perjantai 8. helmikuuta 2013

Roskista asiaa


Lajitteletko sinä roskasi vai onko se sinusta ajan haaskausta?

Minusta jokaisen pitäisi kierrättää, mutta en ole moralisti. Kukin taaplaa tyylillään. Olen aina ollut myötämielinen jätteiden kierrätykselle, mutta olin aika huoleton huithapeli.Viime keväänä päätin haastaa itseni täydelliseen jätteiden lajitteluun ja kierrärykseen kotona. Sitä ennen kierrätin lehdet (keräyspaperi) täysin ja samoin myös paristot. Metallijätteet kierrätin osittain (säilyketölkit) ja lasin puolittain. Biojätettäkin kierrätin satunnaisesti. Kartonkia en kierrättänyt lainkaan. Taloyhtiömme roskakatoksesta löytyy tasan kolmen lajin astioita, bio-, paperi- ja sekajäte.



Pirkanmaan Jätehuollon jätteenkäsittelykeskuksissa 
vastaanotettiin yhdyskuntajätettä 
reippaasti yli 300 kg/asukas vuonna 2009.




Aloitin projektin punnitsemalla jokaisen sekajätepussin ennen keräysastiaan viemistä. Tuloksena oli, että kaksihenkisen talouden viikottainen jätemäärä oli keskimäärin 2-3 pussia viikossa ja paino oli 3,5 - 5 kg/yksi pussi. Ihan älyttömän paljon siis.


Leikkokukat täyttää biopussin nopsaan.
Häälahjaksi saatu Aaltokin menee lasinkeräykseen,
jos joskus uskaltaa mennä hajoamaan.


Pirkanmaan Jätehuolto oli aloittanut kokeilun muovijätteen keräyksestä kotitalouksilta ja siitä tuli projektiin yksi jäteastia. Lisäksi toinen kartongille, kolmas biojätteelle, neljäs pienmetallille, viides keräyslasille, kuudes keräyspaperille, seitsemäs paristoille ja lampuille (samassa astiassa) ja kahdeksas sekajätteelle. Huhhuh, järkyttävän monta jäteastiaa ja kaikki ne pitäisi tunkea pikkiriikkiseen keittiöön. No, eihän ne kaikki mahtuneetkaan, osa on tuulikaapissa ja yksi ruokapöydän alla...




Tiesitkö kauanko eri materiaalit kuormittavat luontoa, 
elleivät ne päädy kierrätykseen? 
- maitotölkki maatuu luonnossa 5 vuotta
- hernekeittopurkin hajoaminen vie 100 vuotta
- alumiininen juomatölkki sinnittelee 200 – 500 vuotta
- muovin hajoaminen kestää jopa 500 – 1000 vuotta




Reippaana aloitin kierrätyksen, mutta sormi meni suuhun. Mihin roskikseen kuuluu mikäkin? Apua! Tulostin netistä ohjeet ja teippasin ne keittiön kaapinoviin. Yllättävän helposti ne oppii, jopa Insinöörikin. ;D

Täydellisen kierrättämisen aloittamisen jälkeen punnitsin kaikki sekajätepussit. Hämmästys oli todella suuri, sillä pussi ei täyttynytkään, ei sitten millään. Vihdoin viimeinen noin kuukauden jälkeen pussista oli täynnä noin yksi kolmasosa. Punnitsin ja vein roskikseen. Punnituksen tulos oli 400 grammaa. Huikea ero entiseen.

Totaalikierrätys on jatkunut nyt kohta vuoden ja kertaakaan en ole katunut. Ei myöskään ole tullut mieleen, että lopettaisin sen. Sekajätteen määrä on pysynyt samana, reilusti alle puoli kiloa kuukaudessa. Sekajätteen määrä varmaan lisääntyy alueemme muovikierrätyskokeilun loppumisen jälkeen (jos kokeilu ei jatku siis). Muovijätettä tulee ihan käsittämättömän paljon. Vähintäänkin yksi muovikassillinen tiukkaan pakattuna viikossa, mutta usein enemmänkin.


Kodeissa tapahtuva lajittelu on toimivan jätehuollon perusta 
ja vähentää kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää ja haitallisuutta. 
Biojätteen ja ongelmajätteiden lajittelu on erityisen tärkeää. 
Kierrätys ei kuitenkaan ole jätteen määrän vähentämistä 
vaan jo syntyneen jätteen hyötykäyttöä.




Omaan kokemukseen perustuvia vinkkejä:
  • Käytä tarpeeksi pientä ja kannellista biojäteastiaa. Itselläni on kolmen litran muovisanko ja tyhjennän sitä vähintään kaksi kertaa viikossa.
  • Aloittaminen on vaikeinta, jatkaminen ei.
  • Netistä löydät kaiken tiedon alueesi jätteiden lajittelusta ja ohjeet mihin ikinä tarvitsetkin aloittaaksesi kierrätyksen.
  • Pese roskasi, se auttaa pidentämään tyhjennysväliä. Hajut ei leijaile eikä pikkukärpäset lennä. :)
  • Panosta helppouteen, hankalaan hermostuu. Jos suunnittelet keittiöremppaa tai rakennat uutta kotia, niin varaa reilusti tilaa jäte- ja kierrätysastioille. Enemmän, kuin ajattelet tarvitsevasi.
  • Asennoidu kierrätykseen, kuten pullonpalautukseenkin. Vie ne mennessäsi kauppareissulla. Pienemmät erät kulkee helpommin ja et hermostu kotona "jätekasoihin".
  • Käytä hyväksesi alueesi ilmaisia kierrätyskampanjoita tai keräyksiä. Linkki on Pirkanmaan alueen Repe&Romu autoihin. Niiden aikataulut vuodelle 2013 löytyvät kunnittain linkin oikeasta sivusta.

Olisi mukava kuulla sinun mielipiteitäsi asiaan. 
Oletko puolesta vai vastaan? 
Onko sinulla hyviä vinkkejä? 
Kuinka sinä kierrätät? 

Otatko haasteen vastaan ja alat totaalikierrättäjäksi?



Lainaukset ovat netistä eri kohteista poimittuja mm. Pirkanmaan Jätehuolto ja Kuusakoski 

17 kommenttia:

  1. Täytyiskin ostaa taas koirankakkapusseja, ne on oivallisia biojätteelle!
    Huomaan lipsuvani taas tuossa kun pussit pääsi loppumaan - ja mun on koirattomana niin älyttömän vaikea muistaa niitä!
    Täytyy tunnustaa että lasia ja muovia en kierrätä, muuten kyllä miltei kaiken - eli sen, mikä on oman talon sisällä tehty helpoksi.

    Kauppareissullakaan kadun toiselle puolelle ei oikein viitsi torin kautta kiertää...

    Pitäiskö ryhdistäytyä...eilen jo Pasi Rautiainen sai ajatukset pintaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkpussit on hyvä idea!
      Helppous on kyllä iso juttu. Jos oman taloyhtiön kierrätysasiat on kunnossa, niin huomattavasti helpommin siihen lähtee ite mukaan.

      Poista
  2. Asiaa, asiaa taaskin Minna!
    Itsehän tuoreena omakotiasujana olen törmännyt kuin tiiliseinään näihin jätelajitteluasioihin. Monta vuotta olen asunut taloyhtiöissä, joissa on sekajäte, bio, lehti ja paffikeräys. Helppoa siis! Tämän lisäksi olen aina lajitellut lasin ja metallin (kodin peruja...). Nyt kun minulla on vain yksi roskis omassa pihassa, on tästä jätteenkäsittelystä tullut varsinainen taitolaji, mutta jatkan sitä silti. Tämän lisäksi olen ottanut repertuaariini muovijätteiden erittelyn! Ja ilokseni eilen huomasin, että Lietsun sittarin jätepisteiseen on tullut myös muovijäte (ennen oli vain Prismassa, ja mä kun en käy Prismassa niin siitä tuli aina ylimääräinen keikka!) Toisaalta, onhan se helppoa kun kaikki nämä extrajätteet (muut kuin sekajäte, joka jää oman pihan roskikseen) ovat kaikki jätettävissä samaan paikkaan.

    Se, mikä on absoluuttinen HÄPÄSY on se seikka ettei meillä ole vieläkään kompostia ja biot menee sekajätteisiiin, tämä asia on korjattava asap (hävettää koko ajan tämä asia).

    Loppupeleissä, sillä mitä me täällä Suomessa tehdään ei ole paskankaan väliä, jos muu maailma elää kun pellossa. Mutta noin ei saa ajatella vaan pitää lähteä siitä omasta tekemisestä. Olen joskus 2000 -luvun alkupuolella asunut Italiassa ja siellä tää jätemeno oli todella hurjaa (kaikki paska samaan kasaann...), teki tiukkaa suomitytön katsoa.

    Niin joo, ja piti vielä ed. postaukseen kommentoida, että ENITEN ÄRSYTTÄÄ KIRPPISPOSTAUKSET, JOISSA EI OLE HINTOJA.

    Ugh. Ihanaa viikendiä Minde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi komposti on kyllä iso juttu omakotiasujalle. Se vaatii aika paljon työtä, intoa ja rahaa. Ihan omin voimin talouskompostia on vaikea toteuttaa.
      Mulla on kompostiongelma maalla. Käydään kuitenkin harvoin ja talousjätettä tulee aika vähän. Sen pitäisi käydä tasaisesti, että toimisi kunnolla ja pieneläimet pitäisi pysyä poissa.
      Puutarhajätekomposti onkin ihan eri juttu..

      Ihan tasan oikeassa olet siinä, että JOKAISEN täytyy pitää oma takapiha kunnossa, eikä mennä sen taakse, että Kiinassa miljoona kivihiilikaivosta vesittää mun kierrätyksen.

      Niin samoilla ajatuksilla mennään taas kerran. :)

      Poista
  3. Mä laitan paperit-pahvit-paristot erikseen, mutta muuten kaikki samaan syssyyn. Ku ei tässä taloyhtiössä edes ollut vähän aikaa sitten bio-jäte roskista. Nyt on, mutta arvaa onko vaikea muistaa että nyt on. Varsinkin kun roskiksia on edelleen vain yksi.
    No, uudessa kämpässä aion ruveta lajittelemaan biotkin erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas tullaan siihen, että kierrätyksen pitäisi olla helppoa ja vaivatonta. silloin sitä tekisi useampi.
      Tsemppiä siihen muuttoon! :)

      Poista
  4. Tämä on asia, josta itsellänikin oli ajatus tehdä postaus seuraavaksi! Saatanpa sen vielä tehdäkin, vaikka sinä nyt teitkin syväluotaavamman kuin minulla on ajatuksena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Tiina! Tee ihmeessä sinäkin postaus tästä. :)

      Poista
  5. Meillä jätteet lajitellaa. Ja tiedän, että jätettä tulee ihan hirveästi, meilläkin.
    Ulkona on komposti johon tulee kaikki kompostiin sopiva jäte. Phvit ja lehdet menevät omiin kierrätyspisteisiinsä, samoin metali ja lasi.

    VastaaPoista
  6. Meillä ollaan kierrätetty -90-luvulta asti. Sekajätettä tulee vähän, mutta muoveille ei ole kierrätystä. Eli jäte on suurimmalta osalta muovia. Kompostoin biojätteet, talvella ne eivät tosin kompostoidu vaan jäätyvät. Muut viedään kierrätysastioihin, lasi, metalli, paperi-jätteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minäkin olen kierrättänyt jo yli 20-vuotta, mutta enemmän ja vähemmän suurpiirteisesti. Tuo kompostointi on sellainen, mihin en ole itse tutustunut vielä. Biojäteastia nielee mun biojätteet. :)

      Poista
  7. Olen innokas kierrättäjä, vaan Mies on vielä innokkaampi! Talvisin roska-auto käy tyhjentämässä melko tyhjän roska-astian joka 4. viikko, kesällä 2 viikon välein, koska lakisääteisesti (?) tyhjennysväli ei voi olla pidempi.
    Kotoa löytyy astiat: bio, pahvi, paperi, lasi, metalli, elektroniikka, muovin kierrätystä täällä ei ole järjestetty. Myös lähes kaikki tarpeeton tekstiilitavara kierrätetään eteenpäin: sukulaisille, käsityötarpeiksi, UFFille tai löytöeläinkotiin.
    Maailma hukkuu p***aan, parhaamme mukaan koitamme vähentää kuormitusta (ja siltikin paljon turhaa tulee hankittua)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain oli vinkki, että omakotiasujat voi sopia yhteisistä jäteastioista naapureiden kanssa. Se voisi olla ihan hyvä juttu, esim. biojätteelle. Jos ei ite halua kompostia pihalleen. Voisi luulla, että myös yhteisiä sekäjäteroskiksia olisi mahdollista tilata? Se tietysti edellyttää, että myös naapuri(t) ovat sitoutuneet täyskierrätykseen.

      Maailma on hukkumaisillaan siihen itteensä, oikeassa olet. Aina välillä kyllä mietin, että onko mun ihan pakko ostaa tämä tai tuo. JOtenkin perustelen myös kirppisostoksiani sillä, että teen kierrätystä...

      Poista
  8. Hei, Hyvä aihe! Paperit/lehdet, kartongit ja biojätteet tulee kierrätettyä ja kaikki muu menee samaan pussiin rivitalokodissa. Enpä ollutkaan kuullut aiemmin muovin erottelemisesta muusta jätteestä. Sitä tulee kyllä paljon, kun kaikki minkä kaupasta kantaa tuppaa olemaan moneen kertaan pakattua.

    Maalla työnnän vähäisen biojätteen Biolanin huussiin, jonne eivät eläimet pääse. Kalaa sinne ei kylläkään voi pistää tai kohta on pikkukärpäsongelma. Maalla tuntuu haasteena oleva valtavaksi kasvavat puutarhajätekasat, joita työnnän puisen kehikon (komposti) lisäksi vähän sinne sun tänne. Joskus oksia on roudattava peräkärryllä 20 km:n päähän toisen kunnan puutarhajätealueelle. Tänä keväänä pitäisi pistää vanha angervopensasaita matalaksi (n. 50 m) ja leikata taas omenapuita, voi voi...

    Kaupungissa ja maalla on yksi yhteinen ongelma: maitotuotteita jää ajoittain hävitettäväksi, kun maitopurkki on jäänyt puolilleen, kerma on jäänyt käyttämättä ja creme fraiche on jämähtänyt purkkiin... Niillähän ei saisi kuormittaa viemäreitä, mutta miten nestemäinen jäte saadaan hävitettyä oikein? En tiedä, mutta sen tiedän, että pitäisi paremmin suunnitella ruoan laitto ja hyödyntää kaikki, mitä on kaappiin kantanut (jäkäti-jäkäti itselleni).

    Anne

    VastaaPoista
  9. Meillä kierrätetään biojäte, kartongit, pahvit, lehdet, lasit, pullot ja tölkit, metalli, paristot ja ongelmajätteet. Eli aikas hyvin. Muovia myös aluksi yritin, mutta en siihen ole oikein oppinut. En edes muista, missä sen keräyspiste on, täytyykin tässä skarpata.

    VastaaPoista
  10. Luulin myös ettei muovia enää erikseen kierrätetä?! Täytyy selvittää asia hetimmiten, muuten kaikki on kompostia myöden hanskassa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!