torstai 27. syyskuuta 2012

Patalappuja á la carte


Ihastelen kädessäni uuden uutta Suomalaista käsityökirjaa Patalappuja á la carte. Suhde kirjaan on erityinen minulle. Olen saanut seurata kirjan tekoa sivusta askel askeleelta valmiiksi tuotteeksi, sillä kirjan toimittaja on läheisin ystäväni Jaana Vehkasalo.
Lämpimät onnittelut Jaanalle hienosta ja onnistuneesta kirjasta!




Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensin käsitelläään patalappujen ja keittiön historiaa lyhyesti ja kerrotaan koulukäsityön historiasta kuvin ja tekstein. Lukijalle osassa Jaana toteaa osuvasti, että "Patalappuihin sisältyy usein tärkeitä muistoja aina hellyyttävästä äitienpäivälahjasta koulukäsitöiden hikisiin hetkiin.".

Varsinaiset patalappujen käsityöohjeet on jaettu kolmeen kategoriaan: kuviolliset patalaput, kaksinkertaiset patalaput ja kohokuvioiset patalaput. Vaikeusasteita on kolme: helppo, vaikeahko ja vaikea ja kaikki mallit ovat tehty virkkaamalla. Eri osioiden väleissä on Sikke Sumarin herkullisen näköisiä ja kuulloisia reseptejä, keittiössähän niitä patalappuja käytetään.


Sisäkansi kirjasta

Ensivaikutelmani kirjasta on ihastus. Kirjan ulkoasu on kaunis, valokuvat ovat upeita (kuvaaja Ben Ilmoni) ja taitto onnistunut hienosti (taitto Hanna Välitalo). Kirjaa selatessa tulee heti tunne, että tuota pitää kokeilla, oi kuinka kauniita, missä mun virkkuukoukku on, miten tuo tehty, ahaa - noinko ne tehdään...
Ulkoasu on erityisen onnistunut mielestäni. Käsityökirja, joka on tehty tähän päivään.

Taito Uusimaa ja Tammi ovat mielestäni hienosti ajassa kiinni ja ovat napanneet käsityön olennaisen ytimen juuri tähän kirjaan. Käsityön edelleen nouseva innostus ja nykyihmisen kiireinen elämä luo paineita myös käsityökirjallisuuteen tai muuhun tarjontaan. Kansalais- tai työväenopistojen pitkät koko vuoden kestäväät kurssit ovat laskeneet suosiotaan vuosi vuodelta. Ihmiset haluavat nopeasti valmista ja pitkäjänteisyys harrastuksessa on usein mahdotonta tai ei mieluista.




Patalaput ovat nopeita, pieniä ja käsityö on helppo napata mukaan vaikka automatkalle. Lappuihin saa kätevästi käytettyä kaikki langan jämät ja patalappu on aina tarpeellinen itselle tai lahjaksi. Kirja tulee olemaan itselläni ahkerassa käytössä, sen tiedän jo nyt. Ensimmäisenä malleista aion kokeilla Keittiöprinsessaa, tai ehkä Iloista keittiötä, tai sitten kuitenkin ehkä Aamukahvilla...



Kirjasta ottamani valokuvat ovat valitettavan kehnoja ja eivät anna oikeutta kirjalle. Todellisuus on jäljitelmää parempi.

Suosittelen lämpimästi kirjan hankkimista omaan hyllyyn ja käyttöön. Se on myös oivallinen lahja käsityön harrastajalle.

Niin ja muuten,  tämä ei ole maksettu mainos. :) Pitäisin kirjasta todella paljon myös silloin, vaikka tekijänä olisi joku muu kuin ystäväni.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tarina itkijä-iitan kyynelkanavasta

Mietin pitkään, että kirjoitanko tänne blogiin lainkaan "sairaskertomustani", mutta se on tuottanut niin monta hervotonta naurukohtausta matkan varrella, että päätin jakaa sen myös teidän kanssanne. Koittakaa kestää, tarina alkaa syntymävuodestani...

Vauva-aika 60-luku

Synnyin aprillipäivänä ja tarinan mukaan kätilö sanoi isälleni, että poika tuli, aprillia. Isälläni oli entuudestaan vain poik(i)a ja tottahan pikkuprinsessa oli isän silmäterä alusta lähtien. Toinen silmäni oli aina kiinni, tulehtunut ja rähmässä. Se ehkä himmensi prinsessan ulkoista loistoa hieman ja varovasti isäni kysyi, että aukeaakohan tuo toinen silmä ikinä. Lääkärit tekivät parhaansa ja sairaskertomukseni alkoi siitä. Sitä on kolme kertaa operoitu syntymävuotenani ja silmä on ollut avoinna siitä lähtien enemmän ja vähemmän.

Nuoruus 80-luvulla

Vasen silmäni oli aina herkkä vuotamaan muutenkin vain kuin itkusta. Olen aina ollut pillittäjä, silloinkin kun vain olen. Ei tarvi suvivirttä (no silloin 80-luvulla syynä oli yleensä traaginen rakkaus, Pretty baby tai joku muu yhtä hyvä elokuva tai se, että en päässyt kotibileisiin, vaikka KAIKKI muut meni sinne) eikä surullisia uutisia. Pikku tuuli riitti. Pakkanenkin oli yhtä hyvä. 80-luvun lopulla kun melkein aikuistuin, aloin kysellä lääkäreiltä, että voisiko asialle tehdä jotain. Yksi hyvin ystävällinen lääkäri kertoi, että juu tottakai. Silmälääkäri aukaisee sen sellaisella  pitkällä neulalla, huuhtelee ja ihan vaan paikallispuudutuksessa. Tosi helppo ja nopea toimenpide.
- Ööö- okei, ehkä se ei nyt NIIN paha ole. Pärjään kyllä sen kanssa ihan ok. Palaan asiaan, kiitos.

Sinnittelyn aika

No siinä sujahti sitten 1990-luku (kiireistä pikkulapsen hoitoaikaa ja ruuhkavuosia) ja Millenuium vaihtui. Eihän siinä uuden vuosituhannen kynnyksellä ehtinyt yhtä vuotavaa silmää huomata ja ehkä siihen jotenkin tottuikin. Silmä vuotaa, mitä sitten. Sehän on vuotanut aina. Viisaat sanoo, että kaikkeen tottuu paitsi siihen jääpuikkoon siellä mihin aurinko ei paista. Just kun ehtii tottua, niin se pirulainen sulaa jo. Samoin kävi vuotavalle kyynelkanavallekin. Totuin jotenkuten ja hirvitti se neula...

2010-luku

Ihminen kun täyttää neljäkymmentä, niin joku aivoissa muuttuu. Ei ehkä tyydykkään siihen mitä on aina ollut. Keski-ikä kun iskee, niin asiat saa uutta perspektiiviä. Vuotavasta silmästä voi ehkä tulla myös ongelma. Ja mikä on se ensi askel, kun huomaa ongelman? Tunnista ja tee asialle jotain.

Ehkä se keski-ikä toi muassaan myös ongelman pahentumisen. Talvipakkasilla jäätyneen kyyneleen pyyhkiminen hanskan kulmalla ei ole kivaa ja varsinkin kun se ei enää ole satunnaista vaan säännönmukaista.

Se aiheuttaa myös uskottavuusongelmia. Palverissa keskustellaan seudun parhaiden asiantuntijoiden kanssa asemapiirustuksen muutoksesta euref-koordinaatistoon, arkkitehtiä vilisee silmissä, päällikköä ja muita viisaita vino pino ympäärillä ja kun minulta kysytään asiantuntijamielipidettä, niin mitä tapahtuu... kyynel vierii silmästä ja vastaan mielipiteeni. Se siitä sitten. Peli on menetetty, ei voi mitään.

Vuosi sitten

Tartuin härkää sarvista ja kyyneltä silmäkulmasta, marssin lääkäriin ja homma eteni. Rassattiin neulalla, oli hyvä noin kaksi tuntia. Tarvitaan pikku leikkaus, yritetään helpottaa vaivaa. Menemättä yksityiskohtiin, niin eka yritys oli ihan järkyttävän kamala ja epämiellyttävä kokemus. Juuri sellainen, kuin sen 80-luvulla kuvittelin sen olevan ja ehkä vähän vielä pahempi.

Työkavereille kerroin, että työterveyslääkäri määräsi mulle silikonileikkauksen (juu- ihan tarkoituksella). Yksi miespuolinen tokaisi sen kuullessaan, että onko ne sokeita. Kuvia kun ei tässä postauksessa ole, niin kerron teille, että kuppikokoni luomu-D... D-kupista huolimatta leikkauspäivä lähestyi ja viime viikolla maanantaina marssin Taysin uuteen silmäkeskukseen leikkaukseen, silikoniputken asennusta kyynelkanavaan oli tarkoitus tehdä ja niinhän se tehtiinkin. Harmi, että olin nukutuksessa. Silmät lepäsi sekä kirurgissa, että anestesialääkärissä, tai sitten se oli esilääkityksen luoma harhanäky. Viimeinen mitä muistan leikkauspöydältä oli se, että kyynel valui vasemmasta silmästäni. Jopa lääketokkurassa huomasin (tai juuri siitä johtuen) tilanteen ironian.

Leikkauksen jälkeen

Heräsin sairaalan kauniissa yöasussa (se oli mintun vihreä virttynyt lerpake) ja oli ihan sunnuntaifiilis. Ei nukuttanut yhtään, mutta ei tehnyt mieli herätä tai nousta. Kurkku oli järkyttävän kipeä ja huuli turvoksissa ja silmää piti operoida. Mitä tapahtui? Anestesialääkäri poikkesi ja kertoi, että mun nielu on niin syvällä, että oli tosi vaikea asettaa hengitysputkea paikoilleen, sokkona piti mennä. Olen siis syväkurkku, en tiennyt sitä ennen sitä päivää. Ihan hetken ajan melkein luulin, että sanoin sen sille nuorelle jannulle ääneen.

Nukutuksen jälkeen ei saa olla yksin. Tarvii saattajan sairaalasta ja päivä ja seuraava yö pitää olla aikuisen valvonnassa. Sain valvontapaikan Even sohvalta ja odottelin Insinööriä töistä viemään mut kotiin. Juuri ennen kotiin lähtöä sain kamalan aivastuskohtauksen. Niistin ja ihmettelin, että kyllä on sitkeää räkää kun ei katkea lainkaan. No eihän se mihinkään lähtenyt, viisi senttinen silikoniletku sojotti nenästäni. Samanlaisia tapaa etelämeren mursuilla, sellaisia valkoisia kovia sojottavia kuonokarvoja. Eve sai ihan järkyttävän kikatuskohtauksen ja vaatimalla vaati, että sen pitää ottaa valokuva. En suostunut, olis kuitenkin laittanut sen blogiinsa.

Soittoa päivystykseen ja takaisin sairaalaan. Parkkipaikalla sivutuuli läpsytti silikoniputkea vasten vasenta poskeani ja olo oli tosi naisellinen. Silmäkeskuksen ilmoittautuminen on samalla tiskillä kuin potilashotelliin kirjautuminen. Kolme herrasmiestä tiskillä kirjoitti hotellivieraskaavakkeita, kun kysin, että missähän päivistys mahtaa olla. Kaikkien neljän ilme oli piilokameran arvoinen, kun virkailija viittoi käytävään päin.

Marssin ovelle ja huoneessa oli hoitaja ja päivystävä lääkäri. Pokkana kysyin niiltä, että onkohan tässä leikkauksessa jotain takuuta. Ne repes molemmat. Lääkäri katkoi putken oikeaan mittaansa ja mursunkarva on nyt piilossa nenäni sisällä. Ilmeisesti leikkauksessa putki oli jotenkin jäänyt mutkalle nenääni ja aivastuksen voima sai sen suoristumaan. Putkea pidetään kyynelkanavassa noin puoli vuotta ja sitten toivotaan toivotaan, että oma kyynelkanava on suurentunut sen verran, että kyynelneste menee sinne minne pitääkin, eikä poskeani pitkin leuan kärkeen.

Jälkiseuranta

Puolen vuoden jälkeen olen siis viisaampi, että kannattiko. Jos toimenpide ei auta, niin sitten porataan kyynelnesteelle uusi reikä nenänpieleen. Se ei kuullosta yhtään sen paremmalta kuin se neula, jolla rassattiin ja jota pelkäsin 20 vuotta. Pitäkää peukkuja, että mursunkarva nenässä auttaa.

Loppuun vielä aiheeseen sopiva kipale ehtaa 80-lukua! Tulin tästä biisistä jotenkin ihan älyttömän nostalgiselle tuulelle. Osaan vieläkin sanat ulkoa, kuten melkein kaikista tämän albumin kappaleista. Melko säälittävää, mutta totta. ;)










perjantai 21. syyskuuta 2012

Terassikelejä odotellessa


Oho, syyskuu hupsahti jo lopuilleen. Viimeiset viikot ovat olleet enemmän ja vähemmän hulinaa joka rintamalla. Työ, koti, vapaa-aika ja terveys vievät vuorotellen naista kuin kuoriämpäriä. Mistä ihmeestä se iänikuinen kiire löytääkin luokseni aina?
Lisäksi vielä se syksy, joo-o. Pidempään seuranneet tietää, että en todellakaan ole syksy-ihmisiä. Syksyssä ei ole mitään muuta hyvää kuin sienet. Ugh, olen puhunut ja ei siitä sen enempää.





Kotona on meneillään terassin teko. Kyselin joskus teiltä lukijoilta, että kuinka hyvin kestätte keskeneräisyyttä. Minulla on näköjään rajana neljä vuotta. Ihan ekana vuonna tänne rivariin muuttaessa hankittiin takapihalle ruokapöytä ja tuolit myöhään syksyllä järjettömän hyvästä alennuksesta. Mallipöytä ja tuolit -80%, koko oli juuri sopiva ja olen vieläkin tyytyväinen ostokseen.

Ne tuolit  ja pöytä ovat nyt odottaneet alleen terassia sen neljä vuotta. Valmis suunnitelma takataskussa marssittiin Insinöörin kanssa lautakauppaan ja kestopuu vaihtoi omistaajaansa. (sai muuten melko halvalla, sanois Sulo Vileeni tässä kohtaa...)

Aikajanalla mennään kuitenkin vain tämän vuoden toukokuusta tähän päivään, neljää vuotta en ole kuvannut takapihan slummia...

Toukokuu 2012
Ihan mikä vaan on parempi vaihtoehto kuin tämä. Hrrrr, vieläkin puistattaa edes ajatella tätä.


Syyskuu 2012
Viime viikonloppuna näytti tältä. Tässä välissä takapihalla kävi pikkukaivuri ja kaivoi maata pois noin 30 senttiä. Alle levitettiin suodatinkangas ja päälle kasattiin noin 70 kottikärryllistä hiekkaa kellarin uumenista. Sieltä siis, mihin tulevan saunan ja pesuhuoneen olisi tarkoitus sijoittua. Maata piti siirtää, että saadaan huonekorkeutta nostettua.


Syyskuu 2012 viikkoa myöhemmin

Terassi alkaa olla valmiina, tai ainakin siis lattia on melkein valmis. Olen ihan järjettömän iloinen. Iltamyöhään on mitattu, sahattu, ruuvailtu ja nyt se kansi on siinä! Tosin vasta ei olla kuin puolivälissä koko projektia, muutama juttu puuttuu vielä.

Ja koskas tämä suunnitelma sitten on valmis?
Ikkunan alle on tarkoitus tehdä säilytyspenkki ja oikealle sivulle kaappivarasto. Loput laudat ja puut ovat sitä varten varattu ja siihenhän niitä sitten käytetään. Istuinpenkki on mitoitettu niin, että kuvassa näkyvät taittotuolit saa sinne talvivarastoon. Kaappiin saadaan runko kellarista puretusta hyllyköstä ja sinne varastoidaan puutarhakalut, ruukut, mullat, lyhdyt ja kaikki muu tuiki tarpeellinen härpäke.

Eihän siinä oikein mitään järkeä ole tehdä terassia näin syksyllä, mutta uskokaa tai älkää, siihenkin on ihan mietitty syy. Kestopuulaudat on tarkoitus käsitellä ensi keväänä vaaleahkolla harmaalla (kestopuun pitäisi levätä noin vuoden ennen ensimmäisen pintakäsittelyn tekoa). Sen takia valitsimme tavallisen vihreän laudan eikä ruskeaa kestopuuta tai lämpökäsiteltyä ja siksi rakensimme juuri nyt. Ensi kesänä terassi on käyttövalmis heti, eikä vasta 15. päivä. Toinen painava syy on se, että kun rakentaa sesonkiajan ulkopuolella, niin alennukset puutavarasta ym. ovat ihan hyvät.




Tokihan olen jo myös ajatellut vähän kaunistuksiakin ja muutama taitaa jo löytyä varastostakin. Grillikin pitäisi hankkia ja yksi on jo katsottuna valmiiksi. Alennuksesta sekin, nyt myydään tämän kesän grillejä pilkkahintaan pois...

Loppuun laitan vielä kuvan viime kesän kirppislöydöistä.



Kreikan sinikseksi maalattu pärekoppa menee Taloon Maalle tupaan puukopaksi ja silkkitäkki oikealla on synttärilahja Evelle. Nyt kun päivä on jo ohi, niin voin paljastaa superhyvät löytöni täälläkin. :)

Tämä päivä jatkuu sipulien istutuksella, rakentelulla ja huomenna mennään Maalle. Talviteloille pitää paikkaa jo valmistella. Yleensä olen kovin surullisella mielellä, kun Talo Maalla sulkee ovansa kevääseen asti. Tänä vuonna on asiat ehkä toisin. Rivarissa tapahtuu talven aikana muutoksia paljon: remppaa, fiksausta ja ehkä valmista uutta saunaa, pesuhuonetta ja kodinhoitohuonetta on jopa lupa odotella. Eilen käytiin kaakelikaupassa ja värimaailma alkaa hahmottua kohdilleen. Innoissani olen, eikä sitäkään ole odotettu kuin se samat neljä vuotta kuin terassia! (syy ja selitys odotteluun: byrokratia ja ei niin hauskat sattumukset matkan varrella)

Voikaa kaikki hyvin, minä lähden ensi viikolla kuntolomalle!



maanantai 10. syyskuuta 2012

Legendaa


Olen sienestänyt koko elämäni. Suppilovahveroita kerään mieluiten, kun en omista pakastinta ja niitä on helppo kuivata. (se pakastin on ostoslistalla kyllä, mutta vasta kun edellinen jää/viileäkaappi hajoaa...) Viime vuosi oli järkyttävän hyvä, Even kanssa kerättiin yhdessä jo ähkyyn asti.

Kävin metsässä viikonloppuna vakipaikoissa ja toisista löytyi ihan ok ja toisista ei juurikaan. Yksikin metsän kolo, josta noukittiin viime vuonna yli 40 litraa, oli melkein tyhjänä sienistä ainakin vielä. Kolmisen litraa sain sieltä ämpärin pohjalle.

Löysin yhden ihan uudenkin paikan ja sieltä oli nopsalla poiminnalla noin 12 litraa plakkarissa. Luulin löytäneeni oikein hyvän paikan. Siihen astisessa mittapuussa se olikin mainio paikka, 25 vuoden suppiskerääjän kokemuksella luulin tietäväni, että mikä on hyvä paikka ja mikä on ihan ok ja mikä huono...

Kunnes sunnuntaina löysin HYVÄN suppilovahveropaikan.


Kuva on otettu surkealla kännykkäkameralla poimimisen huumassa, sorry kun on epätarkka.

Olen monesti kuullut juttuja mattoina leviävistä suppisesiintymistä ja olen pitänyt niitä vähän kuin kalavaleina. Liioiteltua totuutta, sienivaleita ehkä. Monissa minunkin vakipaikoissani sieniä on mattoina, mutta ei tähän malliin... Löytynyt paikka oli sammalinen rinne, jossa oli yhdessä kohdassa (hyvin pienellä alueella) järkyttävän suuri määrä suppilovahveroita, mihin päin vain katsoi. Mykistyneenä haukoin henkeä ja onneksi olin varannut muovikasseja autoon (optimistisella sienestäjällä on aina autossa muutama ylimääräinen muovikassi).

Kuvassa vasemmalla näkyy viiden litran ämpäri, joten siitä voi vähän aavistella sienten kokoa, ne olivat suuria, meheviä, kauniita, suloisia ja niin maukkaita. :) Näitä vastaavia "mattoja" levittäytyi joka puolelle pientä aluetta. Poimintaan meni noin puoli tuntia kolmelta ihmiseltä ja saalis oli 35 litraa yhdestä kohtaa.
Hei haloo, 35 litraa yhdellä poiminnalla!!!

Viikonlopun saldo oli yhteensä 55 litraa poimittuja suppilovahveroita ja 5 litraa kanttarelleja. Ja nyt on vasta syyskuun alku, yleensä aloitan suppisten poimimisen syyskuun puolenvälin aikoihin.
Älkää ihmeteltkö, että miksen käy blogistaniassa. En ehtinyt viikonlopun aikana perata sieniä vielä lainkaan. Olen kadonnut seuraaviksi päiviksi sienilandiaan. Nukkumaan mennessä kun suljin silmäni, niin näin pelkkiä suppilovahveroita silmissä, niitä vilisi ainakin toiset 55 litraa. Käy sekin työstä kun poimii ne sienet kaikki kahteen kertaan, heh.

Oletko sinä koskaan löytänyt vuosisadan sienipaikkaa? Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia.

Olen saanut myös tunnustuksia ja kiitos niistä kaikille muistaneille, ne lämmittää kovasti ja palaan niihin hiukan myöhemmin. Hoidan nuo sienet alta pois ensin. ;)


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Valoa apinoiden


Muuttokeikka on tehty ja kamerakin muistui mukaan. Viikko sitten tein valaisimen saunan eteiseen (siis siihen ulkotila-sisätilaan, josta edellisessä postauksessa yritin sekavasti selittää).

Idea on apinoitu Taikulta, ihan mielettömän hyvä älynväläys mielestäni. Kurkkaa ihmeessä, jos et ole vielä hänen valaisintaan nähnyt.



Tämä on oma versioni kelopuista koostusta roikkuvasta valaisimesta. Tein ensi "kehikon", jonka kiinnitin rautalangalla huteraksi "suorakaiteeksi". Ne ovat nuo alimpana näkyvät puut. Osansa oli myös Insinöörillä, rakentelu on enemmän sen juttuja...

 

Vähän tarkemman kuvan näkee tästä. Kiinnitys on tehty keskelle yhteen koukkuun neljästä kulmasta. Muut puut ovat vain ladottu irtonaisina kehikon päälle.



Led-valot on kiedottu alimpaan kehikkoon. Taikulla oli kynttilät, mutta itse laitoin jouluvalot, koska oikealla on pistorasia kuin tilauksesta.  Alakuvista näkyy jo vähän, miltä valaisin näyttää valot päällä, mutta seuraavasta ehkä vielä hiukan paremmin.









 Tämäkin projekti on juuri niitä, mihin upea idea on löytynyt blogistaniasta.
Kiitos Taikku! :)

Projekti on myös juuri niitä, joissa valokuvat eivät tuo todellisuutta ihan niin hyvin esiin, miltä se luonnossa näyttää. Harmin paikka, mutta olen kovin tyytyväinen lopputulokseen. Olen pitkään jo pähkäillyt, että millaisen valaistuksen tuonne laittaisin. Ostin lyhtykoukkuja melko paljon ja varmaan nekin vielä laitetaan. Niitä hyttyssavulyhtyjä varten ja myös kynttilöitä varten.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa kaikille. Minä siirryn sohvan nurkkaan neulomaan sukkia sukkasastoon. :)