lauantai 19. marraskuuta 2011

Vain elämää, ei sen enempää



Kotona on meneillään muuttoralli keskikerrasta alakertaan. Tiedättekö kuinka vaikeaa on kantaa sohva kierreportaita alas? Minä tiedän (ai selkää, voi jalkaa ja auts muuten vaan).
Olen järjestellyt kaappeja, miettinyt järkeviä säilytyspaikkoja tarjoiluastioille, lautasliinoille ja glögimukeille. Kaiken yllä leijuu voimakas appelsiinin tuoksu huumaten aistit. Lainakuivurilla kuivaan pikkuaurinkoja jouluaskarteluihin ja imen tuoksuenergiaa keuhkojen täydeltä.

Pidän järjestyksestä ja siitä, että kaikilla tavaroilla on oma paikkansa. Tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että keskikerrassa tavarat löytävät oman kotinsa. Vihdoinkin.






Jos oli lokakuu hulinaa, niin ei sitä ole puuttunut marraskuustakaan. Perinteisesti aikatauluttaen "jouluksi valmista" ei saa aikaan muuta kuin harmaita hiuksia ja kiireen. Toisaalta taas, jos ei aseta itselleen tavoitteita, niin valmista ei tule koskaan. Kai se joulu on ihan yhtä hyvä kuin tammikuun viideskin.




Sain tänään puhelun, jota en olisi halunnut saada. Sydän pakahtuu ystäväni puolesta ja ajatukset kiertävät rullaten ympyrää. Päässä soi Irwinin typerä ralli ja en saa sitä mielestäni. Ystävänä tuntuu pahalta, ettei voi auttaa enemmän. Laihalta tuntuu, jos ei ole tarjota kuin olkapäätä tai korvaa kuunteluun vaikealla hetkellä.




Blogistania on jäänyt takaviistoon vasemmalle, kuten jo aikaisemminkin kirjoittelin. Vieroitusoireet olivat pahat alkuun, kun jätin lukematta kuulumisenne. Pelottavan helppoa on elämä ilman blogejakin. En silti ole katoamassa mihinkään, päinvastoin. Joulukuussa olen riesananne ihan joka päivä jouluaattoon asti!!! :D

Tänäkin vuonna nimittäin ilmestyy joulukalenteri, jossa on sillisalaattina joulufiilistä laidasta laitaan. Tällä kertaa MiETi-joulukalenteri on supistunut muotoon ME-joulukalenteri, kun tehokolmikon kolmas on tehokkaana muualla.
Kyse on siis Even ja minun yhteisestä kalenterista, jossa luukut aukeavat satunnaisesti jommalla kummalla tai molemilla erilaisin jouluun liittyvin aihein ja teemoin. Pysykää kanavalla kuulolla! :)




Nauttikaa viikonlopusta, minä jatkan siivousta ja järjestelyä. Ajattelin laittaa uuniin tämän vuoden ekat joulutortutkin ja sen kanssa maistelen suklaa-glögiä. Nam!

9 kommenttia:

  1. Nautitaan! Täällä tukkapystyssä touhuilen keski-ikäisten touhuja, koitan saada kodin johonkin järjestykseen ja pyykit puhtaaksi..tosin tuo blossan glögi ei ainakaan huononna fiilistä :D Kivaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Hei kuule, se kuunteleva korva on usein korvaamaton :) Usein riittää jonkun kuuntelu, tai vaikka läsnäolokin. Ole vain sinä :)

    VastaaPoista
  3. Ystäväsi on onnellinen, että on saanut sinut ystäväksi.
    Hädän hetkellä auttaa, kun on olkapää johon turvautus!

    VastaaPoista
  4. Voimia muuttopuuhiin!!! Ystävän tärkein tehtävä onkin kuunnella se riittää (: Mukavaa vkl.

    VastaaPoista
  5. Ystävyydessä se korvana ja olkapäänä oleminen onkin tärkeintä!

    VastaaPoista
  6. Mä tiedän sohvien kanniskelusta kaiken,aikoinaan vuokrasin tyhmänä työtilan kierreportaiden yläpäästä,ihan vaan siksi että työtila sijaitsi ihanassa vanhassa tiilisessä tehdasrakennuksessa,se aika elämässäni sisälsi aikasta paljon ärräpäitä;)Mukavaa että hommat etenee,toivottavasti pääset pian istahtamaan ja ihailemaan aikaansaannoksia...Olkapää ja korva on hyvän ystävän tärkeimmät ruumiinjäsenet sydämen lisäksi joten ystäväsi saa minunkin mielestäni olla onnellinen että hänellä on sinut...Nautiskelehan sinäkin ainakin niistä tortuista ja suklaaglögistä<3

    VastaaPoista
  7. Mä en tiedä sohvien kanniskelusta yhtään mitään....muuta kuin että täällä niitä kannetaan yleensä sisää ja ulos.
    Paitsi ei enää....Ektorp on ja pysyy....ai miten niin olen noin sanonut ennenkin...
    Lillaankin pitäis saada, mutta ensin pitäis hukata se (uus)vanha!

    Ihanaa!!!!! Siis se, että aloitatte tuon kalenterihomman taas, se oli ihan hulvaton viime vuonna :D ...just sen vuoks mä olen täällä, ja töllissä kanssa, heti koukutuin.
    Mistäpä tulikin mieleen, kuinkas se mun tilluutus, jokos, koskapas, missäpä ja milloin... :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikki ihanat naiset ja blogiystäväni!

    Hävettää, kun en ehdi edes tänne vastailemaan kommentteihinne. :[

    Taikku: mulla ei ollut blossaa, jotain muuta (ruskea 0,5l pitkäkaulainen pullo?), mutta hyvää on sekin. :)


    tarjah, Irmastiina, maria ja Maikki: Ihan totta, kuunteleva korva vaan tuntuu liian vähältä, vaikka oman kokemukseni mukaan se on juuri sitä mitä ystävä kriisissä tarvitsee. Ole sitä tyyppiä, että vaikka paidan päältäni antaisin jos ystävä sitä hädässä tarvitsee.

    Kirsi: liittyyköhän se työtilan vuokraus siihen samaan sarjaan, että korkkareita on pidettävä vaikka varpaat kärsii? ;D Kauneus ja visuaaisuus menee käytännöllisyyden edelle, mulla ainakin aina välillä. Tosin vanhemmiten sekin tasaantuu, kuten kaikki muutkin. Tissien kohtakin tasaantuis kokonaan jollei käyttäis ritsikoita, hehheh... Ilmeisesti väsyttää kun jutut on ihan pimeitä.

    Pepi: kiitos ihanista sanoista ed. kalenterista. Sen tekokin oli ihan hulvatonta aina välillä...
    Puikoilla ovat, mutta ei vielä valmiina. Jouluksi kylläkin valmistuvat. Niin ja hei, onnea triplamummulle! Olen jättänyt kommentoinnin kaikkiin blogeihin väliin ihan kokonaan, pääsen nykyään niin harvoin läppärille kun mun oma hajos kesällä. (samsungin galaxi täppäriä mielittelen, mut vielä pitää "vähän" säästää. Ipadia en huoli, haluun androidin) Ja fiiliksetkin on vähän niin ja näin bloggaamiseen. Mulle käy aina niin syksyllä, viime vuonnakin sama juttu ja sitä edellisenä....

    VastaaPoista
  9. Ok, odotellaan...niin tilluutusta kuin kalenteriakin :)

    Ja kiitos!
    Just olin taas tänään prinsessatrion seurassa, eikä siitä seura parane!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!