torstai 27. syyskuuta 2012

Patalappuja á la carte


Ihastelen kädessäni uuden uutta Suomalaista käsityökirjaa Patalappuja á la carte. Suhde kirjaan on erityinen minulle. Olen saanut seurata kirjan tekoa sivusta askel askeleelta valmiiksi tuotteeksi, sillä kirjan toimittaja on läheisin ystäväni Jaana Vehkasalo.
Lämpimät onnittelut Jaanalle hienosta ja onnistuneesta kirjasta!




Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensin käsitelläään patalappujen ja keittiön historiaa lyhyesti ja kerrotaan koulukäsityön historiasta kuvin ja tekstein. Lukijalle osassa Jaana toteaa osuvasti, että "Patalappuihin sisältyy usein tärkeitä muistoja aina hellyyttävästä äitienpäivälahjasta koulukäsitöiden hikisiin hetkiin.".

Varsinaiset patalappujen käsityöohjeet on jaettu kolmeen kategoriaan: kuviolliset patalaput, kaksinkertaiset patalaput ja kohokuvioiset patalaput. Vaikeusasteita on kolme: helppo, vaikeahko ja vaikea ja kaikki mallit ovat tehty virkkaamalla. Eri osioiden väleissä on Sikke Sumarin herkullisen näköisiä ja kuulloisia reseptejä, keittiössähän niitä patalappuja käytetään.


Sisäkansi kirjasta

Ensivaikutelmani kirjasta on ihastus. Kirjan ulkoasu on kaunis, valokuvat ovat upeita (kuvaaja Ben Ilmoni) ja taitto onnistunut hienosti (taitto Hanna Välitalo). Kirjaa selatessa tulee heti tunne, että tuota pitää kokeilla, oi kuinka kauniita, missä mun virkkuukoukku on, miten tuo tehty, ahaa - noinko ne tehdään...
Ulkoasu on erityisen onnistunut mielestäni. Käsityökirja, joka on tehty tähän päivään.

Taito Uusimaa ja Tammi ovat mielestäni hienosti ajassa kiinni ja ovat napanneet käsityön olennaisen ytimen juuri tähän kirjaan. Käsityön edelleen nouseva innostus ja nykyihmisen kiireinen elämä luo paineita myös käsityökirjallisuuteen tai muuhun tarjontaan. Kansalais- tai työväenopistojen pitkät koko vuoden kestäväät kurssit ovat laskeneet suosiotaan vuosi vuodelta. Ihmiset haluavat nopeasti valmista ja pitkäjänteisyys harrastuksessa on usein mahdotonta tai ei mieluista.




Patalaput ovat nopeita, pieniä ja käsityö on helppo napata mukaan vaikka automatkalle. Lappuihin saa kätevästi käytettyä kaikki langan jämät ja patalappu on aina tarpeellinen itselle tai lahjaksi. Kirja tulee olemaan itselläni ahkerassa käytössä, sen tiedän jo nyt. Ensimmäisenä malleista aion kokeilla Keittiöprinsessaa, tai ehkä Iloista keittiötä, tai sitten kuitenkin ehkä Aamukahvilla...



Kirjasta ottamani valokuvat ovat valitettavan kehnoja ja eivät anna oikeutta kirjalle. Todellisuus on jäljitelmää parempi.

Suosittelen lämpimästi kirjan hankkimista omaan hyllyyn ja käyttöön. Se on myös oivallinen lahja käsityön harrastajalle.

Niin ja muuten,  tämä ei ole maksettu mainos. :) Pitäisin kirjasta todella paljon myös silloin, vaikka tekijänä olisi joku muu kuin ystäväni.

7 kommenttia:

  1. Kyllä oli niin upea "myyntipuhe" että vaikkei maksettu mainos ollutkaan niin hankin kyllä tuon kirjan:D Toivon vain että ne helpot ohjet on oikeasti helppoja eikä "helppoja",olen nimittäin aika moniin helevetin vaikeisiin helppoihin ohjeisiin käsityökirjoja tutkiessani törmännyt:)Siinä aika pian into laantuu kun ei tajua hölkkäsen pöläystä ohjeesta...
    Mukavaa torstaita sulle mukava-Minna<3

    VastaaPoista
  2. Hyvä esittely! Ja kuvat näyttää jo tuossa siltä, että koukuttaa varmasti tekemään....hmmm....kukas tarttis pannulappuja...

    Anteeks kamalasti mun edelliset remakat naurut, mulla on nimittäin itselläni ihan sama vika - ja mä olen vaan luullut että se on faijalta peritty pikkuvika, samaa sarjaa kuin pottunenä :)
    Siis sellainen mille ei oikein voi tehdä mitään...

    VastaaPoista
  3. Eipä ole ennen tullut ajatelleeksi, kuinka paljon historiaa ja tunteita sisältyy patalappuihin. Kivalta vaikuttaa kirja.

    VastaaPoista
  4. Rakastuin tähän kirjaan kun sen ekan kerran näin kirjakaupassa, tosin en ole vielä omaksi hankkinut, mutta se aika koittaa vielä! Ihania malleja ja ehkä nätein käsityökirja minkä olen koskaan nähnyt:) Terveisiä vaan tekijälle!

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis kirja..kauniita värikkäitä ja inspiroivia kuvia!
    Ystävälle onnittelut mahtavasta kirjasta.
    Taitaa pian löytyä munkin kirjahyllystä..

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista!
    Aloitin jo yhden mallin teon ja kerron teille tarkemmin, että millaisia ohjeet ovat. Herkullinen kirja joka suhteessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin vielä, FB:ssä voi peukuttaa kirjaa niiden omilla sivuilla (?). En oikein tiedä, että kuinka se käytännössä tapahtuu, kun en itse ole FB:ssa lainkaan. Mutta teille jotka olette, ei liene vaikeaa löytää sinne ja tykätä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!