Turhista tavaroista eroon -juttu tuli aika yllättäin, mutta ei yllätyksenä. Samaan kategoriaan kuuluu tuo ostolakkokin ja oikeastaan kaikki ajatukset niihin molempiin liittyen alkoi yhdestä nettiostoksestani.
Tämä mielestäni ihanainen laukku tulla tupsahti postin välityksellä kesän korvilla. Ostin sen täältä, palvelu ja toimitus oli nopeaa ja mielestäni laukku oli joka euron arvoinen. Tykkään ihan hirmuisesti ja laukku on ollut käytössäni koko kesän.
Mutta.
En koskaan ole ollut erityisesti merkkituotteiden perään tai mielestäni ostaisin jonkun vaatteen tai tavaran vain merkin takia. Tai ainakin luulen, etten ole. Toki metsästän merkkituotteita kirppareilta ja toivoin häälahjaksi kotimaisia tuotteita. Paljon saimmekin Marimekkoa, Iittalaa, Hackmania jne. Olin jokaiseen lahjaan erittäin tyytyväinen, sellaisia merkkejä harvemmin tulee itse ostettua yleensä hinnan takia.
Eksyin aiheesta, palataan takaisin Guessin ihanaiseen. Mulle tuli ihan pakottava tarve saada tämä laukku, himoitsin ja voi että, kun olin onnellinen kun sen sain (ja olen yhä). Pelästyin kuitenkin omia tunteitani laukkuun. Mitä minulle oli tapahtumassa? Luonteeni vastaisesti ja jostain käsittämättömästä syystä tämä laukku toi esille uusia piirteitä itsestäni. Ja en hirmuisesti pitänyt niistä. Laukusta pidän silti vieläkin.
Ostolakko ja turhista tavaroista eroon -projekti on siis enemmän matka itseeni kuin ekologinen kannanotto tai itseni korottaminen hyveelliseksi ja vastuulliseksi kuluttajaksi.
Seuraava tavarasta luopuminen on huomenna.
Yritän luopua tavaroista, jotka ovat minulle jollain tapaa tärkeitä tai merkityksellisiä, mutta niillä ei ole minulle mitään käyttöä. En nyt puhu lapseni ensimmäisistä kengistä, vaan turhista tavaroista.
Tämä Sandin farkkupaita (merkkituote siis myös. Miten niin merkit eivät ole minulle tärkeitä, häh?) on ostettu kirpparilta ja hinta ei ollut suuri, muistaakseni vitosen kieppeillä. Olin silloin aika paljon hoikempi kuin nyt ja paita oli jo silloin napakka. Tälläistä farkkupaitaa olin hakenut pitkään, pehmeää kangasta, sopivasti kulunut ja ajaton slim-fit malli. Rakastan tätä paitaa vieläkin.
Se ei ole mahtunut päälleni kolmeen vuoteen (eikä oikein koskaan kunnolla) ja huomenna se rakastavan kodin työkaverini luota.
En halunnut myydä tätä kirpparilla.
Miksi?
En tiedä.
Mielummin annan sen pois.
Miksi?
En tiedä.
Matka itseeni jatkuu. Syystäkin.
Hyviä aatoksia. Minä en varmaan olisi malttanut tosta Sandin takista luopua - olisin odottanut että joskus sitä laihtuu ;D
VastaaPoistaMutta samoissa fiiliksissä olen ollut. En esim. enää ole järjestämässä kirpputoria - että jostakin tavaroista saisi rahaa kasaan. Vaikka toki se rahakin olisi tervetullutta. Huomasin vaan, että on paljon kevyempi olo, kun vaan luopuu noista tavaroista. Töihin työtovereiden lapsille vaatteita ja Punaisen ristin konttiin jne. Ja kyllä, saan paremman olon itselleni, kun annan tavaran pois jollekin kaverille. Kirppiksellä hyvistäkään vaatteista ei paljon hintaa saa, joten loppujen lopuksi se oman kaverin hymy on paljon arvokkaampi!
Mutta uudehkoja kankaita en ole vielä malttanut lahjoitella -paitsi tuonne Päiväkotiin vanhempia.