torstai 26. huhtikuuta 2012

Tää se päivä on


Kun kotiovi näyttää tältä:



Joten tervetuloa kaikki yllätysvieraat, täällä odotellaan...

Sisälläkin kaikki alkaa olla hallinnassa:



Sauna on ihan kohta lämmin, spa-osastokin vaatii vaan enää vähän pientä pintaremonttia.

Jotenkin on ihan kamalan vaikea olla positiivinen ja iloinen tästä ihanasta keväästä, joka vihdoinkin suvaitsi tulla. Räkä roikkuu rohtuneella poskella ja nenän alus on kauniin purppuran punainen. Flunssapiru iski kahden viikon jälkeen uudelleen. Kolmas viikko sairastelua menossa, koti on täynnä hienojakoista sementtipölyä ja pihamaalta tuleva kura leviää iloisesti joka paikkaan.




Koko viikko on ollut yhtä katastrofia. Poltin taivaallisen hyvän punajuuri-aurakeiton totaalisesti pohjaan ja tietysti siinä parhaassa kattilassa. Olen kolmena iltana aloittanut uudenmallisten sukkien tekoa ja jokaisen kolmesta mallista olen ennen nukkumaan menoa purkanut heti alun jälkeen. Pitäisi jättää uudet mallit terveen ihmisen tekemiksi.




Pakanmaan kartta löytyi kivenheiton päästä Tampereen keskustasta. Pyynikinharju on taivaallinen paikka. Kannattaa kokeilla joskus, jos et vielä ole käynyt.




Löysin mainoksesta täydelliset nude-avokkaat ja nyt käyn Jaakobin painia itseni kanssa. Maksanko 65 euroa kengistä, joita olen metsästänyt nyt kohta 3 vuotta vai ostanko silläkin rahalla mosaiikkikaakeleita pesuhuoneeseen. Toivon, että kengät olisivat järkyttävän huonot jalassa ja salaa kuitenkin en.




Tässä yltiöpositiivisuuden puuskassa on myös todella upeeta mennä sairausloman jälkeen töihin ja huomata, että sähköpostin perkaaminen taitaa kestää kaksi päivää kauemmin kuin odotin.




Tää ei ole se päivä, kun käsittelen ulkokalusteet suoja-aineella. Eikä myöskään se päivä, jolloin pesen ikkunat. Joskus sitten kai sekin päivä tulee.



Piristykseksi itselleni ostin eilen kimpun ruusuja. Niistä kolme on jo pudottanut kaikki terälehtensä. Joten ei tässä sitten muuta kummempaa. Kurjuuden maksimointia parhaimmillaan. Jos oikein hakemalla hakee jotain mukavaa, niin unohdin kylvää siemeniä. Eivätpähän pääse kuihtumaan ennen aikojaan.

Kyllä se tästä kohta...

Vaimo katselee itseään peilistä ja toteaa miehelleen. Keski-ikä on kamalaa. Hiukset roikkuu, silmäpussit roikkuu, posket roikkuu, allit roikkuu, tissit roikkuu, vatsa roikkuu... Sano nyt jotain positiivista ja piristä jotenkin!
- No ainakin sulla on hyvä näkö.








28 kommenttia:

  1. Mä repesin tohon loppukevennykseen ja unohdin mitä piti sanoa :D

    Mutta on teillä villin näköinen sisäänkäynti, huh!

    Auttaaks yhtään jos sanon että ei tuosta oikein pääse kuin ylöspäin.....ja pian toivottavasti taloon maalle :)

    Ps. Osta ne nudet!

    VastaaPoista
  2. Voi Minna, ihanaa rutinaa ;) Kyllä se tosiaan siitä. Harmi, että olet sairastellut, on inhottavaa olla puolikuntoinen. Mulla loppuu myös loma, huomenna alkaa yövuorot. Liki kolme viikkoa ja olen aika relax - ei siis rasita ajatus töistä. Muttta tämä loma menikin vaan ihmetelessä takapihan viemärihommia tekeviä miehiä. Piha oli - ja on vieläkin mullin mallin, marjapensaat mm. ylösalaisin. ( ei toki noin hurjannäköinen, kuin tuo teidän piha) Eilen ja tänään olen ollut ikkunakyttä - naapurin isäntä on innoissaan aloitellut viemäritöiden tuhojen korjaamisen - minä ikävä ihminen en halua mennä ulos keskustelemaan, mitä väliaidaksi tulee. Oodotan, että mies lopettaa nuo ylipitkät työpäivänsä ja hoitaa miehekkäästi asiat ;)

    Ja Minna ,mene ja osta ne kengät! Se piristää. Kyllä niitä kaakeleita ehtii hankkia. Mulla on kevät/kesävaatteet ihan hakusessa. Kolmas lapsenlapsi syntyi eilen, tytöntyllerö, joten pitää alkaa katsastamaan jotain nättiä kesän kastejuhlaan. Etten ole ihan mettiäinen :)

    Iso halaus sinne sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Eliisa! Olen ihan kade sulle kun olet mummo. :D
      Viemäriremontti on vaan hyväksi, mutta kun on muuten huono päivä, niin sekin saa pinnan kireälle... :[

      Täytyy käydä sovittamassa, jos vaikka kengät sopisi. Sain palkankorotuksen kirjoitusta seuraavana päivänä. Selvä merkki kenkien ostoon, hih.

      Iso halaus myös sinulle ja hyvää vappua! ♥

      Poista
  3. ...mutta upeita kuvia olet saanut aikaiseksi...

    VastaaPoista
  4. No huh, paljon suklaa ja ehdottomasti uudet kengät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Merja, iso suklaalevy meni jo ja sekään ei auttanut. onneksi nyt on jo parempi päivä. :)

      Poista
  5. Joppati-joo, remonttikuvat on aikas sykähdyttäviä. Ei käy kateeksi. Osta ne kengät hyvä ihminen! Ja kovasti tsemppiä.
    Pyynikki on hieno, onnekseni pääsen työn puolesta lähes joka päivä sinne kävelylle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, olen ihan oikeasti kade. Pyynikki on HIENO, en varmaan malttaisi olla pois sieltä lainkaan jos asuisin/työskentelesin siinä lähellä.
      Kiitos tsempistä, nyt jo helpottaa. :)

      Poista
  6. Jooh...vähän maalia muutaman paikkaan kun tuputtelet ja sitten matto maahan ja valamista!

    Mutta ARVAA! Mulla ei oo edes sitä hyvää näköä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mulla olisi pieniä lapsia, niin vähänkö olisi hieno sisä-hiekkalaatikko! ;)
      Ei siinä ihan oikeasti mene kauaa, kunhan saisi viemärit ja lattian. Tai ainakin yritän uskotella itselleni niin...

      Eipä mulla ole mullakaan hyvää näköä, mutta sulla on nuoruus puolellasi verrattuna minunn. hih. Iloista Wappua!

      Poista
  7. Nyt pitäs sanoo jotain lohduttavaa, mutta sä vaikutat niin vahvalta ihmiseltä, että pannaan nauruks koko homma. Joo, ja osta ne kengät. Oot ne tosissaan ansainnu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa ei paljon naurattanut, mutta kun töistä lähtiessä seur. pvnä parkkilippu ei toiminutkaan ja jono takana oli noin 16 autoa ja vartija ei vastannut puomin aukaisupyyntöön lainkaan, niin siinä ei voinut kuin nauraa. Jotenkin kaikki vastoinkäymiset sattui samalle viikolle. Tai sit viikko oli muuten vaan niin huono, että kaikki tuntui vastoinkäymisiltä...

      Poista
  8. Jaahas....täältäkin on mun kommentti poistunut, kolmas blogi...

    Blaah...en kirjoita uudestaa, mutta osta kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täh, siis mitä? Kommentit häipyy? Tää on ihan uus juttu bloggerissa...

      Ainakin sovitan. :)

      Poista
  9. Shitfak, haastavan näköinen tuo ulko-ovi :)
    Noi rappuset on niin joskus meinannut koitua mun kohtaloksi...
    Ihana tuo termiittien tuhoama pölli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken aikaa ihan tosissani mietin, että koska sä oot käynyt meidän rappusissa? Jaa, että pitkät piuhatko vai? :D

      Olisin kantanut pöllin kotiin, jos ei olisi ollut kokonainen runko. Se oli kaunis.

      Poista
  10. Sattuneesta syystä oma kotiovi näyttää samalta ja mielikin aika samoilla linjoilla.
    Pihamultaa löytyy sängystäkin ja uloslähtö on työn ja tuskan takana. Kesäkukat ei mahdu terassille kaikkien roinien sekaan ja sisälläkin kaikki paikat täynnä tavaraa (ja multaa). Vaikea löytää positiivisia puolia, vaikka omaksi parhaaksihan tää kaikki koituu sitten joskus

    Onneksi sä pääset kohta taloon maalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin maalla eilen. Päivän saldo oli yksi rikkoutunut ikkunaruutu, kaksi kuollutta hiirtä ja ihana, upea ja mahtava ilma maaseudun rauhassa.
      Täytyy myöntää, että masensi tulla kotiin. tarttis varmaan siivota tai jotain, ahistaa. :[

      Teilläkin oli betonipölypäivä lauantaina. Hei, nythän teillä on se sisähiekkalaatikko!! ;D

      Poista
  11. Että sitten vallihauta? Ois ne vieraat varmaan vähemmälläkin tajunnu. Joku kyltti vaikka vaan? Toisaalta ny ku se on jo siinä, ni kai sinne vois laittaa jotain alligaattoreita kasvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei tehdä mitään puolinaisesti. Tänne ette tuu. Piste. :D

      Onko teillä ollut kivaa? Olisin jäänyt maalle eilen, mut mulla ei oo etäpäivää, höh.

      Poista
  12. Apua mikä vallihauta :P
    on se tosaan hyvä että näkö edes on hyvä. Kauneus on onneksi katsojan silmässä. ;)
    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan kuinka monta kertaa olen meinannut mennä ulos pääovesta. Nyt laitoin tuulikaapin täyteen tavaraa, että itse putoa tonne, hui.
      Mukavaa vappua myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!