keskiviikko 17. elokuuta 2011

Lämmittelyä


...  syksyn sukkasatoon olen viritellyt. Osallistun tempaukseen nyt toista kertaa ja en malttaisi odottaa kuun vaihtumista!  Innokkaita sukantekijöitä on ilmoittautunut jo 148, vau. Vielä ehdit mukaan, ilmoittautuminen on auki 28.8. asti. Jos innostuit, niin katso linkkiä sivupalkista!
Kesän aikana olen tikutellut muutaman parin sukkia ja muutamat ovat jo lähteneet maailmalle ehtimättä valokuvaan. Luulin ne kuvanneeni, mutta eipä näkynyt kuvia missään, pöh.



Raidalliset aloitin jo talvella, mutta jumi iski. Lopetin ne kesän alussa ja siitä lähtien on puikoilla ollut sukantekele lähes koko ajan. Voi, että kun rakastan noita kirkkaita ja röyhkeitä villasukkavärejä. Ei harmaassakaan mitään vikaa ole, mutta näin kesällä aurinko vaatii värejä. Syksyn pimeissä puikoille hyppää taas kaikki murretut ja lämpimät värit.


Vasemmalla oleva turkoosi sukka on mallia Kerttu, linkki ohjeeseen löytyy tästä. Tosi kaunis malli mielestäni ja ihanan helppo tehdä. Vihreä on puolestaan Novitan lehdestä, mutta en muista numeroa nyt tähän hätään (lehti on maalla, tietysti).
Neulominen on hyvää ajanvietettä automatkoille Maalle ja takaisin, yllättävän paljon ehtii tunnissa tikuttaa. :D

Raidallinen sukka ja tuloillaan oleva tumma pinkki on puolestaan tehty tällä ohjeella. Yksi lempisukkiani sekin ja myös helppo tehdä.

Olen hyvin iloinen (ja ehkä vähän hämmentynytkin) uusien lukijoiden määrästä. Kiva, että olette tänne tulleet ja toivottavasti viihdytte mukana. Aiheita löytyy laidasta laitaan, vähän diibadaabaa, keski-ikäistä jupinaakin ja joskus jopa joitain aikaansaannoksiakin on luvassa jatkossakin. TERVETULOA!

Vielä on reilusti aikaa osallistua Ramsign arvontaan tuossa pari postausta alempana! Joko laitoit nimesi?

Voikaa kaikki hyvin, niin alan kohta minäkin voida. Kävin tänään toisen kerran osteopaatilla ja ette muuten usko, että kuinka hienoa oli saada selkä suoraksi moneen kuukauteen. Insinöörikin sanoi, että sulle tuli 5 cm lisää pituutta ja kiloja karisi samalla ainakin samat viisi. Kultainen mies, tietää mistä vaimo hyrisee. ;D


18 kommenttia:

  1. Kauniit herkkuvärit!Aikas taitava olet,minä en ole tehny kun ihan perussukkia,pitäiskin joskus kokeilla vaikka tytölle tehdä "hienostelusukat",sillä on niin pieni jalka että hermot varmaan sen verran kestäis hieman vaativampaakin neulomista=D Taitava olet siinäkin mielessä,että pystyt autolla ajaessa tuommosia kutomaan;)Kiva juttu,että selkä suoristuu,siis pystypäin kohti viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Pirteitä sukkia! Yksivärinen lanka sopii tosi hyvin tuommosiin pitsisukkiin. Kauniita malleja.

    VastaaPoista
  3. Kauniita sukkia, kumpa mökin osaisin ;))
    Osteopaattia ei voita mikään, mutta ihana toi mieheskin, kun tommosia kommentteja latelee :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos! Tykkään ihan hirveästi villasukista, jotka ei pyytele anteeksi värejään. :)

    Kirsi: Pitsisukka on oikeastaan ihan naurettavan helppo tehdä. Ihan samanlainen kuin perussukka, mutta 3. ja 4. puikolla toistetaan kaavion mukaista pitsikuviota, joka yleensä muodostuu oik., nurin, langankierto ja kavennus periaatteella.
    juu ja mä samalla puhun kännykkään, selaan nettiä ja luen kirjaa, hih. Onneksi on insinööri ratissa, niin saa keskittyä vaan neulomiseen. :)

    Liisa: ei se niin hirmuisen vaikeaa ole, kantapään tekemistäkin aina yleensä kauhistellaan, mut se on ihan looginen ja helppo. :)
    Ja jep, ihana on insinöörini. ;D

    VastaaPoista
  5. Minä oon sinut tunnustanu,käyhän kurkkaamassa;)

    VastaaPoista
  6. Upeita sukkia, ihanat värit! Minulla on syksyn opettelulistalla villasukat, tällä hetkellä on virkkausharjoitukset meneillään ;)

    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
  7. Voi persus, kirjoitin pitkän vietsin, kehuin sukat ja analysoin neulomisen filosofiaa - ja saamattomuutta ;) Ja kone viskasi mut ulos, pöh.

    Nukkekotiasiat kiinnostaa, avasin eilen kaapin ja tuttu tuoksu sai hyvälle mielelle. Olen nyt s-lomalla, poskionteloita rassattiin eilen ja polyyppeja poistettiin - odotan, että elämäni muuttuu auvoisemmaksi, ainakin niin etten ole jatkuvasti väsynyt. Eli mietitään kerhoilua - olisi tosi kiva tavata vanhoja tuttuja!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kirsi, mulla on muitakin rästissä (hui) ja palaan asiaan. :)

    Merja: kiitos, ne värit on nykyään niiin herkkuja sukkalangoissa, onneksi. Mun to-learn-listalla on pitsihuivi mohairista (apua!). Koskahan uskallan? :)

    Eliisa: mikään ei ole niin ärsyttävää kuin tekniikan pettäminen, vihaan sitä. :)

    Näin juuri Kirsiä tänään sattumalta kaupassa ja oli myös kiinnostunut kerhoilusta kevyellä kaavalla, tekee mitä kukin tekee, yhdessäoloa ja ideoita jakaen. Ja pelkästään aikuisille, ei lapsia mukaan oli toivomus. :D

    Koita parantua, olet jo pitkään tuskaillut saman asian kanssa. Toivottavasti nyt oli apua operaatiosta, lepäile rauhassa ja ota rennosti.

    VastaaPoista
  9. Oi-oi, nyt alkoi sukkasatokin houkuttaa!! Ei pitäisi laittaa tällaisia kiusauksia näytille ja vielä houkutella mukaankin... ;o)

    VastaaPoista
  10. Tahtooooo...paljon sukkia ♥
    Lillassa tuppaa olemaan välillä kylmät lattiat *winkwinki*

    VastaaPoista
  11. Paula: satoilussa mukanaolo ei edellytä valmistuvia sukkia, hih. :)

    Pepi: jonoon vaan, niitä on "tilauksessa" jo noin 42 paria. ☺ Mulla on itellä villasukat aina jalassa, kesälläkin.

    VastaaPoista
  12. Ihania sukkia, voi kun sais opeteltua kunnolla tuota neulomista..hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Taikku, mä oon ihan koukussa tuohon sukkien neulontaan. :D

    VastaaPoista
  14. Nonii...
    *asettuu jonon jatkoksi....kauanks vielä???*

    VastaaPoista
  15. Ihania sukkia. Itsekin olen tehnyt tuolla vihreiden sukkien mallilla muutamat sukat. Malli on ihanan helppo neuloa, kun eitarvitse pelata palmikkopuikon kanssa. Satoilua odotellessa!

    VastaaPoista
  16. Pepi: ööö? 42 viikkoa? ♥☺♥

    Minttu: Kiitos, ite tykkään eniten ehkä tuosta tekeillä olevasta, helppoja muuten on kaikki.
    Satoilua odotan oikein innolla, ei vaan malttaisi... :D
    Muutamaa uutta mallia aion kokeilla, jos vaikka niistä tulisi uusia suosikkeja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!