Aika

Nyt on taas se aika, jolloin tunnit ei riitä mihinkään. Lomalle lähtö polttelee töissä ja työt pitää saada siihen malliin, ettei jää takaraivoon loman ajaksi kummittelemaan.

Kukkapenkit odottaa kitkijää, ruoho leikkaajaa ja risut raivaajaa. Ruusut jäi leikkaamatta tänäkin vuonna.

Peltiämpärit köysisangalla ja maalatulla tekstillä löytyivät vahinkotavaramyymälästä pikkurahalla. Pienempään olen jo istuttanut vaaleanpunaista lobeliaa keinulle silmäniloksi.

Alkukeväästä mietin, että en osta yhtään kukkia Maalle, siemeniä roiskin ja se saa riittää. Niinpä. Eihän tätä kaunokaista voinut ohittaa. (Tiina, harmi vaan ettei ollut kerrottukukkanen! :) Väri on juuri oikea minulle.

Seuraavana aamuna otetuissa kuvissa aurinko helli, oi. Amppelinkannatin on ostettu jo vuosia sitten ihanalta vanhalta papparaiselta Pirkkahallin käsityömessuilta. Itse omin käsin tehty, sydän keskellä on jotenkin hellyyttävä.

Aina sään salliessa aamupala syödään terassilla (ja kaikki muutkin ruokailut) ja samalla katsellaan tätä maisemaa...

Jos suomalaiset ovat metsäkansaa tai järvikansaa, niin on ne myös peltokansaa. Tai ainakin minä olen. En koskaan kyllästy ihailemaan hoidettua peltoa.

Samaisella pellolla käyvät myös kurjet. Kuva on otettu pokkarilla kaukoputken läpi, kuten nämä viime vuonnakin otetut kuvat joutsenista. Mahtavan kokoiset ja isoääniset vieraat nämä kurjet ovat.

Hajanaisia kuvia ja hajanaisia mietteitä ja aika sen kuin vaan vilistää eteenpäin Juhannusta odotellessa.

Pus pus!