sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Näen vihreää


Mikä kumma siinä on, että aina näin keväällä vaaleanvihreä vetää puoleensa kuin magneetti? Silmät hakeutuu, käsi valitsee ja kamera kohdistuu, kuin itsekseen, kohti vihreää.





Kaupastakin piti välttämättä ottaa mukaan tämä vihreä minihortensia. No niin no, valkoinenhan siitä on tuloillaan, mutta nuppusena on vielä vihreä. Tuollaisena se saisi olla minun puolestani vaikka kuihtumiseen asti.


Tällä viikolla olen:


  • Kiertänyt kirppareita urakalla ja tehnyt hyviä vaatelöytöjä itselle ja pojalle.

  • Juhlinut 16-vuotisynttäreitä, syönyt hyvää ruokaa ja kakkua.



  • Katsonut ensimmäistä kertaa 3D-elokuvan, jossa se 3D toi jotain lisää siihen leffaan. Ettekä muuten usko, että miten vaikeaa on katsoa nyyhkyleffaa 3D-lasit päässä! Ensin sovitat ne pahuksen 3D-lasit omien silmälasien päälle ja siinä vaiheessa kun kyynelkanavat aukeaa, niin yritä nyt siinä lasihässäkässä sivistyneesti ja huomaamatta pyyhkiä märkiä poskia kuivaksi.


    Jos haluat kokea saman, niin suosittelen HUGOn katsomista lämpimästi. Erityisen hienon roolisuorituksen teki nuori Asa Butterfield. Pienen orpopojan roolissa hän oli uskottava, koskettava ja suorastaan loistava ilman mitään "hollywoodin-yli-imelyyksiä". Toki koko elokuvan tekijä ja näyttelijäkaarti on huippuluokkaa. Täytyy kyllä sanoa, että en ehkä hehkuttaisi ihan näin paljon leffaa, ellen olisi nähnyt sitä 3D-versiona ja siihen ihastunut.

  • Olen suunnitellut uutta tilkkutyötä ja todennut sen liian haastavaksi. Eikä menoa haittaa yhtään se, että edellinenkin on vielä kesken...



  • Olen ostanut kirpparilta järjettömän kasan pokkareita ja kirjoja naurettavan edullisilla hinnoilla. Ihan täyttää romantiikkahömppää, dekkareita ja fantasiaa. Vastapainoksi ostinkin sitten todellista laatuviihdettä: Musta Kyy ultimate collection, kesto yli 13 tuntia. Blackadder on jäänyt minulta väliin jostain syystä, vaikka se on televisiossakin näkynyt jo monta kertaa (taitaa nytkin jollain kanavalla pyöriä?) ja pidän kovasti kolmikon Atkinson-Laurie-Fry kaikista tekeleistä. No ehkä House ei enää jaksa kiinnostaa ihan niin paljon, mutta se onkin jenkkisarja...

  • Olen myös nyppinyt liesituulettimen metallisesta kestosuodattimesta likaa pinseteillä ja ihmetellyt, että eikö ihmisellä ihan totta ole mitään parempaa tekemistä.
  • Ja vielä tapellut tänne bloggeriin laitettavien kuvien kanssa. Mikä vimma niitä kuvia heittelee ihan mihin sattuu? Onko teillä muilla ollut vastaavia ongelmia?





Oikein mukavaa tulevaa viikkoa teille kaikille! 
[sydän tuossa kuvassa yläpuolella on teille♥]




11 kommenttia:

  1. Kuvista... pitäisikö niiden (kuvien siis) napsahtaa nätisti siihen, missä kursori kulloinkin on? En siis tiedä miten pitäisi olla, mutta minulla tulee kuvat aina ylimmäksi, kun lisään uuden kuvan ja siitä sitten yksitellen siirrän ne omille paikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pitäisi napshtaa. Aiemmin ovat menneet ihan nappiin, mutta nyt ekan kerran menivät mulla mihin sattuu tekstin väliin, alkuun, toisen jo aiemmin laitetun perään. Siis aivan vääriin kohtiin. Pöh sanon minä. :[

      Poista
  2. Mieluummin vihreää kuin keltaista, vaikka kuinka on kevät :) Joku kummallinen keltakammo....

    Ei täälläkään aina kaikki loksahtele kohdilleen. Kun postaus on valmis, näyttää, että kuvien välit on just eikä melkein, mutta sitten kun julkaiset, välit on siellä täällä valtavia....
    Muiden blogeissa olevat kellonajat näyttää ihan perunoita.... muiden blogien päivitykset tulee omaan listaan joko heti tai tuntien päästä.... joihinkin pääsee kommentoimaan joihinkin ei, joissakin ainakin tabletilla kommentointi onnistuu, mutta tökkii.... et silleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä mulla heräs jonkinasteinen keltakuume, mutta onneksi meni nopeaan ohi. :) Ei todellakaan ole mun väri (paitsi joskus harvoin tulppaaneissa), vaikka sitä muilla ehkä joskus ihastelenkin.

      Noi kello-jutut ja oman blogilistan päivittyminen on ollut mullakin, mutta toi kuvien pomppiminen on ihan uus juttu mulle... :[

      Poista
  3. Mä kun lataan kuvat ekaks picasa albumiin ja sieltä sitten lisään blogiin, niin ei oo koskaan tota ongelmaa ollut. Kokeile Säkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin kokeilla tuota jekkua. Ärsyttää vaan ihan vietävästi kun ei ennen elistä ole temppuillut, grrrr. Sitäpaitsi, mulla palaa hihat ihan heti, jos tekniikka ei pelaa. Siis ihan HETI! :D

      Poista
  4. Ai täytitkö sä vasta 16,onneksi olkoon,nyt vihertää mullakin,naama nimittäin;)Musta Kyy on loistava ja Laurie suorastaan syötävän ihana ukkeli,mä tykkään kyllä Housestakin TODELLA paljon vaikka täytyy myöntää että brittihuumorin voittanutta ei ole,tai on,tytsyn huumori:)Mulla temppuili kuvat viime viikolla ekaa kertaa kun en saanut niitä käännettyä oikein päin,muuten kyllä latautuu ihan OK,Picasan kautta minäkin ne lataan,tuota Tiinan mainitsemaa ongelmaa(välit miten sattuu) taas on melkein joka kerta,lukulistakin päivittyy ihan miten sattuu ja nyt on joihinkin blogeihin kommentiia jättäessä tai paremminkin yrittäessä käynyt niin että aukee pelkkä tyhjä sivu...
    Tämä ♥ on sinulle,oikein kivaa viikkoa=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, tuskin muistan aikaa, heh. Insinöörin tytär on kauneimmillaan vielä vuoden. :D:D
      Juu tuo brittihuumori puree ja kolahtaa ihan täysillä, ei vaan voi mitään. Siinä dvd:llä oli extrana haastattelut muilta paitsi Laurielta...

      ♥♥♥, nämä sulle! :)

      Poista
  5. Kiitos Minna taas niin piristävästä postauksesta! Tuli niin hyvä fiilis :) Vihreä on ihanaa ja kummasti myös kaikki keltainen - paitsi ei jotenkin tuossa pääsiäisessä. Ja brittisarjat on ihania, mieletöntä huumoria. Eilen käänsin tv:n jollekin kanavalle ja Musta Kyyhän sieltä tuli. On ne ihan uskomattomia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee aina sut mieleen vihreästä, monta kertaa olen ajatellut jostain kankaasta, että tää olisi Eliisalle just eikä melkein. :)

      Poista
  6. Kiitos Minna taas niin piristävästä postauksesta! Tuli niin hyvä fiilis :) Vihreä on ihanaa ja kummasti myös kaikki keltainen - paitsi ei jotenkin tuossa pääsiäisessä. Ja brittisarjat on ihania, mieletöntä huumoria. Eilen käänsin tv:n jollekin kanavalle ja Musta Kyyhän sieltä tuli. On ne ihan uskomattomia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!