perjantai 5. marraskuuta 2010

Ikävä takaisin








Syyslomanpoikanen on käyty ja ikuinen ikävä on aina takaisin samaan kaupunkiin. Vanhoillinen ja samalla sähäkkä nuori kapinallinen. Todellinen kulttuurikaupunki, museot ilmaisia ja kirkot maksullisia, eikä toisin päin kuten muualla yleensä on. Tällä kertaa ihmeteltiin dinosauruksien luita ja muumioita kun matkalla oli nuorempaa sukupolvea. Käytiin musikaalissa "We will rock you". Voi herttinen sentään sitä osaamisen määrää mikä näyttämöllä oli! Mieletön fiilis vaikka yleisöä häpeilemättä kosiskeltiinkin. Ja on kosiskeltu jo kahdeksan vuotta, äkkinäisempi voisi sanoa kassamagneetiksi. ;D
xxx
Ensimmäinen kuva on kakskerrosbussin yläetuikkunasta Oxford Street Marple Archille päin ja alempi on Green Parkista. Ellu oli muuten kotona kun lippu liehui katolla.
xxx
Lisää loistavia kuvia loistavasta kaupungista voi ihailla täällä. Se on blogi, joka lievittää ikävää tai lisää sitä. En vielä ole oikein päässyt selvyyteen siitä itseni kanssa. Ja kaupunkihan on siis Lontoo, paras kaikista sanon minä.
xxx
Rauhallista viikonloppua toivotellen,
sytytetään kynttilät kaikille heille, jotka ovat mielessä, mutta eivät mukana kulkemassa.


EDIT: ÄRSYTTÄÄ kun en pysty muokkaamaan taaskaan tekstiä ja kuvia kuten haluan. Ei voi edes kappalejakoa muuttaa, murr. siksi nuo x:t välissä. pah

3 kommenttia:

  1. Oliko tuo viimeinen keski-ikäistä jupinaa -osastoa? ;)
    Pistä pari entteriä tai entereiden välissä mato ~ voisi olla huomaamattomampi?

    ~

    Mun mielestä on huutava vääryys, et me ei olla päästy sataanmiljoonaan vuoteen kaksin sinne!

    VastaaPoista
  2. Rumpalipoika: "On niin photoshopattu noi kuvat, ei varmaan oo omia." :D

    Ensimmäinen kuva on ihan äärettömän inspiroiva!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista sanoista ja linkista blogiin! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!