Kulutushysteriaa kirpparilla

Olen paljon pohtinut omaa kulutuskäyttäytymistäni viimeaikoina. Olen toivoton hamsteri ja intohimoinen kirppiksillä kävijä. Mielestäni olen siinä aika hyvä ja saan suurta nautintoa "hyvistä löydöistä". Ja voi poijjaat, että niitä löytöjä piisaa riesaksi asti. Kuten edellisistä postauksista huomaat, tämän hetken ylivoimainen suosikki löytö on pellava. Viime viikolla sain äidiltäni lahjoituksena (olisi heittänyt muuten ne roskiin) laatikollisen vanhoja pellavalakanoita, -pyyhkeitä ja -liinoja. En edes viitsinyt kuvata niitä tänne kun nuo edellisetkään kangaspinot ei näytä miltään valokuvattuna.

Poikkesin Töllin rinsessan kanssa kirpparilla taannoin ja löysin ehkä maailman historian rumimman pillipiiparin. Meillä on vissiinkin sukuvika tuo rumien tavaroiden sääliminen. (Odottelen rinsessalta postausta siitä nahkakilpikonnasta...)


Tämä piipari taitaa olla valuvikainen, kakkoslaadun heppu. Vasen poski on valahtanut ja nenä kasvaa sisäänpäin. Mukaan se piti saada kotiin asti.


Tässä on kaveruksia enemmänkin, takana olevalta neidolta on lyöty otsa ruvelle ja mestaaja on liimannut pään takaisin paikoilleen giljotiinin jälkeen. Oikealla oleva rintakuva näyttää aivan japanialaiselta naamastaan, mutta omaa klassisen taiteen kreikkalaisen (tai roomalaisen) tukan.

Muistan lapsuudestani kreikasta tuodun patsaan. Se oli hyvin samanlainen kuin takana oleva tyttökin. Mielestäni se oli aivan i-h-a-n-a, 8-vuotiaan varmuudella se oli kaunein taide-esine minkä koskaan olin nähnyt. Onko kyseessä taantumista lapsuuden tunteisiin vai tuntuuko hyvältä löytää oma lapsuus jälleen? Ostaminenhan on tunne-ilmiö monella tavalla. Miksi minun pitää pelastaa ruma pillipiipari? Olin nimittäin ehdottoman varma ostopäätöksestäni saman tien kun näin patsaan ja varsinkin kun näin hintalapun. Hyvä löytö. Miten ruma pillipiipari voi olla hyvä löytö?



Samoin olin täysin varma ilman harkintaa, että haluan nämä kala- ja simpukkamuotit. Hinta oli euro ja euroviiskyt (simpukkamuotteja on 4kpl). En todellakaan tarvitse näitä, mutta näille kyllä löytyy käyttöä. Olen ystävien ja sukulaisten kanssa aina tehnyt sanattoman YYA-sopimuksen mukaisesti lähes tulkoon kaikissa juhlissa jotain ruokaa/tarjottavaa tai köksäapua. Ja saman sopimuksen mukaisesti myös aina saanut vastalahjaksi apua. Yksi bravuureistani on tonnikalamousse ja toinen lohikakku, kolmas sillikaviaari ja neljäs katkarapuhyydyke. Ei tarvitse olla suurikaan neropatti, että seuraavissa juhlissa joku edellistä taitaa olla kalan tai simpukan mallinen... Ilmiselvää snobin vikaa. Voin kuulla ja nähdä kuinka emäntä selittää vieraille, että "meillä on aina perinteisesti juhlissa tätä kalamoussea". Mielestäni en ole snobi, tykkään kattaa kauniisti ja laittaa ruuan esille niin, että sitä on kiva katsoa. Voiko euron maksanut kalamuotti olla järkevä ostos? Kovasti yritän edellisessä tekstissä vakuutella itselleni, että se olisi.



Tätäkään en miettinyt, ostopäätös syntyi siinä hetkessä kun näin hintalapun. Muistaakseni se oli kolme euroa? Huikea väri, kohtuu kuntoinen ja ainahan tarvii erilaisia rasioita eri tarkoituksiin. Eikö? Katsoin rasian alle vasta oston jälkeen tarkemmin:


Rasiassa on myyty aikoinaan "Hansikas" -nimistä suklaata, jonka Fazer on tehnyt. Ennen vanhaan osattiin tehdä rasiatkin paremmin. Taas kerran hyvä löytö. Vai?


Loppuun vielä valokuvat Talosta Maalla etupihalta:


Ja tämä kuva on otettu samasta paikasta sivupihalle päin. Hauskasti näkyy talon varjo pellolla. Lisää kulutuspohdintaa on tulossa, asia vaivaa nyt oikein tosissaan.


Lempeitä kesätuulia kaikille!