailman trendsetteri, jota kaikki ihailee.


Sädekehä löytyy jopa sormeni ympäriltä

 Alueesta kehittyy todellinen keidas, lifestyle keskittymä, johon ostajat tulevat bussilasteittain vuoden ympäri. Olen tietysti palkannut erittäin pätevän ja kätevän pomon putiikkiini, ja tietysti asennan sinne monta webbikameraa, joilla valvon työtä ja touhua. Täppäristäni tiirailen, kuinka rahaa kilahtaa kassaan läjäpäin. Koska kuitenkin olen todella reilu (portinvartijakin sen vahvistaa) ja minulla on sosiaalinen omatunto, niin lahjoitan suuren osan voitoista hyväntekeväisyyteen. Se vain lisää suosiotani ja putiikin myyntiä ja tuottaa lisää rahaa hyväntekeväisyyteen. Kaikki voittaa ja kaikilla on kivaa.


Neljänneksi järjestäisin megasuuren blogitapaamis-bakkanaalin, johon kutsun suosikkiblogini pitäjiä ja kaikki lukijani. Siellä me kaikki pelaamme Even kehittelemää BB-bingoa ja kaikki saa ihan järjettömän paljon pisteitä ja kaikki ovat iloisia, tottakai.

Tervetuliaslahjaksi annan kutsutuille lahjakortin valitsemaansa vaatekauppaan ja kampaamoon. Etukäteen tietysti, jotta jokaisella on jotain päälle pantavaa ja tukka hyvin. Läksiäislahjaksi jokainen saa lahjakortin omaan putiikkini sekä itse valitsemaan hyvätekeväisyyskohteeseen, reilu kun olen. Me ollaan voittajia kaikki, ihania, kauniita, laihoja, pitkiä ja todellisia ystäviä kun oikein silmin katsotaan.

Laitan tässä ihan kohta kutsut tulemaan, joten olkaas tarkkana siellä. Kutsusta ei tietystikään saa puhua kenellekkään toiselle, koska sittenhän se bingo-bongaus menisi ihan myttyyn, kun kaikki tietäisi jo etukäteen kenestä saa pisteitä.

Sopiihan teille kaikille ensi kesäkuu?


Bakkanaalien väriteema


Viidettä en nyt ihan just keksinyt. Sitä täytyy vielä miettiä. Nyt on vähän kiire niissä kutsujen väsäämisessä, joten haaste ei lähde täältä eteenpäin kuin itse mukaan nappaamalla. Jokainen joka haluaa, niin ole hyvä. Reilu kun olen.




11 kommenttia:

  1. Bileitä odotellessa!
    BB-bingo olisi niin upee juttu :)
    Eve toimis ylituomarina.

    VastaaPoista
  2. Eikös vaan ole ihanaa olla rikas ja vaatimaton=D Mainion tarinan kehittelit haasteen ympärille,mukavasti alkoi mulla aamu tämän myötä,hymy huulilla tätä kommenttia kirjoittelen<3 Rikasta ja reilua torstaita sinulle!

    VastaaPoista
  3. Mä varaan yhden pöydän, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kesäkuu sopii oikein hyvin, oletan tottakai olevani kutsulistalla ;)

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan loistava suunnitelma:) Virkeätä torstaita!

    VastaaPoista
  6. Pidin myös ideasta, että saisi antaa lahjakortin itse valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. :)

    VastaaPoista
  7. Monesko päivä?
    Ai niin, ei sen niin väliä - ei tarvitse kauheasti suunnitella, kun kampaamo ja asu tulee kaupan päälle :) Ihanan reilua!

    VastaaPoista
  8. BB-bingoa kesäkuussa, yes :D

    VastaaPoista
  9. Ugh. Sanoit kaikki. Hieno teksti.

    Vähän epäreilua, ettei tervetuliaiseks oo stylistiä. Ehkä mä silti voin just ja just tulla. Reilu kun olen.

    Pus. <3

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista kaikille! Pääsi vähän mielikuvituksen mopo irti... :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!