maanantai 13. helmikuuta 2012
Bloggaamisesta noin yleensä
Lyhyen ajan sisällä kolme seuraamaani blogistia on tehnyt bloginsa lopettamispäätöksen. Kaikki kolme eri syistä, kaikki kolme hyvin erilaisia blogeja ja sisältöjä ja kaikki kolme olivat minulle tärkeitä.
Kaikista olen kovasti murheellinen, ihan kuin olisin menettänyt ystävän. Hullunkurista, kun sitä vähän tarkemmin ajattelee. En tuntenut heistä ketään, en ollut tavannut heistä ketään ja "ystävyyteni" perustui vain siihen, mitä heidän blogeistaan luin ja joihinkin ajatustenvaihtoihin kommenteissa.
Miksi olen murheellinen? Miksi harmittaa, etten kuule heistä enää mitään? Salakavalasti (on muuten aivan ihana sana sanoa) ja vaivihkaisesti syntynyt yksipuoleinen (haluaisin kovasti ajatella, että molemminpuolinen) "ystävyys" ja sen loppuminen aiheuttaa reaktion, jota en osannut odottaa. Lopettajia on ollut ennenkin, mutta ne ovat olleet enemmän tyyppiä "työpaikkaystävä". 20 vuotta elämästäni pätkätöitä tehneenä olen tavannut monia kivoja tyyppejä, mutta he ovat unohtuneet seuraavaan paikkaan mennessä.
Käytän tuota "ystävyys" termiä, kun en parempaakaan keksi. Miksi sitä kutsutaan, jos on seurannut, vaikka pari vuotta, toisen ihmisen elämää virtuaalisesti ja kiintyy siihen toisen blogiin ja kuvitteellisesti myös siihen ihmiseen blogin takana? Jakaa ilot ja surut ruuduun takaa, huolestuu jos toisesta ei kuulu mitään vähään aikaan, nauttii blogistin ajatuksista, ihastelee saavutuksia ja nauraa ääneen toisen sattumuksille?
Kerrostalokyttääjä?
Stalkkari?
Hanki oma elämä?
Addikti?
Virtuaaliystävyys? (ihan kamala sana!)
Mikä?
Olen blogannut noin nelisen vuotta, harrasteblogia ensin ja sen jälkeen tätä. Intoni vaihtelee, sekä itse bloggaamiseen että toisten blogien lukemiseen. Se on vähän kuin kaikki muutkin harrastukseni, väliin neulon, väliin ompelen, väliin hoidan puutarhaa, väliin luen...
Alkuun kaikki bloggaamiseen liittyvät reunailmiöt olivat äärimmäisen tärkeitä. Kuinka monta kävijää/lukijaa/kommenttia ja miksei sekään nyt kommentoinut, vaikka juuri siltä odotin sitä, höh. Nykyään suhtaudun siihenkin kovin rennon ottein verrattuna aloittamisen aikoihin. Kaikki bloggaajathan kirjoittavat vain itselleen muistiin asioita ja ei sillä oikeasti ole väliä kuinka monta tätäkin lukee... Vai mitä?
Tätä blogia aloitellessa kuvittelin tästä tulevan jonkinlaisen sisustusblogin. Kuinka herranen aika ihminen voi olla tollo? Enhän minä mitään sisusta, ainakaan niin paljon, että siitä riittäisi muillekin jotain kerrottavaa. Tästä muodostui ihan omaa elämää tallaava oman tiensä kulkija, joka sivuaa omaa elämääni. Ei kuitenkaan kerro kaikkea, eikä näytä naamoja (ainakaan usein :), eikä sano nimiä. Olen teille tällainen ja tunteville enemmän. Olen toki saanut tuntevilta kommentteja, että myös blogista tuntee sinut.
Olen nauttinut pääsääntöisesti blogin pitämisestä erittäin paljon ja nauttinut myös muiden blogeista. Olen tutustunut uusiin ihmisiin (siis ihan livenäkin), olen inspiroitunut, saanut ajateltavaa, lukenut uusia kirjoja, opetellut uusia taitoja, oppinut paremmaksi valokuvaajaksi, oppinut tiivistämään tekstiäni (ei muuten uskoisi!) ja nauttinut upeista valokuvista. Olen ärsyyntynyt, provosoitunut, äimistellyt ja järkyttynyt. Olen surrut, itkenyt ja pakahtunut. Kaikki tämä olisi ehkä jäänyt kokematta ilman blogistaniaa.
Nyt olen kokenut myös menetyksiä. Hämmentävää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mielenkiintoisia ajatuksia..itsellä on "ikävä" erästä blogia joka meni salasanan taaksi.. :O
VastaaPoistaEikö vaan? Sinun blogissasi muuten nautin niistä valokuvista... :)
PoistaHyviä mietteitä ja aatoksia. Kaipaan erästä blogia, joka lopetti varoittamatta. Ensin se ei päivittynyt yli kuukauteen ja sitten eräänä päivänä se oli poistettu. Ihanan ihmisen ihana blogi. En tiedä, mitä tapahtui. Kaikkiin blogeihin ei kiinny samalla tavalla. Bloggailu on vain yksi harrastus muiden joukossa. Kaikkiaan mukava harrastus kuitenkin. On selvää, että jos ei aika riitä, blogimaailman voi jättää toisin kuin tosielämän. Näin varmaan lopettajat priorisoivat ajankäyttöään.
VastaaPoistaValua, kiitos. Hämmästyin kovasti tuota menetyksen tunnetta ja sitä on kovin vaikeaa järjellisesti selittää/kirjoittaa.
PoistaMinulle myös bloggaaminen on yksi harrastus muiden joukossa ja jotenkin ehkä "kokoaa" ne muut harrastukset saman katon alle.
Hieman samansuuntaisia ajatuksia mielessä pyörinyt männäpäivinä täälläkin,ihan outo olo tuli kun huomasin erään samoilla aalloilla liikkuvan blogistin tehneen lopettamispäätöksen...Virtuaaliystävyys on tosiaan aika kamala sana,itse olen tullut "mietinnöissäni" siihen tulokseen että vaikka täällä on kamalan suuri määrä bloggaajia,jollain lailla läheisemmiksi muodostuvat sellaiset tyypit jollaiset vetoavat myös ihan oikeassakin elämässä...Aika harvahan täällä koko elämäänsä esittelee eikä ole tarpeenkaan ja voihan sitä olla täällä erilainen kuin tosielämässä mutta mun mielestä esimerkiksi huumorintajun (ainakin samanlaisen kuin oma)aistii kirjoitustavasta kirjoittipa ihminen melkein mistä hyvänsä niinkuin muutenkin tuon samoilla aaltopituuksilla liikkumisen,aika hirveä sana tuokin...Niin se vaan tämä maailma muuttuu,virtuaalinenkin,en olis vielä vuosi sitten uskonut että voin vaikkapa potea huonoa omaatuntoa siitä etten jättänyt kommenttia johonkin blogiin,niinkin on käynyt=D
VastaaPoistaJuuri saman huomion olen tehnyt minäkin Kirsi, tietyt blogit vaan vetää enemmän puoleensa.
PoistaJuu ja minä poden huonoa omatuntoa lähes koko ajan kommentoimattomuudestani (hui miten vaikia sana :)
Komppaan mietteitäsi kympillä. Kyllä täällä blogimaailmassa törmää kaikenlaisiin tyypeihin ja joskus sitä jää ihan ihmettelemään joitakin..jokainen ajattelee ja esittää asioita juuri siitä omasta lähtökohdastaan. Sitten huomaan kiertäväni aina lukemassa samat blogit, sellaisetkin joita jään "ihmettelemään". Kommentoinnissa olen laiskistunut tosi paljon ja tunnen Kirsin lailla jopa syyllisyyttä jos en jätä paria sanaa merkiksi vierailustani. Ihan kuin hiipisin pimeässä kurkkimasta ikkunasta sisään..:) Sitä ihmettelen usein lopettavien blogien kohdalla, että miksi jotkut eivät jätä lopettamisestaan mitään viestiä, häviävät vain ykskaks. Minusta se olisi kuitenkin kohteliasta kertoa että tämä oli nyt tässä..Viimeaikoina on tullut itselleni aihepula, siitäpä muistuikin että täytyy käydä kurkkaamassa Kirsin haaste :) Kivaa illanjatkoa ja pysythän kanavalla ?:D
VastaaPoistaTaikku, tosiaankin törmää jos jonkinlaisiin tyyppeihin. Joihinkin jopa koukuttuu sen takia, että ovat ihan täyslaidallisen erilaisia kuin oma ajatusmaailma. Se voi olla aika virkistävääkin joskus.
PoistaJa juu, pysyn tiiviisti kanavalla. En ole aikeissa lopettaa, mutta joskus aina välillä loittoonnun hetkeksi. :)
Se aihepula iskee aina välillä. Huomasin jossain välissä, että lähes kaikki postaukseni oli valokuvahaasteista. Sekin meni ohi. Joskus vain ei ole mitään sanottavaa.
Samanlaisia tuntemuksia on täälläkin koettu. Mietitty, että mitä ihmettä ihmiselle oikein tapahtui, kun selittämättä häviää. Keltään ei voi kysyä mitä tapahtui. Oikeasti tuntuu, että on ystävystynyt ja sitten taas toisaalta oikeasti ei tiedä juuri mitään toisen elämästä.
VastaaPoistaPeppi, mun "lopettajat" kaikki kertoivat lopettavansa, joten ne eivät tuleet sillä tavalla puskista. Mulle jäi silti sama tunne, että kuinkahan sillä menee, eikä voi kysyä.
PoistaJa ihan varmaan niillä menee hyvin, mutta siltikin...
Hienosti kerroit, varmasti meidän monen mielipiteitä tästä bloggailusta.
VastaaPoistaMinäkin tässä erästä ystävää, jäin juuri kaipaamaan, hänen bloginsa lopetettua... on se tosiaankin aika jännää, miten tulee "tutuksi" toisten elämään.
Oikein ihanaa huomista ystävänpäivää sinulle!
Kiitos Irmastiina, jännä juttu eikös?
PoistaHyvää ystävänpäivää myös sinulle. :)
Hyvä kirjoitus Minna. Minä kiertelen paljon erilaisissa, eri tyylisissä blogeissa, huomaan joidenkin lopettaneen (varsinkin nyt kun siivosin suosikkiluetteloani koneelta) ja ajattelen, että he varmasti vain tulivat matkansa päähän tämän asian kanssa. Bloggailu vie itseasiassa paljon aikaa. Minä olen niin puutunut , umpipoikki, töistä, että ei meinaa jaksaa yhtään mitään. Se on harmi, koska tämä blogimaailma on kyllä monesti todella rentouttavaa, monet naurut, monet inspiraatiot olen täältä saanut. Blogi-ihmisiin tulee tietynlainen riippuvuus - mutta toisaalta ei niin paha kuin Facebookista. Vaikka lopettaisin oman blogini, voisin kierrellä toisten blogeissa, kommentoida tarpeen mukaan. FB:stä olen monet kerrat ajatellut eroavani, mutta en vain näköjään pysty, koska sitten olisin ihan kuutamolla, mitä "ystäväni" tekevät :) Työvuoronikin sain hienosti vaihdettua omalla FB:n Tehon sivulla, käytämme sitä siis useimiten vuorojen vaihtoon. Kätsyä, koska meit on liki 80 hoitsua siinä ryhmässä.
VastaaPoistaKaikkea sitä jää kaipaamaan, minä kaipaan nukkekotikerhoakin. Mutta aika ei siihenkään riitä, ikävä kyllä. Meni nyt varmaan jo aika sivu aiheen.... Oon ihan tööt täällä :)
Kiitos Eliisa, samoin on minun laitani: luen tosi paljon eri "genren" blogeja ja moniin olen kokenut myös riippuvuutta.
PoistaKoskaan en ole vielä potenut huonoa omatuntoa siitä, etten bloggaa. Kommenttien jättämättä jättämisestä kylläkin, kuten jo Kirsillekin vastasin.
En ole FB:ssä lainkaan, mutta monet sanovat juuri samaa, että se on hyvä asioiden hoitamisessa ja yhteyden pitämisessä sellaisiin ystäviin, joihin ei vain muuten tule pidettyä niin paljon yhteyttä real life.
Kaipaan myös kerhoilua ja nukkistelua! :)
Juuri mietin näitä samoja asioita omassakin päässäni, sinä pistit ajatukset hienosti sanoiksi. Minusta toisen blogin lukeminen muistuttaa jollain tapaa televisiosarjan seuraamista, paitsi että asiat tapahtuvat oikeille ihmisille. Tai oikeille ja oikeille, koska niin kuin tässäkin keskustelussa on jo todettu, harvan blogistin blogiminä on (välttämättä lähellekään) yksi yhteen oikean minän kanssa. Kai se on jonkinlainen pintapuolinen heijastuma - henkilöstä riippuen rosoisempi, siloitellumpi, sävyisämpi tai provosoivampi.
VastaaPoistaMutta sitten on blogeja, joiden kirjoittaja tulee jotenkin tiukemmin "iholle" kuin vain "tv-sarjana", ja se voi johtua niin monesta eri asiasta. Edes kiinnostuksen kohteet ei tarvitse olla samanlaiset - esimerkiksi samankaltainen (tai samankaltaiseksi kokemani) huumorintaju tai sukkela sanankäyttö riittää. Itselleni ei onneksi ole vielä vastaavanlaisia menetyksiä sattunut, mutta pelkään jo etukäteen, että edessähän se on ennemmin tai myöhemmin jonkin suosikkiblogin kohdalla. Toivottavasti ei ihan pian kuitenkaan. :) Otan siis osaa menetyksesi johdosta, kyllä sellaista blogiystävyyttä (tai vaikka vain suosikkisarjaa) saa minun mielestäni kaivata. :)
Moon Mamma, ihan samaa ajattelin kirjoittaessa, että blogin seuraaminen on vähän kuin tv:n katselua koukussa johonkin sarjaan. Jään helposti hyvän tv-sarjan koukkuun, brittiläiset ovat suosikkejani, mutta nyt olen koukkuuntunut Game of Thornsiin kakkosella (fantasiakirjallisuus on yksi suosikeistani).
PoistaSe iholle meneminen on ihan totta tosiaan ja mielenkiintoista, että toiset kirjoittajat saavat puhallettua elämän teksteihin eri tavalla kuin toiset. Ja kuten sanoit, se ei välttämättä ole aiheesta kiinni. Se riippuu toisaalta ehkä myös omasta elämän tilanteestakin. Huomaan joskus joissain blogeissa olevani kovin kärsimätön, jos aihe ei hirmuisesti kiinnosta. Sekin on blogistanian rikkaus, ei tarvi aina kiinnostua kaikesta vaikka "ystäviä" ollaankin.
Pidän muuten kovasti sinun ironiasävytteisestä kirjoitustyylistäsi. Itsensä ihan liian turhan vakavasti ottavia ihmisiä on maailma pullollaan ja mielestäni sinä et kuulu heihin. :)
samoja asioita olen pohtinut kuin sinäkin. Hyvin tiivistit :D
VastaaPoistaMuakin on jäänyt harmittamaan, kun joku minulle tärkeäksi kehittynyt blogi on lopettanut yks kaks. kun poistuneen/sulkeutuneen blogin sivulle edes tulisi joku sähköpostiosoite, mihin voisi lähettää postia...
Kiitos Sari, luopuminen on aina vaikeaa, siltikin vaikka se tapahtuisi omasta tahdosta ja sen tietäisi olevan hyväksi. Yht'äkkiä luopuminen ilman omaa tahtoa on aina vaikeaa.
PoistaTässä blogiystävyydessä on se hankala osa, että toinen voi sanoa "ystävyyden" irti ilman selityksiä jos niin tahtoo. Siinä jää sellainen lehdellä soittelijan tunne. Hei, miten tässä nyt näin kävi?
Mietin tuota sähköpostin lähettämistä (kaikki 3 ilmoittivat ensin lopettavansa, joten ehdin ottaa s.postit ylös), mutta jollain lailla kuitenkin ajattelin, että ehkä on parempi kunnioittaa heidän päätöstään irrottautua. Ehkä he eivät koe, että minun murheellisuuteni onkaan loppujen lopuksi heidän ongelmansa?
Samaa on tullut murehdittua täälläkin. Ja välillä, kun oikein on kiirettä olevinaan, tuntuu ihan pahalta, kun ei ole tullut kommentoineeksi joihinkin blogeihin, jonne on itselleen kasvattanut jonkinlaisen tunnesiteen. Se on jänskää, miten sellaisia syntyy; tuntee jotain läheisyyttä, jos on ollut keräämässä vaikka ylläripakettia jollekin tai saanut sellaisen itse, tai jos voittanut arpajaisissa tai saanut lähettää voiton. Joskus se yhteys syntyy kommenteista ja niihin, jotka liittyvät lukijoiksi. Tämä on ihan oma maailmansa, mutta muodostunut ainakin minulle yllättävän tärkeäksi voimavaraksi. Tänne on kiva sukeltaa kiireisen raskaan päivän jälkeen ja varmasti unohtaa työasiat. Tämä "Blogistania" on myös ehtymätön inspiraation lähde, suorastaa pursuaa mitä parhaimpia ideoita! Ja tämä lyö laudalta telkkarin mennen tullen. toivotaan, että mahdollisimman moni pysyy mukana. Ymmärrän kyllä senkin, että joskus aika tulee siirtyä taas eteenpäin ja silloin tämä loppuu. Varmasti niin käy jossain vaiheessa minullekin, mutta nyt suunnitteln rinnakkaisen blogin perustamista, joten ei ainakaan vielä...
VastaaPoistaIhan toden totta kirjoitat Mustakissa, tunnesiteitä syntyy ja myös minulle blogistania on ollut myös voimavara. Joskus ehkä myös taakka, mutta olen onneksi päässyt siitä jo kutakuinkin eroon. Ainoa on tuo maintsemasi syyllisyys kommentoimattomuudesta, mutta olen jo kohta siitäkin melkein päässyt yli.
PoistaTykkään saada kommentteja (kuten ehkä kaikki muutkin) ja väliin harmittaa kun ei ehdi/jaksa/tms. kommentoida edes pientä riviä toiselle.
Ideoiden lähteenä ihan lyömätön, totta puhut! :)
Ai, ja todellakin - Hyvää Ystävänpäivää!!
VastaaPoistaNiin tosiaan,
PoistaHyvää ystävänpäivää sinulle Mustakissa myös, kuten myös kaikille teille muillekin virtuaaliystäville (jaiks, se sana!).
Olen kovin onnellinen teistä kaikista ystäväiseni!
Minä ajattelen meitä toisiamme kommentoivia bloggaajia kirjeenvaihtokavereiksi - nyt vain kirjoittelemme samoja kirjeitä useammalle blogissa ja sitten näitä henkilökohtaisempia pikkukirjeitä kommenteissa:] Lämmin ystävänpäivä toivotus sinulle:)
VastaaPoistaKiitos Inkivääri, kirjeenvaihtokaveri on hyvä vertaus. Pikkukirjeet vielä parempi, tykkään muuten älyttömän paljon tästä uudesta kommentoinnista, missä voi sen pikkukirjeen vastata ihan täsmäiskuna. :)
PoistaMoi Minna!
VastaaPoistaTosi hyvin kirjoitit noista blogiajatuksista, tunnistan itsessäni ihan samat mietteet, kuin myös Kirsinkin kirjoittaman huonon omantunnon... Varsinkin viime viikkoina olen ollut tosi vähän blogistaniassa liikenteessä, päivittänyt vähemmän kuin yleensä omaa blogiani, mutta myös lukenut harvakseltaan muita blogeja...sekä jättänyt kommentteja. Tunnen siitä päivittäin huonoa omaatuntoa, en niinkään siitä, etten päivitä omaani niin usein, vaan juuri siitä, että lukisi toisten ja jättäisi edes pari sanaa käynnistään. Joskus ei vaan huvita, ei ole aikaa tai muuten vaan muut jutut vetävät enemmän puoleensa. Mistä sitten tulee se huono omatunto...?? Juurikin siitä, että täällä blogistaniassa monista ihmisistä on tullut kovin tutun tuntuisia, osa tuntuu jopa ihan oikeilta ystäviltä, vaikkei heitä olisi koskaan tavannutkaan. Jos ei ole kuulunut hetkeen, tulee ikävä, kaupoilla saattaa tulla blogiystävä mieleen, kun näkee jotain, joka sopisi juuri sille henkilölle, blogia lukiessa jakaa ilot ja surut, kuten sanoit...
Eikä mun mielestä siinä ole mitään pahaa, päinvastoin.. Itse huomasin pari viikkoa sitten, että jotkut blogiystävät taitavat välittää jopa enemmän kuin ihmiset "real life:sta", joiden tavallaan odottaisi välittävän.
Näihin mietteisiin, toivotan Hyvää Ystävänpäivää!
Liisa
Liisa, oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle. Minulle on käynyt kaksi kertaa niin, että olen vasta jälkijunassa lukenut kirjoituksen bloggaajalta, jossa hän kirjoittaa jostain ikävästä tapahtumasta. Harmitus on ollut silloin kaksinkertainen, ettei silloin ollut käynyt ja laittanut kommenttia. Jotenkin on tuntunut, että jälkijunassa kommentoini ei enää ole sama...
PoistaEn myöskään näe pahana sitä, että blogiystävät kulkevat myös muun elämän rinnalla. Muutaman kerran on minullekin käynyt juuri samoin kirpparilla, miettinyt että tuo sopisi ihan nappiin sille ja sille bloggarille. :)
Kiva kun poikkesit! :)
Tiedän tunteen ja sympatiseeraan :)
VastaaPoistaIloista ystävänpäivää!
Merja, sinun blogisi taitaa olla yksi niistä ensimmäisistä blogeista johon jäin koukkuun. Pidän kovasti tyylistäsi blogata, olet pirteä ja tarmokas ja se välittyy blogiisi hyvin. :)
PoistaHyvää ystävänpäivää myös sinulle!
Minna, hyvää virtuaaliystävänpäivää! :o)
VastaaPoistaLämmin KIITOS tuestasi!!
Paula, ystäviä tuetaan, kun on sen aika. :)
VastaaPoistaHyvää eilistä ystävänpäivää myös sinulle.