lauantai 11. tammikuuta 2014

Aamulla kaikki näyttää paremmalta


Niinhän sitä luulisi. Viikonloppuaamuisin teen yleensä päätöksiä. Viikon aikana pyöritellyt ideat ja ajatuksen poikaset kirkastuvat varmuudeksi, että näin tehdään. Viimeaikoina olen pyöritellyt rivarin rappuja ees taas, yllätys varmaan kaikille. Alkuperäinen idea niiden kanssa oli, että yläkertaan ja alakertaan vievät raput tehdään samanlaisiksi, tottakai. Vaan eipä aikaakaan niin voi kauhistus (voi kuinka tykkään tästä Christien kirjan suomennoksesta) ja suunnitelma menee uusiksi.


Tämän vuoden uutuus minulle olivat lilat hyasintit.


Päätöksen tueksi.
  1. Alakertaan menevät portaat ovat paljon huonommassa kunnossa kuin yläkertaan menevät, vaativat enemmän kittausta ja hiontaa.
  2. Portaat ovat keskenään erilaiset, vaikka molemmat ovat kierreportaat. Alakertaan menevät ovat kiinteät betonin päälle rakennetut ja yläkertaan avonaiset metallirungolla. Otsalaudat poikkeavat toisistaan ja valoisuus on täysin erilainen.
  3. Alakerran portaista ei voi pelastaa tammista etulistaa, mutta yläkerran portaista voi. Listojen uusiminen on mahdotonta uusimatta koko porrasta.
  4. Alakertaan meneviä rappuja ei näe juuri lainkaan muutoin, kuin alakertaan mennessä.
  5. Yläkertaan menevät raput ovat huoneiston paraatipaikalla ja näkyvissä koko ajan mistä tahansa keskikerran nurkasta.
  6. Seinän väri portaiden vieressä on erilainen. Alakertaan mennessä valkoinen, yläkertaan mennessä harmaaseen menevä mudan ruskea. Molemmat olivat alkuperäisesti samalla värillä, mutta muta ei toiminut alakertaan menevissä. Se teki portaasta hämärän ja tunkkaisen. Myös seinämateriaali yhdistettynä väriin teki alakertaan menevistä portaista keskeneräisen näköiset. Karhea betonipinta näytti siltä, että päälle maalatulla värillä on yritetty saada ruma näyttämään paremmalta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Valkoinen mattamaali toimii miljuuna kertaa paremmin ja valoisuus nousi kertaheitolla noin 100.

 
Näkymä makuuhuoneen ikkunasta yhtenä aamuna.


Päätös

Alakerran askelmat maalataan kokonaan keskiharmaalla Colorian lattiamaalilla, koska heillä on tarjolla puolikiiltävä vaihtoehto.Tämä oli alkuperäinen ajatus molempiin portaisiin, mutta maaliksi olin kaavaillut korkeakiiltoista lattiamaalia.
Tai ihan alunperin olisin halunnut kokonaan lakatut portaat vaaleaa puuta, mutta se olisi vaatinut koko portaikon uusimista.siihen taas ei ollut valuuttaa, eikä sen puoleen haluakaan.

Yläkertaan menevät portaat muuttuivat täysin.
Portaat maalataan sävytetyllä valkoisella (sama puolikiiltävä maali kuin alakerran rapuissakin) ja etureunojen tammilistat lakataan himmeällä värittömällä lakalla.



Todiste siitä, että tammikuussa 2014 on ainakin kerran paistanut aurinko.
Se paistoi noin puolitoista minuuttia.





Insinööri olisi tehnyt päätöksen jo paljon aikaisemmin, kuin minä tuosta portaiden erilaisuudesta. Inttailin mielessäni pitkään juupas-eipäs-leikkiä. En päässyt ylitse tuosta erilaisuudesta. Nähtäväksi jää, että onko päätös oikea vai ei. Näillä nyt kuitenkin mennään.



Nämä yläkertaan menevät siis valkoiset ja etulista (joka on liukuesteen ulkoreunassa) lakattu tammi.


Nämä alakerran raput kokonaan keskiharmaaksi. Molemmissa rapuissa liukuesteet mustat, kuten käsijohdinkin.

Kuinka sinä olisit asian päättänyt? 
Kaikki samalaiseksi vai ei? 
Olisi hauska kuulla mielipiteitä asiasta. 




Mukavaa viikonloppua! Remppa jatkuu ja vähän opiskelukin, löhöilyyn ei ole aikaa tänä(kään) viikonloppuna.


9 kommenttia:

  1. Päätöksesi on aivan oikea. Uskon, että samaan olisin päätynyt minäkin, koska onhan ne kuitenkin niin eri tilat että miksipä pakolla koittaa jatkaa samaan muottiin laittamista. Yläkerran raput kun ovat esillä, niiden pitää olla parhaimmillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä minäkin pähkäilin, mutta saa nähdä kuinka käy. :)

      Poista
  2. Miks se tammi? Miksei kokonaan valkoinen ja sitten se musta liukueste? Vähentäis kirjavuutta?
    Hyvä päätös tehdä erilaisista erilaiset, se yhdenmukaistaminen olis voinut onnahtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin tykätään siitä, siksi. Mut vähän epäilen itekin vielä, teen ainakin yhden koeponnistuksen. Jos tammi näyttää liian - no joltain - niin senhän voi maalata vaikka sit kokonaan valkoiseksi. Tai harmaaksi. Vastapäätä rappuja on harmaa seinä ja vieressä harmaa-musta-valko-hopea tapetti.
      Vaikeeta, höh. :)

      Poista
    2. Jos asiat olis liian helppoja, niin ei se sitten enää välttämättä kivaa oliskaan :D

      Poista
  3. Päätöksesi kuulostaa hyvältä. Sopivasti erilainen mutta varmasti natsaa riitelemättä yhteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minäkin haluan ajatella, että olisi hyvä päätös. Insinöörikään ei vastustanut. ;D

      Poista
  4. Portaat on jo varmaan valmiit ja hyvät eikä mielipiteelläni ole enää merkitystä : ) Olisin vain sanonut, että yläkertaan juuri kuten kerroit ja alakerran suuntaan liukumäki : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, ei todellakaan ole valmiit vielä! Liukumäki kuullostaa liian eksoottiselta, ei näin vanhat saunatontut enää pysty niihin, hih. ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi!