perjantai 13. huhtikuuta 2012

Pikakelausta


Totaalisen kummallinen viikko on takana. Tuntuu, että elän pikakelauksella ja kaikkea kummaa tapahtuu silmieni edessä asioiden hyppiessä sinne ja tänne hallitsemattomasti ilman kontrollia.

- Alakerran lattian betoni piikataan pois maanantaina.
- Aha, okei.

- Äiti, mun toinen leikkaus on ensi viikon keskiviikkona.
- Aha, okei.

- Nyt kaadetaan väliseinä.
- Aha, okei.

- Lähdetkö viikonloppuna messuille?
- Joo, okei.

Pikakelaus johtunee kaameasta flunssasta. Lähes joka yö menee yskiessä ja päivät nuokkuessa ja sukkaa neuloessa. Joku ihme häiriö on siinäkin. Neulon sukat aina 4 puikoilla ja seiskaveikasta, lyhyet varret (15-18cm) ja mielellään jotain pitsikuviota. Nyt neulon 3½ puikoilla sileää ja varren pituus on 38cm. Olen järkyttynyt. Polvisukat ohuesta langasta ja ihan itselle teen. Ou-nou. Viimeistään tästä tietää, että olen todella sairas.

Tähän kirjoitukseen piti tulla kaikkea syvällistä ja upeaa teksiä omien rajojen ylittämisestä, uusien asioiden kokeilemisesta (noi sukat ei todellakaan ole tietoisesti tehtyä rajojen rikkomista, se on ihan totaalinen mielenhäiriö tai -vika), mutta pikakelauksella kerrottu syvällinen pohdinta ruokatottumusten muuttumisesta ei nyt oikein suju. Toinen vaihtoehto oli, että kerron teille roskista. Ei oikein suju sekään, mutta ehkä myöhemmin. Kyse on sekäjätteen vähentämiseen liittyvästä kokeilusta ja toivottavasti myöhemmin myös ihan tavastakin.

Kaiken kruunaa päässäni soiva korvamato: Eini renkuttaa luuppina yksi, kaksi sulle tuli faksi taukoamatta. Ei ihme, ettei kirjoitus oikein suju.

Jotain tolkkua kuitenkin ajattelin loppukevennykseksi.

KESÄKURPITSAGRATIINI

2 kesäkurpitsaa
4 tomaattia
vuohenjuustoa
suolaa, pippuria, yrttimaustetta, ripaus parmesaania
150g juustoraastetta
1 kananmuna




Pilko viipaleiksi kesäkurpitsat (1cm), tomaatit (0,5cm) ja vuohenjuusto (niin ohueksi kuin saat leikattua). Lado ne vuorotellen uunivuokaan ja mausta. Jos et pidä vuohenjuustosta, vaihda  johonkin muuhun juustoon tai jätä kokonaan pois. 

Sekoita kananmuna juustoraasteen sekaan ja levitä vuokaan päälle. Paista 225 uunissa noin 15-20 min. kunnes kuorrutus on saanut kauniin värin.






Tälläisenä se tulee uunista ulos. Kaunista, maistuvaa, nopeaa ja hyvää. Suosittelen. Kesäkurpitsa jää mukavan rapsakaksi ja maut täydentää hyvin toisiaan. Jopa Insinööri tykkäsi ja se on aika hyvin lihansyöjältä.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille, poikkean blogeissanne kunhan pikakelaus loppuu. Lopettaisin sen heti, mutta kaukosäädin on hukassa. :D





18 kommenttia:

  1. My kinda food! Wow, upean näköistä gratiinia :)
    Ja sama, mulla soi kans toi helvetin yksi kaksi sulle tuli faksi yks päivä KOKO päivän... Nyt soi päässä Robinin "faija skitsoo taas". Täytyy ottaa lasi punkeroa, jos se sillä lähtis.
    VIIKONLOPPUJA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kaiken lisäksi se oli vielä hyvääkin. :)
      Korvamadot on todella ärsyttäviä!!!

      Poista
  2. Mulla taitaa elämä mennä pikakelauksella kun en ehdi edes laittaa ruokaa!
    Tuo näytti niin herkulliselta, että toivottavasti muistan joskus kokeilla :) siis ehdin....

    Kivaa pikakelailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikakelailu olisi ihan ok, jos vaan itse pääsis vaikuttamaan vauhtiin. ;D

      Poista
  3. Eih, nyt se korvamato tarttui muhunkin! Ja taas sulla on täällä näitä ihania ohjeita, kohta se on dieetti seljällään jälleen. ;) Paitsi että tuohan vaikuttaa melkein terveelliseltä, kasvista ja kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin vasta myöhemmin, että olit kokeillut niitä muffineja. :) Tää on kyllä tooosi paljon terveellisempää, paitsi mitä nyt vähän juustoa... :D:D

      Poista
  4. nami!! just jotain tollasta oon suunnitellut tekeväni ja tarvikkeetkin on jo kaapissa! täytyypä huomenna kokeilla :) kiitos hyvästä ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, tykkään ite tosi paljon bongailla reseptejä toisten blogeista. Saa vähän vaihtelua niihin omiin iänikuisiin. :)

      Poista
  5. Toi betonin pois piikkaaminen kuulostaa pelottavalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän kohtaan voisi kuvitella sellaisia raavaita, lihaksikkaita työmiehiä, jotka tulee iiisojen työkalujen kanssa omilla avaimilla sisään ja alkaa hommiin... ;D;D

      Poista
  6. Heh, hauska teksti.Sinä meet pikakelauksella,mä oon ihan pausella. Kauhee flunssa ollut koko viikon. Pää on ihan totaalisen pausella, menis jo ohi.
    Ihana gratiiniresepti, kokeilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kait minäkin menen pausella kun kaikki ympärillä tuntuu menevän pikavauhtia. Sitkeässä on flunssa tänä keväänä ollut kaikilla, jotka ovat sairastaneet. Paranemisia sulle! :)

      Poista
  7. Toivottavasti saat pikakelausta vähän hiljeneen messuille, että ehdit nautiskeleen puutarhajutuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopa joo, messuilla oli vipinää. Vähän oli veto pois ja vei ehkä terän. :(

      Poista
  8. Mainio postus...:))

    Maukkaan näköistä ruokaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!