Aina tulee jotain

Olen ollut jo monta kertaa kirjoittamassa, mutta aina tulee jotain. Viime aikoina on tullut lähinnä urheilua. Ei pelkoa, että itse, mutta nuo olympiatoivot ne urheilee. Melkein aivan sama mitä TV lähettää, niin minä istun ruudun ääressä ja neulon.

Mitään valmista ei ole tullut, neulon ja puran, neulon taas, kokeilen ja puran. Ilmeisesti yritän liian vaikeaa, kun mikään ei onnistu. En tosin olisi uskonut, että 2o 2n kaulahuivikin menee purkuun. No, siinä esteeksi tuli langan loppuminen kesken. Tiukka kurkkua kuristava kaulahuivi ei kuulunut suunnitelmiin, mutta ehkä siitä tuleekin tyyny.

Vasen lapanen on valmis, oikea vielä vaiheessa. Alla oleva on se pilalle mennyt huivi, ehkä tyyny. Mietin vielä, että puranko vai en.

Kämmekkäät tuli kaupan päälle, kun lankaa jäi tuubihuivista yli. Tumma kohta kämmenen päällä näyttää ihan virheeltä, mutta todellisuudessa se on langassa oleva virhe. Ärsyttää vaan, että se tuli paraatipuolelle, olisi voinut olla kämmenen allakin.

Kuvassa kämmekkään alla olevaa tuubihuivin pitsineuletta aloitin ainakin viisi kertaa. Jostain syystä en osannut lukea pitsikaaviota oikein ja piti oikein ottaa puhelu Itä-Suomeen ja kysyä neuvoa. Onneksi neuvot auttoivat ja kuudennen kerran aloittaessa homma pelitti. Kiitos M tsempistä! Tuubihuivi on vielä päättelemättä, kun mietin vielä, että teenkö mallin mukaan vai en. Mallissa oli huivi neulottu kiinni siten, että se on kerran kierretty ympäri, mutta mielestäni siitä tulee hiukan liian tiukka kiertäen....

Tämän kämmekkään luultavasti puran. Se on hiukan liian suuri ja ehkä noin paksu lankakin on vähän niin ja näin.

Ystävänpäivätovotuskin jäi tekemättä. Olimme jo aikaa sitten sopineet yhteisen illallisen ystäväpariskunnan kanssa. Tunnelma oli ristiriitainen, aiemmin päiviällä saimme töissä todella pysäyttävän suru-uutisen. Toisaalta oli upea ja ihana ilta hyvien ystävien seurassa. Taustalla kummitteli mustareunainen pilvi ja mieli on ollut maassa koko viikonlopun ajan. Ensi viikko tulee olemaan töissä raskas.

Vanha ja kulunut totuus on, että koskaan ei voi tietää kuinka paljon aikaa on jäljellä. Liian lujalla kädellä siitä vaan tällä(kin) kertaa muistutettiin.