maanantai 8. huhtikuuta 2013

Missä mennään?


Ainakin vielä hengissä. Pesuhuone on edennyt taas yhden pienen askeleen. Kaikki seinät on saatu laatoitettua ja kaariseinä on "tasoitettu". Lainausmerkit siksi, että ei siitä tasaista tule. Sen pitääkin jäädä rouheaksi, mutta koska kyse on kosteasta tilasta, niin sen verran pitää huidella tasoitetta, että sen voi maalata.




Maalina tulee olemaan Tikkurilan Luja himmeä ja väri on valkoinen. Onneksi tuo seinä on kaukana suihkusta, niin ei tarvitse laittaa siihen vesieristettä. Tässä postauksessa näkyy, että millainen seinä oli alkujaan.
Kolmijalka kuvassa on yksi osa itse ostamaani lahjaa itselleni. Ristilinjalaserin ostin. Olishan sitä voinut tietty vaikka kasvohoidonkin ottaa...




Valasin tulee tuonne nurkkaan kattoon (yläkuvassa näkyy paremmin), ledi downlight (siis ihan kotimaisella: alaspäin suuntaava kohdevalo lediteknikkaa). Se on hiukan suunnattavissa viistoon ja ajatus olisi suunnata sitä tähän pintaan, missä käteni silittelee tiilenpäitä.

Niin ja hei, Insinööri meni ja osti kaiuttimet pesuhuoneen kattoon! Jätkänhumppaa onkin tosi kiva kuunnella suihkussa. ;D
Onko ehdotuksia, että mikä sopii saunamusaksi tai mikä suihkumusaksi?




Vähän laittelin siemeniäkin jo. Ei, tämä ei ole basilikaa, vaikka siltä näyttääkin. Kelloköynnöksen siemeniä laitoin kolmeen ruukkuun. Meillä on puutarhuri töissä laittanut joka vuosi niitä kukkaistutuksiin ja olen niitä aina ihaillut. Vihdoin sain tänä vuonna aikaiseksi itsellekin.




Kameralla kikkailin vihreää, kun kerta taivaan täydeltä tulee valkoista. Huokaus sentään, milloin se talvi oikein loppuu... sais jo mennä.

Viikonlopuksi mukavia uutisia: olemme taas ensi viikonloppuna kellarissa pe-su, joten tiedossa on aurinkoinen viikonloppu. Nauttikaa te siitä. :D




3 kommenttia:

  1. Mukavaa tulevaa viikonloppua teille ;) Eipä käy kateeksi. Vielä, sitten kun remontti on valmis niin varmasti minäkin viherryn!

    VastaaPoista
  2. Ihana pyöryläinen!
    Olin suunnitellut samanlaista pyöreää seinää oman saunan suihkuhuoneeseen (kaivonrenkaista toteutettuna). Appi piti suuritöisenä, Mies innostui. No, on tässä aikaa vielä kypsytellä - idean sain pari vuotta taloon muuttamisen jälkeen, remontti toteutetaan vuoteen 2050 mennessä. Olen tosin silloin ehkä jo vanhainkodissa, mutta kumminkin...
    Innoittavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  3. Minulla siemenet pussissa ...edelleen...jokohan tänään saisin aikaiseksi ne kylvää..:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!