tiistai 6. maaliskuuta 2012

Mutakakku-valkosuklaalimemuffinit


Järkyttävän syntinen herkku, mutta helppo valmistaa. Yleisön pyynnöstä laitan ohjeen myös tänne blogiini.



Mutakakun pehmeä sitkeys yhdistettynä reunojen rapsakkaan kuohkeuteen ja vielä päälle lisätään mascarponejuustoon lisätty makea valkosuklaa terästettynä limen raikkaudella. Nam! Vievät kielen mennessään.




Joku toinen ehkä saa kauniimpia, mutta ulkonäkö unohtuu kun viet muffinin suuhusi. :D Yksi keino siihen on, että käyttää isompia muffinsivuokia. Silloin reunat ei pursu yli.

Taikina (10-12 kpl):
2 munaa
3 dl sokeria
½ tl suolaa
3 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vanilijasokeria
½ tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
125 g voisulaa

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Sulata voi. Sekoita munat ja sokeri haarukalla. Lisää loput kuivat aineet ja sekoita joukkoon. Lisää viimeisenä jäähtynyt sulatettu voi. Jaa taikina muffinivuokiin (puolilleen riittää) ja paista uunin keskitasolla n. 20-25 min.

Uunista ottaessa muffinit jäähtyessään painuvat kuopalle keskeltä. Pursota tai levitä täyte kuoppiin vasta kun muffinit ovat kunnolla jäähtyneet.

Täyte:
1 prk mascarponejuustoa (250g)
2 tl vanilijasokeria
1 rkl tomusokeria
½ dl valkosuklaata raastettuna
1 limen kuori raastettuna

Vatkaa (sekoita) juusto ja sokerit kuohkeaksi (notkeaksi). Kääntele joukkoon suklaa ja limen kuori. Täyte kehiin ja nauti. Jos ehdit, niin koristele ruokosokerilla tai suklaamuruilla.

Olen lisäksi saanut tunnustuksen Hyvä Mieli -blogista, kiitos! Blogi on muuten juuri nimensä mukainen, hyvää mieltä aina roppakaupalla!




Tämän tunnustuksen tehtäviin kuuluu lähettää se viiteen blogiin, joissa on alle 200 lukijaa ja joille toivoisi niitä enemmän! Lähetän tunnustuksen eteenpäin seuraaville Maikkila, Elämäni matkat, Harrastelijat Harjulla, Kirppishamsterin tunnustuksia ja Irman kammari -blogeihin.

Tänään oli jännittävä ja loppujen lopuksi hyvä päivä. Läheiseni leikkaus onnistui ja toipuminen voi alkaa.

Mukavaa ja aurinkoista kevätviikkoa teille kaikille!




8 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkua!
    Kiitos ohjeesta, tuota on pakko kokeilla:)

    VastaaPoista
  2. Mä niin teen tuota kun paasto loppuu!

    VastaaPoista
  3. Onnea tunnustuksesta!
    Pitää kokeilla herkullista reseptiä, seuraavan kerran kun saa vieraita!
    Suloista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Voi taivas, mikä paakkelssi! Tuota reseptiä ei ole mitenkään mahdollista olla kokeilematta, ei vaikka kuinka yrittäisi. :) :)

    VastaaPoista
  5. Voi Minna sua, tuommoisilla houkuttelet :) Olen niin nätisti ollut koko syksyn ja talven, kevät tekee levottomaksi ja jotenkin kaikki herkut vääntäytyvät magneetin tavoin minua kohti. Nyt puhallan ja syvään ;) Ihanaisia aurinkokelejä sullekin!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista kaikille!
    Muffinit ovat melkoisen maukkaita, mutta ei niitä voi syödä montaa peräjälkeen. :) Ainakaan, jos tekee isoihin vuokiin.

    VastaaPoista
  7. Hyi että näyttävät hyville!:) Makeaa naistenpäivää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!