maanantai 29. kesäkuuta 2009

Pääsiäisen jälkeen ostin Stockalta puoleen hintaan kaksi puuruukkua, johon oli istutettu perunanarsisseja. Ruukkujen kyljessä on metallikehikko ja siinä hellyyttävä mv-valokuva menneiltä ajoilta. Narsissit kaipaa kipeästi maahan istutusta, kuivuneita lehtiä ja ruskeaa sammalta on ulkonäkö tänään. Rapistuneisuus jotenkin sopii näihin kuviin, käsi kädessä vanha kuva ja kuivuneet lehdet ovat sopusoinnussa keskenään.

Tietääkö muuten kukaan, että menestyykö perunanarsissi maahan istutettuna täällä Pirkanmaan leveysasteilla?





Talossa maalla on jonkun verran vihreää lasia, uutta ja vanhaa. Viime viikolla poikkesin Tiimarissa ohimennen ja -90% pöydästä nappasin mukaan kolme vihreää vanhanaikasen oloista lasikulhoa. Hinta oli aivan käsittämätön, 45 senttiä kappale. Vaikka eriparisuus astioissa viehättääkin, niin toistolla on myös oma tenhonsa.

Oikealla olevat värilliset lasit ovat 50-60-luvulta ja nuo kaksi ovat säilyneet alkuperäisten asukkaiden ajalta Talosta maalla. Muutaman olen ostanut samaa sarjaa lisää, mutta näiden hinta on antiikkilikkeissä ihan mahdoton. Kaksi olisi haaveissa saada lisää (olisi puoli tusinaa silloin), mutta ei taida niin paljon haaveet painaa kuin rahapussin sisältö.

Metalliset tsaikka-lasin pidikkeet olen saanut äidiltäni Venäjän tuliaisina. Joulun aikaan ovat ahkerasti käytössä glögiä juodessa.




Tämä metallinen pikkuvati päätyy Taloon maalla peilipöydän päälle. Se on tarkoitettu juuri tuohon käyttöön, korujen säilytykseen. Pikkuvati maksoi kirpparilla 3 euroa (muistaakseni), alle vitosen kuitenkin....



Rivitalon takapihalta vielä yksi kuva. Vanha maitokannu on ollut jo monena kesänä nukenkauluksen koti. Oikealla olevat kynttiläroikottimet on ostettu kirpparilta 1 euro kappale. Turkoosin sininen päällysverkko oli ostopäätöken syy. Olen yrittänyt "sisustaa" takapihaa turkoosein tekstiilein ja nämä sopivat siihen väriskaalaan.



Taustalla kiipeilee humala aidan päällä, vihreä ja valkoinen on rauhoittava yhdistelmä.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihania juttuja. Nuo värilliset lasit viehättää tosi paljon. Kävin lauantaina Tammelan torilla ja niin hunajaa pyysivät värikkäistä kotimaisista laseista, että saavat mun puolesta olla rauhassa! Haaveilla saa...

    Mä oon ihan kade sun Talolle - tahtois sellaisen pienen piilopirtin itselleen.

    VastaaPoista
  2. Terveisiä Suomussalmelta, täällä mummolassa lomailemassa ja heti piti päästä kurkkimaan mitä blogistaniassa tapahtuu ;D
    Hurjan palojon onnea uudelle blogille ja aivan ihana tämä blogipohja ikkunoineen!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!