torstai 19. kesäkuuta 2014

Berliinin kasvitieteellinen puutarha


Kävin kuun vaihteessa Berliinissä ja tykästyin paikkaan todella paljon. Se on värikäs, suvaitsevainen ja rento kaupunki. Palaan ehdottomasti sinne vielä joskus uudelleen. Yhtenä iltana kävimme Poikasen kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa. Todellinen keidas ja meditatiivinen paikka. Suosittelen kyllä käymään, jos sinne päin joskus matka käy. Sisäänpääsylippu maksaa 6 € ja Berlin WelcomeCardilla puoleen hintaan.

Heti sisääntulossa oli iki-ihana köynnösten peittämä rakennus.

Kukkapenkeissä oli paljon tavallisia perennoja, joita löytyy myös täältä kotisuomesta


Puisto oli täynnä polkuja, joihin oli helppo eksyä. Onneksi antoivat kartan mukaan lipunmyynnistä.


Eksoottisempia kasveja säilytetään ilmeisesti ruukuissa kasvihuoneissa talvisin.


Pioneja oli runsaasti ja ihan täydessä kukassa kaikki.

Erilaisia ja eri värisiä puita oli todella paljon.


Linnamaiset kasvihuoneet olivat osittain kiinni, koska niissä tehdään kunnostustöitä.


Tässä kohdassa pionien tuoksu oli huumaava. Oi, miten kaunis olisi tälläinen kotonakin! :)


Sattui kaunis ilmakin juuri tänä päivänä. Kaatosadettakin oli tarjolla yhtenä päivänä.


Harmi, että vain osaan kasvihuoneista pääsi käymään.
Viereisessä kasvihuoneessa pidettiin rock-konserttia, tunnelma oli välillä aika absurdi.


Ilta-aurinko valaisi aropuutarhan osaa todella kauniisti.


Ankkalammikon kivisilta oli sympaattinen. Sillan toiselle puolelle oli tehty kosteikkoaluepuutarha.


Epätodellisen näköinen mänty kasvoi heti Japanilaisen puutarhan vieressä, suuren lummelammen reunalla.


Satukirjaidylli-sarjaa tämäkin näkymä.


Puutarhassa yllätti sen kukattomuus, tai no niin, olihan siellä kukkia, mutta enemmän siellä oli PUUtarhaa, pensaita ja muita istutuksia, kuin kukkaloistoa. Voi olla, että touko-kesäkuun vaihde on ehkä vähemmän kukkivaa aikaa. Sipulikukat olivat jo kuihtuneet ja perennat eri vaiheissa. Ehkä se vain tuntui, että kukkia oli vähän, koska paikka oli niin suuri ja laajalla alueella. Pienemmässä puistossa sama määrä tuntuisi varmaan ihan älyttömän suurelta.

Lähtihän se postaaminen taas sujumaan, piti vaan saada korkki auki. ;D

Hyvää Juhannusta kaikille,
Onnea Poikaselle, joka viettää syntymäpäiväänsä Varsovassa 
sekä Kälylle joka juhlii Itä-Suomessa.

1 kommentti:

  1. Ompas komee paikka. Mun Berliininkäynnistä on niin kauan, että en siinä kohtaa elämää kasveja katsonut. Nyt menisin tuonne juoksujalkaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!