tiistai 13. joulukuuta 2011

ME! ~ Luukku 13




***************************
Luukku 13

Teema: Taustaa


****************************

Sattumia ja selityksiä

IDEA

Idea joulukalenteriin alun alkaen oli viime vuonna Even. Meitä tekijöitä oli silloin kolme ja vaikka olimme melko myöhäisessä vaiheessa liikenteessä, niin urakka ei tuntunut mahdottomalta. Tänä vuonna ajatustyö alkoi jo aikaisemmin syksyllä, joten valmistautumisaikaa jäi enemmän. Muistaakseni kumpikin epäröi alkuun ja juupas-eipäs-leikkiä pidettiin molemmat yhdessä ja erikseen vuorotellen. Päätös kuitenkin saatiin väännettyä ja siitä se alkoi.

Kuusi pystytettiin noin kuukausi sitten, marraskuun puolivälissä.



Tämän vuoden kalenterin luonnostelu alkoi ajatusriihellä, jossa kumpikin heitteli ilmaan ideoita, mahdollisia toteutettavia ja eri lähteistä bongattuja tee-se-itse-juttuja. Runko oli valmis ja homma lähti käyntiin.


TEEMAT

Ensin alkuun ajattelimme, että tänä vuonna ei teemoja käytetä lainkaan. Viime vuonnahan luukut jaettiin "pääluukkujen tekijöihin" ja teeman päätti luukunhaltija. Muut saivat osallistua, jos ideoita ja energiaa riitti.

Mieli kuitenkin muuttui, koska ilman teemoja kalenterista voisi tulla hajanainen. Toisaalta myös valmiiseen teemaan on ehkä helpompi keksiä aihe. Teemat kuitenkin muotoutuivat yleensä vasta idean jälkeen. Jotkut ideat sopivat heti saumattomasti yhteen ja teema oli selvä samantien.
Teemat ovat kuitenkin aika väljästi tulkittavissa, joten yhteensovitus tarvitsi usein vain vähän mielikuvitusta. Vaikkapa teema kierrätetty voi oikeastaan sisältää ihan mitä vaan.

Vaikka jossain luukussa olisikin ollut ihan sama idea molemmilla, niin luonteidemme, kirjottamistyylin ja valokuvien erilaisuuden vuoksi kalentereista ei ikinä voi tulla samanlaisia. Eve kirjoittaa tiivistykset jo tiivistetyistä teksteistä ja minä olen ihan kamala jaarittelija ja asioiden puhkikirjoittaja. Evellä on loistavat kuvat (sillä onkin parempi kamera ;D) ja minä taas toivon, että edes joku kuva onnistuisi. Ei muuten ole ollut helppoa, valoisaa on vain silloin kun olen töissä...


PUNAINEN LANKA

Kalenterissa oleva pääteema on kuitenkin ollut molempina vuosina sama: helppous ja edullisuus ja että, jokainen voi tehdä luukkujen ideoita helposti myös kotona sellaisenaan tai varioida niistä mieleisiään. Paljon on tehty luukkuja ekologisuuden hengessä kierrättäen tai roskiin meneviä hyödyntäen.



Hei, mitä tapahtui mun retiiseille???


Itselläni esim. 2. luukussa ollut kukka-asetelma oli täysin sama kuin viime vuonna, mutta kukat ja väri vaihtuivat. Evellä oli 5. luukussa leimasimena käytetty take-away-ruuan pakkausta. Tänä vuonna olen käyttänyt vain hyvin vähän rahaa luukkujen tekemiseen. Päätin jo etukäteen, että teen mahdollisimman paljon omista varastoista löytyvistä tarvikkeista ja koska erilaisia papereita ja kartonkeja oli kasaantunut, niin oman kalenterini teeman voi tiivistää sanaan paperi. Paperista ja kartongista tehtyjä on ollut paljon ja vielä paljon on tulossa...


YHDESSÄ

Koko jutun suola on yhdessä tekeminen. Ideoiden jakaminen, yhdessä pähkäily, toiselle esilukijana toimiminen ja neuvojen pyytäminen on ihan parhautta. En ryhtyisi tähän yksin, en sitten millään. Välillä iskee epätoivo, välillä nauraa rätkätetään hervottomana ja välillä kinataan. Useimmiten kuitenkin kannustetaan toisiamme ja sitä kannustamista todella kaipaa välillä. Viime viikolla muhun iski epätoivon alhainen aalto ja riitti kun Eve jaksoi kuunnella ja tsempata. Siitä se taas lähti kone käyntiin.

Joskus iskee pahimmanlaatuinen luukkukateus ja joskus jopa saa wow-huokauksia toinen toiselta. Sen wowin jälkeen se luukkukateus yleensä pamahtaa: mä en ala kun sulla on noin hieno ja mulla on ihan tyhmä. Siis tosi aikuismaista touhua... ;D

Jos joku ei vielä tiedä, miksi juuri Eve ja minä teemme kalenteria yhdessä, niin sen taustalla on sukulaisuus. Eve on edesmenneen veljeni tytär ja poikani serkku. Minä olen Evelle täti ja Muikkuselle (Even pojalle) kummitäti. Ikäeroa meillä on vain 11 vuotta ja olemme olleet äärettömän läheisiä Eevan syntymästä lähtien. Nykyään suhde on iloinen sekoitus sukulaisuutta, sisaruutta, ystävyyttä ja ennen kaikkea läheisyyttä ja ymmärrystä henkisellä tasolla. Ihan liian paljon olemme molemmat menettäneet jo nuorina ja elämän myrskyissä olemme olleet toisillemme tukipilareita. (pus pus Eve ja pus kaikille teille siellä pilven reunalla touhujamme katseleville)


SISÄLTÖ

Luukkujen ideat on poimittu lehdistä, kirjoista, blogeista tai nettiä selaamalla. Joukossa on joskus muutamia omiakin ideoita, mutta eiköhän se niin ole, että kaikki ideat on jo joku muu keksinyt. Samat ideat putkahtelee eri medioissa vuosi toisensa jälkeen hieman eri muodoissa tai muuteltuna.



Oho, tää lahjarasia ei toimi?!?


Olemme yrittäneet mainita tai linkata idean alkulähteen, jos se vain on mahdollista. Joskus kuitenkin käy niin, että on nähnyt idean jossain, mutta ei kuuna kullan valkeana muista, että missä. Tarkoituksellisesti emme yritä "omia" kenenkään muun ideoita.

On ollu mukava huomata, että joskus on joku jopa toteuttanut kalenterissa näkyneitä juttuja. Viime vuonna pähkinähiiriä teki mm. Peppi Pikku-Ketun puuhamaasta. Paras sisältö tulee kuitenkin siitä, että te käytte kommentoimassa ja olette mukana kalenterin teossa yhtälailla. Eihän olisi mitään järkeä tehdä kalenteria, jonka luukkuja kukaan ei avaisi. :)

Jos jaksoit urheasti lukea tänne loppuun saakka, niin nyt olisi vielä oivallinen tilaisuus käydä lukemassa Even postaus taustoista. Tänään Even luukussa on kerrottu teknisistä jutuista, että kuinka kalenteri on tehty ja saatu pysymään kasassa.

Viime vuonna 13. luukussa oli myös juttua kalenterin taustasta, auts.





9 kommenttia:

  1. Hei, kivat joulukalenterit teillä molemmilla. Niissä on paljon hyviä ideoita. Suomalainen paperitähti on minulle ihan uusi juttu ja sellaisia voisin kokeilla tehdä. Minua yökötti pitkään kaikki kyntteliköt, himmelit, sarvet ja käkikellot sun muut, mutta jostain syystä tässä syvässä keski-iässä ottaisin ne entiset yökötykset takaisin ja muokkaisin ne itselle sopiviksi. Olisikohan tämä paluuta lapsuuden mummolaan ja kotiin. Joka tapauksessa nostalgiaa on ilmassa. Olen juuri suoriutumassa muutosta uuteen kotiin ja nostelen "vanhoja uusia" tavaroita esille, kuten isoisoisoäidin silmälasit ym.

    Hyvää Joulun odotusta,
    Anne

    VastaaPoista
  2. Käys lukaisemassa mitä Evelle kirjoitin, ei nyt jaksa kaikkea uudestaan...
    Mutta tiedäks ( no tottakai tiedät) että se teidän erilaisuus, kyky nähdä sama asia eri kantilta, se tekee tästä silkkaa juhlaa meille muille!!

    Tootte ihan aarteita!
    Ja on ihan parhautta saada tuntea teidät molemmat!!
    Puspus!

    VastaaPoista
  3. Heissan Anne ja kiva kun ehdit piipahtamaan muuttopuuhien keskellä! Kiitos kehuista, tähän kalenteriin on jäänyt jotenkin koukkuun. ;D

    Noi hirvensarvet oli kyllä mulle ihan über-iso-juttu. En ikuna olisi uskonut, että laitan ne mun seinälle. Tosin en alkuperäisenä vaan tuunattuna.
    Ihanaa ja leppoisaa joulun aikaa myös sinulle.

    Pepi: Pus pus, kuin myös sinut. Ja tietty systerisi. :)

    Tiina: hauska sattuma eilen, melkein jo juteltiinkin kaikki kuulumiset. Ihana kun jaksatte molemmat kommentoida niin ahkerasti. Se lämmittää kovasti. Puspus sullekin. :D

    VastaaPoista
  4. Miusta kans tämä teidän yhteistyö on aivan mahtava juttu ja hauskoja ideoita molemmilta.
    Tykkään nimenomaan siitä, että askarteluja voi toteuttaa pikkurahalla tai omien "kätköjen" materiaaleista. Monesti kouluillakin kiristetään kukkaronnyöriä näin loppuvuodesta, joten askarteluideat kierrätysmatskuista ovat tervetulleita.
    Ja ihana, kun saa joka päivä avata kaksin kappalein luukkuja :)aina ei ehdi kommentoimaan, mutta pakko nämä on käydä vilasemassa. KIITOS :)

    VastaaPoista
  5. Kiva kun olet nähnyt noin paljon vaivaa ja ylläpidät tätä kalenteria. Tätä on kiva seurata:)

    VastaaPoista
  6. Tämä teidän kalenteri on aivan mahtava. Kiitos siitä.
    Haikeana ja vähän kateellisena katselen ja ajattelen, että ehkä ensi viikolla mäkin ehdin (joululomalomalomaloma). Tai sitten ensi vuonna.
    Ihania ja inspiroivia ideoita.

    VastaaPoista
  7. Olipas mukava kuulla kalenterin taustoja. Seuraan suurella innolla teidän molempien juttuja, kiitos ja eikun antaa palaa vaan!

    VastaaPoista
  8. Peppi: kiitos kiitos, mukava kuulla että tykkäät. :)

    Mustakissa: Kiitokset myös sinulle! Itellekin on kiva, että tulee tehtyä jotain. Ettei aina jää vaan "ai-kun-on-kiva, pitäis joskus kokeilla" -puheisiin.

    Margit: Kiitos, kyllä sä ehdit tehdä vielä monta kalenteria ja askartelua... :) Joluloma, mikä se on? Harmittelin juuri, että joulunpyhätkin on tosi lyhyet taas tänä vuonna. :[

    Elämäni matkat: kiitos kiitos, luukkuja on tiedossa ainakin vielä muutama. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!