sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Olemisen siedettävä keveys

Lauantai on yhdessä perjantain kanssa päivä, jolloin on tapana viettää muita viikonpäiviä useammin juhlia ja viettää vapaa-aikaa, kuten esimerkiksi käydä elokuvissa tai ravintolassa. [lähde wikipedia]

Ihana päivä ihanassa seurassa ja ihanissa paikoissa. Kotiseutumatkailua, loistavia makuja ja parasta seuraa. Eihän se voi olla muutakuin hyvä päivä.

Aamupäivän kahvittelut täällä.








Antiikki Pehtoori on noin 20 minuuttia Tampereen keskustasta kolmostien varrella Vaasan suuntaan. Tässä kahvitteluympäristössä silmä ja sielu lepää. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos antiikki ja kuvien mukainen tyyli kiinnostaa.


Ja lounas täällä.








Neljä Vuodenaikaa ravintola Tampeereen kauppahallissa valittiin Suomen 50 parhaimman ravintolan listalle. Ei ihme, ruoka on loistavaa, palvelu erinomaista ja miljöö ainutlaatuinen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos ei ole tuttu ennestään.


Lisää valokuvia löytyy Rinsessalta täältä.  Kiitos Eve ihanasta päivästä!
[Otsikon vääntely oli pakko tehdä, tälläistä keveyttä sietäisi useamminkin.Ei millään muotoa sietämätöntä, kuten alkuperäinen teksti olisi]

Aurinkoista sunnuntaita!

13 kommenttia:

  1. Teil on ollu kiva reissu :D

    Pitäis Namu-tätin kanssa tehä samanlainen, on jääny piiiiitkäsks aikaa väliin :/
    -ja skumppaa kans!

    VastaaPoista
  2. Näyttää ihanalta. Harvoin tulee vain itse syötyä ulkona hienosti.

    VastaaPoista
  3. Onko meitin kauppahallissa tosiaan tollanen katto? Pitää varmaan ruveta käveleen katse taivaissa, kun on tommonen jääny huomaamatta. :D

    VastaaPoista
  4. Pepi: niin oli ja nyt virkkaan moppilangasta sormet verillä, vaikka pitäisi siivota! :D
    Menkäähän kipinkapin Namu-tädin kanssa hurvittelureissulle. Kotikaupunkin on siihen ihan hyvä jos sinne Pariisiin ei ihan heti ehdi...

    Leena: Ihan liian harvoin minäkin. Kauppahallin ravintola on lounaspaikka, ranskalaistyylinen bistro, jossa pistäydytään. Onneksi hinta ei päätä huimaa, vaikka ruoka on taivaallista. Palsternakkakeitto ja suklaamuffini limekermavaahdolla yht. 13,-.

    Tinuhe: Juu on, huomasin vasta eilen minäkin! :D

    VastaaPoista
  5. Kivan kuuloinen ja näköinen reissu teillä! Antiikki Pehtoorissa kävin viime kesänä eka kerran ja ihastuin kyllä paikkaan kovasti.
    Mukava kun pussukka tuli perille ja tykkäsit siitä!
    Hyvää illan jatkoa ja tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Hah, mielenkiinnolla katselin noita kauppahallikuviasi - joskus pitäisi ihan oikeasti kulkea silmät auki kotikonnuillakin!
    Joskus olen miettinyt, että voisi (sitten joskus) viettää muutaman päivän lomasta Tampereella turistina vaeltaen.. Ajatteleehan sitä kaikemoista :)
    Varmana ollut kiva reissu teillä!

    VastaaPoista
  7. Ihana päivä on teillä ollut. Kävin Pehtoorissa viime kesänä ja kesäkaudella se on sammassa yhteydessä hyvän puutarhaliikkeen kanssa, jossa monipuolinen taimi-, pensas- ja puuvalikoima.

    VastaaPoista
  8. Irma: Pehtoori on niin täynnä silmänruokaa, että sinne voisi mennä vaikka heti uudestaan. Mukavaa viikkoa myös sinulle.

    Tiina: olen miettinyt, että joskus pitäisi mennä opastetulle kiertoajelulle, esim. Tampere-päivänä. Voisi tulla ihan uusia juttuja... Ja hautausmaa kierroksellekaan en ole vielä ehtinyt, vaikka olen suunnitellut monta kertaa. Liian lähellä! :D

    VastaaPoista
  9. Punarinta: samaan aikaan ollaan näköjään koneella kun kommenttisi ehti omaani ennen... :D
    Muistaakseni se puutarhaliikkeen pitäjä teki periaatepäätöksen vuosi-pari sitten, että ei myy yhtään kiinalaista tavaraa kaupassaan. Syy oli, että ei ole mitään keinoa tarkistaa, että onko tavarat tehty esim. lapsityövoimalla tai työntekijöitä riistäen. Kunnioitettavaa toimintaa mielestäni.

    VastaaPoista
  10. Samoihin aikoihin on Pehtoorissa käyty, ystäväni osti sitten mukaansa kaksi noita kuvassasi näkyvää tuolia ;D

    VastaaPoista
  11. Hyvä päivä, todellakin.

    Tampere-päivä on muuten aivan loistava, mutta mua ahdistaa, kun kaikki paikat on niin piukassa. (Ei museossa kuulu olla ruuhkaa... :D)

    On se hyvä se pinkki. Huoh. Moon ihan vihreä. :P

    VastaaPoista
  12. Ihanaista Naistenpäivää!
    Loistavia vinkkejä, kiitos!
    Pehtoorista pitääkin mainita Miehelle, hänet on helppo houkutella mukaan tuollaisiin kohteisiin!
    Hyvä vinkki myös kivasta ruokapaikasta, edellisestä Kauppahallivisiitistä onkin jo aikaa...

    VastaaPoista
  13. Olivieno: onneksi ehdin kuvata tuolit! :D
    Oltiin siellä heti kun kauppa aukesi.

    Eve: Nyt mä jotenkin putosin, pinkki? Siis se moppi vai? Se on kyllä hyvä.

    Paula: Siinä välillä on se vahinkotavaramyymäläkin, josta postasin seuraavassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!