tiistai 8. maaliskuuta 2011

Lähes valmista

Olen pitkään jo yrittänyt tehdä juhannusruusua, mutta en ole vielä onnistunut. Rinsessa on niitä tehnyt jo oikein sarjatyönä, tässä viimeisin. Virkkauskäsialani on tiukka, kuten neulomisessakin. Paksu trikookude virkattuna on ollut kuin peltiä ja hermostuksissani olen purkanut tekeleet.

Nyt löysin kuitenkin moppilankaa Ylöjärven vahinkotavaramyymälästä ja -klik- sanoi kude, virkkaaja ja malli tällä kertaa.


Matto on viittä vaille valmis, muutama terälehti uupuu. Moppilanka maksoi 7,- kilo, eli kutakuinkin alle puoleen hintaan normaalista. Värivalikoima oli rajallinen, tämä haalean punainen, haalean sininen ja tumma violetti. Sain kulumaan kudetta vähän yli kilon. Olisin ehkä saanut tehtyä sen juuri ja juuri kilosta, mutta sormet on näppärämmät kuin äly ehtii lukea... :D Muutama virheellinen kerros tuli tehtyä. Ilman niitä ehkä olisin saanut tehtyä maton yhdestä vyyhdestä. Onneksi kuitenkin ostin kaksi, ei loppunut kesken kuitenkaan.

Samasta paikasta ostin värjättyä matonkudetta 3,- kilo. Kude on ihanan ohutta ja mielestäni juuri sopivaa virkkaukseen. Ja värikin oli kohdallaan minulle.


Kuvasta näkyy, että matonkude on lähes saman vahvuista kuin moppilanka. Virkkasin kasin koukulla ja se ainakin sopi minun käsialaani.


Eurokankaassakin tuli poikettua, näistä on mielessä yksi tilkkutyöprojekti. Ylimmäinen ruskeapohjainen kangas on oma projektinsa, mutta saa nähdä kuinka molempien käy.

Eurokankaaseen oli tullut myös Amy Butlerin kankaita. Värien paljous ja ilotulitus hämmensi minut ihan täysin ja silittelin melkein jokaisen kankaan yksitellen (tästä asiasta kommentoinkin jo Paulalle aikaisemmin). Butlerin kankaat ovat sekoitus Guildia ja Tildaa, mielestäni hurmaavia. En kuitenkaan ostanut vielä mitään niistä, jotenkin pökertyneenä hipsin tilkkutyö-kangaslaarille ja ostin nämä Butleriin verrattuna tylsät kankaat...

Rakkaani osti muutamia kirjoja ja kylkiäisenä sai valita yhden kaupan päälle.



Näitä Tildan kirjoja olen haaveillut, mutta hintaa on ollut sen verran, että en ole koskaan oikein raskinut. Nyt olen innosta puhkuen selaillut kirjaa ja ihania ohjeita siinä on. Kuvan kankaat sopisivat muuten moneen Tilda-ohjeeseenkin...

(Tampereen seudulla asuville vinkki:
Vahinkotavaramyymälän myyjät sanoivat, että heille on tulossa lisää yllämainittuja tuotteita. Lisäksi siellä on ohutta ja paksua paperilankaa, paperiniiniä, värjättyjä hamppu(?)lankoja, samettilankaa. 
Yhdessä huoneessa siellä oli myös Eurokankaan varastoa, vetoketjuja, nyörejä, nappeja ja kankaita. Ilmeisesti ne ovat siitä Kruunukalusteen palosta vakuutusyhtiön kautta kiertäneitä. 
Viime lauantaina siellä kävi todellinen kuhina, kun Wigrenin lihajalostamon konkurssipesän leikkeleitä ja muita myytiin pilkkahintaan pois...)

Iltamyöhäisellä vielä toivottelen Hyvää Naistenpäivää kaikille!

16 kommenttia:

  1. Hienoa, että vihdoinkin "klikkasi", jälki on hienoa! Congratulations! Ja on kyllä hintakin tosi kohdillaan. Mallikin on söpönen, ja tuo väri istuu tosi hyvin! Eikä paha tuo sinisenharmaa värikään (ja hei, ei se sininen väri ole NIIN paha, on vaan väri joka ei itselle istu, mutta oikeasti aina välillä näkee tosi ihania sinisiä juttuja ja sisustuksia:) )
    Työn iloa! Täytyisi varmaan itsekin taas joskus kokeilla virkkaamista, viimeksi olen kait virkannut reilut 10 v. sitten kun poika oli pikkunen ja tein silloin ihanan (vaikka itse sanonkin) päiväpeiton kalalangasta hänen silloiseen sänkyynsä. Ja oikein makiaa naistenpäivän loppupäivää :)

    VastaaPoista
  2. Voi Minna, ihanat kankaat! Ei tarvi olla Amya, ei. Nuo kaksi erityisesti (kirjan vieressä kuviolliset violetti ja vihreäsävyiset) on ihan just "mun juttuni". Pakko päästä kaupppaan.... Hieno tilkkutyö tulee varmasti! - Ja tuo mattokin on niin suloinen!

    VastaaPoista
  3. Siis, vieläkö kauppaan jäi ihanampia kankaita kuin nuo jo ostamasi!! Tykkään noistakin kaikista.
    Ja virkkausjälkesi on kyllä siistiä. Hyviä värejä kuteissakin. Eli ei huonoja hankintoja :)
    Iloista naistenpäiväniltaa!

    VastaaPoista
  4. Oletpa kauniin maton tehnyt!! Kauniita kankaita myös. Hyvää naistenpäivää (iltaa)!

    VastaaPoista
  5. Mäkin haluan äkkiä eurokankaaseen ja Tampereelle!
    Ihanaa naistenpäivää meille kaikille ihanille naisille (:

    VastaaPoista
  6. Voi Wisti, miten sinne pääsee nyssellä -vai pääseekö???
    En o ikunas käyny, mutta nyt mä rakastuin♥♥♥sun mattoon♥♥♥
    En kyllä yhtään tiedä mihin laittaisin, mutta pakko saada :DD

    Oli ne muutkin ihania, mutta jotenkin mun silmät jäi jumiin :O

    VastaaPoista
  7. Kaunis matto:)
    Ollappa ittelläkin tuommoinen aarremyymälä lähistöllä!

    VastaaPoista
  8. Hei! Aivan mieletön matto..just oli jossain lehdessä ohjetta tuollaiseen, mutta kun en osaa...pitäskö tässä ryhtyä kauppoja hieromaan, jos joku vaikka tekis mulle tuollasen vaaleanpunaisen ;)
    T:Piipa

    VastaaPoista
  9. Voi hupsanheijaa kuin tasaista! Kiukuttelin asiasta kotona ja sain taas kuulla, että "ehkä sun pitää reenata vielä"... Siis mitä?? Reenata? :D

    Jooh.

    Miksen mä ostanut tota sinivihreäharmaata?? Meidän on pakko mennä takas.

    VastaaPoista
  10. Kiitos ihanista kommenteista!

    Tiina: kalalankavirkkausta, ounou. Tää on kuule paaljon nopeempaa. Koita ihmeessä!

    Eliisa: Ostaessa kankaita tulit mieleeni, varsinkin toi vihree ympyriäinen. :)

    Peppi: mietin jo noista kankaista henkareiden päällystämistä kun luulen, etten jaksa virkata. :D

    Hyvä Mieli: Kiitos, sanasi lämmittää kovasti.

    Maria: Tervetuloa vaan, Tre on kiva kaupunki. ;)

    Pepi: Länskärillä pääsee, nysse ei kulje sinne asti. Täytyy myöntää, että tulit sinä mieleen tosta maton väristä...

    Possumamma: Kiitos! Se on kyllä oikeata aarteen etsintää siellä kaupassa, koskaan ei tiedä mitä sieltä löytää. :)

    Dahlia: Kiitos! Vaikeinta onkin päättää, että mitä ihanuuksia Tildoista tekisi. :o

    Piipa: Hei ihanaa kuulla susta! Luulin jo, että olit ihan kokonaan hukkunut työelämän pyörteisiin. :D
    Mulla ei taida olla aikaa tehdä sulle mattoa, mutta tiedän kyllä tyypin joka voisi tehdä. Ilmottele, jos sellasen haluat.

    Eve: Moppilanka on tasaisempaa ja ohuempaa, sen takia se näyttää tasaisemmalta kuin matonkudematto...
    Joo, takas on päästävä, mulla on se paperinaruidea ja moppiakin haluaisin lisää jos vaikka siellä olisi värejä tullut lisää ja ja ja...
    Koska mennään?

    VastaaPoista
  11. :D Hmmmm, tyyppi jota ei unohda vaikka tahtois :DD

    VastaaPoista
  12. Hei Minna!
    Joo työt on vieneet melkees kaiken ajan ja remontoidessa jonkin verran... yksi prokkis on myös ollut tässä lisänä eli minä itse ja 15:sta kilon painon pudotus :)
    Ja hei olisin kiinnostunut matosta!! Paljonkohan se tulisi maksamaan?

    VastaaPoista
  13. Upean maton olet virkannut! Minä laitoin juuri huvilan oleskelutilan maton uudelleen tauolle, kun pitäisi taas kerran purkaa, kun ei aaltoilu hellitä lainkaan (vaikka on ontelukude käytössä, viimeisin kerä olikin hieman aiempia paksumpaa) ja kun on rankkaa hommaa ison maton pyörittäminen ei niin huvita taas heti jatkaa...

    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Ihanan hempeä ruusumatto! Kiva kun vinkkasit noista matonkuteista, täytyykin muistaa käydä siellä kun seuraavan kerran sinnepäin on asiaa.
    Olenkin kaivannut pienikuviollisia kankaita, niitä ei tahdo löytyä, nyt tuli asiaa Idiksen eurokankaaseen ;)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Pepi: Pinkki väri! ;D

    Piipa: Soitellaan asiasta

    Vekarus: Kiitos! Ymmärän tunteesi, ranteet ja sormet on kovilla juu täälläkin.

    Irma: Kiitos, hempukka tosiaankin. Maalle on menossa ja visio on selkeä mihin, mutta katsotaan, että koska toteutuu... :)
    Mun täytyy pysytellä pois kummastakin eurokankaasta, ihan liikaa on tekemättömiä kotona jo!

    VastaaPoista
  16. I like the helpful info you provide for your articles.
    I'll bookmark your weblog and take a look at again right here frequently. I am reasonably certain I will be informed a lot of new stuff proper here! Best of luck for the next!

    Review my web-site ... anti cellulite treatment

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!