maanantai 7. marraskuuta 2011

Tee-se-itse-nainen


Alakerran seinät on nyt maalattu. Olen aivan rakastunut tuohon mattavalkoiseen pintaan. Se on ihan täydellinen matalaan kellaritilaan, jota ei ole tarkoitus sliipata.
[siis mun mielestä se on täydellinen noin, mutta ehkä joku toinen ajattelee toisin täydellisestä ja sen määritelmästä]


Haa, yllätyitkö? Ruusukuva onkin ekana postauksessa. :D


Tajusin juuri kuvatessa, että meillä ei ole yhtään ainoaa valkoista seinää ennen tätä koko kaupunkikodissa. Wc:n valkoisia kaakelilaattoja ei lasketa, koska sauma ei ole valkoinen. Tajusin myös, että valkoinen seinä on ihan älyttömän hyvä tausta kuvaukseen.  [jos sitä ei ole aikaisemmin ollut, niin eihän sitä voi tajuta ennen kuin se on...vai mitä?]





Rosoisuus tekee tuosta valkoisesta mielenkiintoisen ja se, että maali on täysin mattaa. Seinä näyttää melkein kuin se olisi kalkittu. Tykkään! Mutta ei se NIIN mielenkiintoinen ole, että laittaisin useamman kuvan pelkästä valkoisesta seinästä. Arvelen myös, että villasukkakuvat ei ehkä enää innosta ja ne on pirun vaikea saada pysymään rosoisellakaan seinällä leijumassa, niin napsin bloggaamatta ja kuvaamatta olleita hankintojani. Osa jo vanhoja ja osa uudempia.



Huomaa upea seinä! :D

 Maljakko ja kukka tarttuivat kirpparilta matkaan muutamalla eurolla. Tykkään ihan älypaljon tuosta haalistuneesta turkoosin-vihreästä hopean kanssa. Tällä hetkellä näyttää melko paljon siltä, että keskikerran olkkarin värimaailmaan tulee kuulumaan haalistuneet pastellit yhdessä siellä jo olevien värien kanssa: valkoinen, musta, ruskea ja eri harmaat.
Sinistä väriterapiaa fiilistelin tässä postauksessa  viime keväänä ja tämä maljakko sopisi puolestaan tähän väripalettiin mukaan .




Haalea "likainen" pinkki  on yksi suosikkiväreistä, joka on kulkenut mukanani jo nuoruudestani asti. Tämä tyyny on hankittu Pepin blogikirppikseltä jo viime keväänä.  Varmaan joissakin kuvissa on jo vilahdellutkin. Ah ja voih, miten täydellinen pari yhdessä, mattavalkoinen seinä ja silkin himmeä hohto haaleassa pinkissä! Pienestä on näköjään ihminen iloinen. Vahinko, että kuvaaja/kamera eivät ole aivan yhtä korkealla tasolla, jotta silmissäni ollut vaikutelma välittyisi myös näin ruudulla.




Frillatyyny on puolestaan H&M homesta, oli alennuksessa verkkokaupassa ja otin myös mustan samanlaisen kaveriksi. Pitäähän sitä jotain väriä olla Insinöörillekin, ei taitaisi pinkin sävyissä tuntea itsensä kotoisaksi. Vähän on tämän väri liian possunpunainen, mutta ei onneksi liikaa.




Paikallinen Tokmanni myi musta-pinkkejä työkalukasseja yhdellä eurolla kappale. Olen tuskaillut entistämis-kurssilla työkalujen roudaamisen kanssa ja tämä oli kuin vastaus tuskailuihini. Ostin koko varaston pois, niitä oli 2 kappaletta jäljellä. ;)


 
Muistitko nyt varmasti ihastella seinääni?!?

On se valkoinen seinä vaan upea! Mutta jotta totuus ei unohtuisi, niin pari kuvaa vielä loppuun...


 
Vielä riittää vähän fiksaamista...
Kyllä isä nyt yllättyy!
Ja ihan itte potkaisin kumoon tyynyjä vaihdellessa. Onneksi ei häälahja rikkunut!


Reipasta maanantaita kaikille ja palaan blogeihinne kommenttien kera kunhan fiksaus alakerrassa loppuu. Toivottavasti saan tänään edellisen postauksen jakkaran valmiiksi, entisöintiä olisi tiedossa taas tänä iltana. Ihanaa!

Voikaa hyvin ystäväiseni, vaikka marraskuun viimat, sateet ja sysipimeys ympärillä ovatkin.




11 kommenttia:

  1. Eikö olekin jännä juttu...heti kun saa valmista "taustaa", niin pitää alkaa asettelemaan tavaroita ym. että miltä ne näyttää uudessa ympäristössään :D iokein vimma iskee...eikä haittaa vaikka maalit tai muut materiaalit ovat vielä levällään...

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää :)
    On se valkonen vaan ihmeellinen väri!

    VastaaPoista
  3. Mattavalkoinen on ihana väri,ihan kuin olis taululiidulla väritetty,tykkään<3Matta on minun mielestä siinäkin mielessä mukava ettei semmoset lempeät värit näytä sen kanssa nuhjuisilta niinkuin joskus käy korkeakiiltoisen kanssa,you know what i mean;) Kaunis on myös tuo maljakko,sä olet valppaana kirppareilla kun teet tuommosia löytöjä...Mukavaa maanantaita ja kivoja puuhia sulle,tee-se-itse-naiset rulaa=D

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus, ja oikein onnistunut seinä!

    VastaaPoista
  5. Hieno on sun seinä! Ja hauskaa tekstiä jälleen, tulee hyvälle päälle. Tiedätkö, meillä on ollut suurimmat (olohuone, iso eteisaula ja keittiö) seinät valkoisia yli kummenen vuotta, ja voi että mua tympii tää valkoinen. Aion kohta räjäyttää tän olohuoneen. Toi sun turkoosi-vihreä voi olla oikein hyvä uusi väri :)

    VastaaPoista
  6. Tuo seinän rosoisuus on todella ihastuttava, kaiken ei aina tarvitse olla niin viimeisenpäälle :)

    Hauska kuva tuo viimeinen, onneksi et tosiaan rikkonut mariskoolia!

    VastaaPoista
  7. Nams nams mitä karkkeja :)

    Noi tyynytkin näyttää niin sieviltä!!!

    VastaaPoista
  8. Hyvältä näyttää. Mä myös rakastan meidän kellarin valkoista, rosoista seinää. Tosin se kaipais jo uutta maalia

    VastaaPoista
  9. HIENO seinä! Mikä maali??
    Olen myös suunnitellut kellariin kalkitun seinän näköistä pintaa - miettien, onkohan sellaista maalia olemassakaan...

    VastaaPoista
  10. Kiva kontrasti tuo rosoinen betoniseinä ja kaunis, herkkä kukkanen.

    Mukavaa tiistain jatkoa!

    P.S. Tervetuloa kurkkaamaan blogiini Valkeat Unelmat :)

    VastaaPoista
  11. Mutta onpas sulla makee seinä! Mä tykkään kanssa tosta kalkitunoloisesta rosopintaisesta seinästä, se on just nappi noin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!