Tunnelmia

Torstaina yleensä se jo alkaa, kutina jalkapohjissa: pois pois, pian pian. Perjantaina ei malta odottaa työpäivän päättymistä kun jo toivoo, että oltais jo. Miksi haluan pois omasta kodistani työleirille, jossa ei ole lämmintä vettä kuin saunanpadassa lämmittimällä ja ruohokin on leikkattava joka kerta? Paikat on rempallaan, ikisiivous ei lopu koskaan, rikkaruohot rehoittaa ja kuistikin on kallellaan.


Iltasella istahdan kallellaan olevalle kuistille, hörppäsen teetä ja kuuntelen kärpäsen surinaa ikkunaa vasten. Mieli lepää ja sielu hengittää. Takana on viikottainen oravanpyörä vain kaukaisena muistona kun mietin, että alkukesä on kaunista aikaa.




Laitan tuvan hellaan pari klapia, tuli karkoittaa kosteuden ja sen ääni on tuttu jo sukupolvien takaa. Uuniluukun kolahdus ja vedon humina ovat oikeita ääniä, niitä ei voi jäljitellä. Mietin samalla, että pitäisikö tämäkin käsitellä liesimustalla kuten hellan levytkin.



Saunalle mennessä taivaanvuohi mäkättää, palaneen tuohen tuoksu kutittelee nenää. Vuosien ajan mustuneet lauteet ovat tukevat ja olen onnellinen, ettei lattia romahtanut tälläkään kertaa. Usva nousee järveltä, käki kukkuu.


En avaa telkkaria, en avaa radiota, selailen hiirenkorvalle luettua Agatha Christietä. Helmeilevä kuolema on jo niin tuttu, että ei sitä tänään. Palapeli kuiskii: laita vielä yksi pala, kohta olen valmis.


Nukun pidempään kuin koskaan työviikon aikana, herään auringon säteisiin vailla kiirettä mihinkään. Taas jaksaa seuraavan viikon oravanpyörässä.