torstai 6. lokakuuta 2011

Tänään


Tänään töistä lähtiessä satoi hiljaista sumua, en edes varjoa aukaissut. Tuntui, kuin olisi pudonnut pisamia nenälle kesän jälkeen haalistuneiden omien rinnalle. Sumusade tihensi tahtiaan ja pysäkille päästessä jo varjokin aukesi. Ennen bussin tuloa ohi ajoi auto, jonka naama oli kuin hirviöllä, joka irvistää. Toinen auto hinasi kolmatta, jonka naama oli lytyssä kuin mopsilla.

Bussissa tapasin vastakohtani, tai kuulin.

Keskustelu bussin käytävän yli, kaksi keski-ikäistä naista
- Mää näytän ihan tasapainoiselta ulospäin, mutta sisältä oon ihan rikki ja hajalla, sanoi vaalea.
- Niinkö, vastasi vielä vaaleampi.
- Mää sitten tykkään eläimistä, lehmistä, vuohista ja lampaista. Kanoja mää haluaisin hoitaa.
- Meillä käy takapihalla villi kissa. Annan sille joskus ruokaa.
- Sää oot sitten ihana ihminen, sää annat sille ruakaa, hihkui vaalea ääni kimeänä. Voi pikku raukkaa, voi pikku raukkaa, lisäsi vielä leperrellen.

Jäin miettimään elämän tuokiokuvia. Olisi hienoa olla kirjailija. Voisi käyttää kaikki elämän tuokiokuvat oikeassa kohdassa ja kaikki mitä kirjoittaisi olisi totta.

Hetki yllätti keskellä arkea. Jäin toisenkin kerran miettimään. Vertasin omaa elämääni toisen omaan. Joskus yleensä näytän varmaan ulospäin epätasapainoiselta, mutta sisältä olen ehjä. Unohdun tuijottamaan silmät lasittuneina ja suu mutrussa kaukaisuuteen. Pää on täynnä ajatuksia ja useimmiten en edes kuule muita ihmisiä ajatuksiltani.
Pelkään lehmiä, ne on isoja. Vuohi on maailman tyhmin elukka, jos ei lasketa lampaita ja kanat vasta torvia onkin. En ehkä koskaan elämässäni ole leperrellyt. Joskus jollekin koiralle, mutta en koskaan kissalle. Vanhin kummipojistanikin sanoi 5-vuotiaana, että tykkään susta kun sä puhut kuin ihmiselle.

Pysäkiltä kuljin pitkin siltaa, metsän laitaa ja hiekkatiellä. Kahlasin läpi tuhkapensaan tulenpunaisten lehtien väistellen lätäköitä. Kotiin tullessa vaihdoin märät farkut ja piti istua alas, miettiä ongelmakohtia ja pullonkauloja huomiseen palaveriin. Taidan mennä tunteella, vasemmalta lonkalta valttikortit esiin ja hyvä tulee. Jos missä olen hyvä, niin kokonaisuuksien hallinta on vahvuuteni. Luottavaisin mielin huomiseen olen menossa.

Kirjoittelen sen sijaan tuokiokuvia blogiin. Seuraavaksi juon kupin teetä, käperryn nojatuolini Veikon syleilyyn ja neulon loppumatonta unisukkaparia alpakkalangasta katsellen tallennettua brittisarjaa.

Unohdin aamulla, että mulla olisi ollut jumppa tänään. Mietin, että oliko unohdus alitajunnan tahallinen teko. Onko sillä edes väliä?

Musta tuntuu, että blogini on muuttumassa musta-tuntuu-blogiksi. Musta tuntuu, että siihen tulee muutos kunhan saan keskeneräisistä valmista. Tällä en tarkoita itseäni.



10 kommenttia:

  1. Kuule, musta-tuntuu-blogi on ihan hyvä juttu :)

    VastaaPoista
  2. Jään innolla odottamaan musta-tunttu-blogiasi...☺

    VastaaPoista
  3. Musta taas tuntuu, että sun blogi on oikein kiva just semmosena kun se on, milloinkin, oli se sitten musta tuntuu -blogi tai joku muu -blogi ;)

    Tosi kiva se senkkijuttu! Oon iloinen sun (teidän) puolesta, että löytyi se oikea! Olisi kiva nähdä joskus mimmonen siitä tulee sun käsittelyssä :))

    ps. sä muistutat (kuulostat?!) ihan yhtä mun hyvää ystävää...sekään ei koskaan ole varmaan leperrellyt kellekään, ja se puhui jopa meijän 8kk ikäselle Peipposelle kuin ihmiselle ;) Ja silti sillä on sydän just siellä missä pitää <3

    VastaaPoista
  4. Musta tuntuu, että rouva taisi tarvita vain muutaman sanan, että loputkin pääsevät ulos ☺
    Anna palaa...lonkalta tai miten vaan, mukava lukea tajunnan virtaa.

    Musta tuntuu....hyvvältä♥

    VastaaPoista
  5. Juu, en ole ollut lepertelijä minäkään ja pientenkin lasten kanssa puhun ihan "normaalisti". Olen löytänyt sisäisen lässyttäjäni vasta koiran myötä. Se saakin sitten kuulla koko lastin ja sille on kertynyt varmaankin kymmenkunta lempinimeä. Estottomasti myös kehun sitä tyyliin "tulipa hienot kakat, supertyttö".

    Anne

    VastaaPoista
  6. Olipa kivasti kirjoitettu, mukava pohdinta :)

    Kivaa perjantaipäivää!

    VastaaPoista
  7. Niin, kirjailijana olisi jännää, kun kaikki mitä näkee ja kuulee olisi potentiaalista materiaalia.

    Mutta täällä blogimaailmassahan me kaikki ollaan kirjailijoita. Oivalsin sen, kun luin tuota sinun mista-tuntuu -tekstiäsi, jota oli mukava lukea.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista!

    -tarjah-, kiitos kaunis. :)

    Irmastiina, kai sitä musta-tuntuuta ehkä vielä täältä löytyykin...

    Liisa, ei pidä jäädä tapoihin roikkumaan. Veikkaan, että joskus vielä musta-tuntuu-juttuja tulee lisääkin. Inspiksen mukaan.

    Pepi, mulla oli fiilis, että saattaisit tykätä. En tiedä miksi, mut niin vaan oli. :)

    heippa taas Anne, kiva kun jätit kommentin. :) Koiralle lepertely on jotain ihan selkäytimestä tulevaa, jopa epälepertelijälle. :D

    Merja, kiitos. Inspis iski kirjottamisessa. Odottelen vielä sitä askartelussa kuten sinulla. :)

    Laura: iso kiitos, sanasi läikähti rinnassa mukavasti. :)

    VastaaPoista
  9. Lähtikö Minna ne "töhnät" pois sillä teippirullalla tänä aamuna. Voi kun olisin ehtinyt poiketa, mutta oli pakko mennä vaan lujaa ohi kohti biolääketieteellistä simulaatiokoulutukseen....

    VastaaPoista
  10. Haaveilen lampaista ja kanoista! Tykkään myös lehmistä ja kissoista...
    Vuohiin ei ole tunnesiteitä.
    Hih!
    Onneksi olen tummatukkainen, muuten varmaan epäilisit kuunnelleesi minua...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!